Työaikojen joustoilla voidaan turvata hyvinvointi

TT: Teollisuuden työaika alle 35 tuntia viikossa



Teollisuuden ja työnantajien TT vaatii lisää monipuolisempia työaikamuotoja. Joustavammalla työaikojen soveltamisella voitaisiin TT:n mukaan parhaiten vaikuttaa Suomen hyvään talous- ja työllisyyskehitykseen.


Yleiseen työajan lyhentämiseen ei TT:ssä nähdä perusteita. Sen sijaan työaikoja voitaisiin pidentää ja lyhentää paikallisesti sopimalla sen mukaan, mitä tarve ja kysyntä edellyttävät.

Tarve työaikojen tehokkaampaan hyödyntämiseen johtuu TT:n mukaan siitä, että säännöllinen työaika on Suomessa teollisuusmaiden lyhyimpiä. Yksi- ja kaksivuorotöissä teollisuustyöntekijän työaika on TT:n mukaan maailman kuudenneksi lyhin.

Kun erilaiset sairaus- ja henkilökohtaisista syistä johtuvat poissaolot otetaan huomioon, suomalaisen teollisuustyöntekijöiden tekemä työaika on TT:n mukaan keskimäärin hiukan yli 33 tuntia viikossa. Ylityöt mukaanlukien viikkotunteja kertyy 34,6.

Työnantajapuolella tyrmätään palkansaajajärjestöjen lausunnot, joiden mukaan työaika on Suomessa eurooppalaisittain pitkä. Käytetty OECD:n tilasto ei TT:n mukaan ole vertailukelpoinen, koska siinä ovat mukana myös osa-aikaiset ja yrittäjät.

Työajan lyhyys aiheuttaa ongelmia erityisesti siksi, että työelämän ulkopuolella on jatkossa yhä enemmän väkeä. Heikentynyt huoltosuhde vaarantaa TT:n mukaan hyvinvointiyhteiskunnan perustan.

Töitä tehdään kahdeksan prosenttia elinajasta

Teollisuudessa nähdään vakavaksi ongelmaksi myös lyhyt elinikäinen työssäoloaika. Sitä lyhentävät lyhyt vuosityöaika, pitkät opiskeluajat ja aikainen eläkkeellesiirtyminen.

TT:n mukaan työelämään osallistuvat suomalaiset ovat keskimäärin koko elinajastaan runsaat kahdeksan prosenttia töissä. Työaika on laskettu teollisuuden päivätöissä nykyisin tehdyn työajan ja odotettavissa olevan 75 vuoden eliniän perusteella.

TT:ssä vaaditaankin nykyistä noin 59 vuoden keskimääräistä eläkkeellesiirtymisikää nostettavaksi. Tämä edellyttää työkykyä ylläpitäviä toimenpiteitä ja ikääntyneiden parempaa motivoimista työhön.

TT:n laskujen mukaan suomalaisella on työssäolovuosia keskimäärin 35,6 vuotta. Suomessa on työelämässä 55-64 -vuotiaiden ikäluokasta enää joka kolmas. 60-64 -vuotiaista eläkkeellä on 90 prosenttia, mikä TT:n mukaan on maailmanennätys.

Nuorten tuloa työelämään tulisi varhaistaa kahdella vuodella lyhentämällä opiskeluaikoja ja aloittamalla peruskoulu nykyistä aikaisemmin.

Euroopassa Suomi on kuudes

Euroopan lyhimmät työajat ovat TT:n arvioiden mukaan Länsi-Saksassa ja Tanskassa. Sen jälkeen on Belgian, Itävallan, Hollannin ja Suomen muodostama ryhmä, jossa vuosittainen työaika vaihtelee Belgian 1 702:n ja Suomen 1 716 tunnin välillä.

Ranskassa vuosityöaika on 55 tuntia eli puolitoista viikkoa pidempi kuin Suomessa. Yhdysvalloissa ja Japanissa työajat ovat vuositasolla noin 200 tuntia Suomea pidemmät.

TT:n mukaan Suomessa yleinen mielipide pitää täkäläistä työaikaa varsin sopivana. TT:ssä viitataan kevättalvella tehtyyn kyselyyn, jonka mukaan SAK:n jäsenistä tätä mieltä on 77 prosenttia.

STT-IA
9.10.1998


POLITIIKKA -SIVULLE