Markkinatuomioistuin: Puhelinseksiyrityksen pitää kertoa hinnoista ja minimimaksuista etukäteen



Markkinatuomioistuin on vahvistanut kaksi kuluttaja-asiamiehen TBS-Finland Oy:lle antamaa väliaikaista markkinointikieltoa.


Puhelinseksiyrityksen pitää kertoa perimästään minimimaksusta ilmoituksissaan yhtä suurella kuin palvelunumerostaan. Yrityksen on myös kerrottava ainakin minimimaksustaan ja hinnoistaan puhelun alussa.

- Kiellot ovat voimassa, kunnes markkinatuomioistuin on antanut lopullisen päätöksen asiasta. Markkinatuomioistuin asetti nyt annettujen kieltojen tehosteeksi 300 000 markan uhkasakon, kerrotaan kuluttaja-asiamiehen toimistosta.

Kuluttaja-asiamies vaati väliaikaista kieltoa myös sille, että yritys laskuttaa puhelimen omistajaa siitä riippumatta, oliko tämä soittanut palveluun. Tätä kieltoa markkinatuomioistuin ei vahvistanut, vaan asia siirtyi jatkokäsittelyyn.

Kuluttaja-asiamies antoi 21. syyskuuta väliaikaiset kiellot TBS Finlandille, koska se ei kertonut ilmoituksissaan eikä puhelun alussa selkeästi hinnoistaan.

Yritys myös laskuttaa palvelusta puhelinliittymän haltijaa, joka ei välttämättä ole erillisen palvelusopimuksen osapuoli.

Viihdelukko ei tepsi

Kuluttajaviranomaiset ovat saaneet kymmenittäin ilmoituksia kuluttajilta, jotka ovat mm. kertoneet saaneensa laskuja seksipuhelinlinjalta, johon he eivät ole soittaneet.

Liki kahdeksankympin laskuja on tullut myös soitosta väärään numeroon, joka onkin ollut TBS-seksilinjanumero.

TBS Finlandin puhelinpalvelu poikkeaa monista seksilinjoista siinä, että se toimii tavallisilla puhelinlinjoilla, ei 9700- tai 0700-alkuisilla, joissa puhelinliittymän haltija yleensä vastaa puheluista liittymän sopimusehtojen perusteella. Tällaiset puhelut voidaan myös estää viihdelukon avulla, toisin kuin TBS Finlandin palvelu.

STT-IA
9.10.1998


TALOUS -SIVULLE