BACK




Talous



Saadaksesi tuoreimman version, paina Reload -näppäintä

Nordbankenin ekonomistit: Ruotsi EMU:un aikaisintaan 2003

Nordbankenin ekonomistit arvioivat Ruotsin liittyvän EMU:un aikaisintaan vuonna 2003, sillä kansanäänestyksen tai ylimääräisten vaalien järjestäminen seuraavalla vaalikaudella olisi EMU:a vielä vastustaville puolueille liian suuri riski. (Päivitys 14.1.1998)


Sailas: Seuraavan hallituksen alennettava veroja

Valtiosihteeri Raimo Sailaksen mukaan seuraavan hallituksen on pakko alentaa palkansaajien verotusta tahtoipa se tai ei. Sailas puhui keskiviikkona Veronmaksajien keskusliiton veropäivässä Helsingissä.

Pk-yritysten lupa- ja ilmoitusmenettelyä halutaan yksinkertaistaa

Pienten ja keskisuurten yritysten lupa- ja ilmoitusmenettelyä halutaan keventää niin, että esimerkiksi samoja tietoja ei tarvitsisi toimittaa eri viranomaisille useaan kertaan.

Yritysten hallintobyrokratian purku vaatii asennemuutosta myös EU-tasolla

Pieniä ja keskisuuria yrityksiä ahdistavaa hallintobyrokratiaa saadaan puretuksi, kunhan yrittäjiä lakataan epäilemästä veronkiertäjiksi ja työntekijöiden riistäjiksi. Näin uskoo EU:n komission asettaman, yritysten toimintaympäristön yksinkertaistamista selvittävän työryhmän ruotsalaisjäsen Camille Forslund.

EMU dominoi EU:n päiväjärjestystä 1998

EMU:n valmistelut täyttävät todennäköisesti EU:n päiväjärjestyksen ainakin vuoden 1998 alkupuoliskolla. Toinen tärkeä kysymys eli EU:n itälaajentuminen jää syrjään aina toukokuun alkuun, jolloin EU-johtajien on määrä päättää, mitkä maat osallistuvat EMU:un vuoden 1999 alusta alkaen.

SAK ja Eurooppa-Instituutti sanasodassa EMU-puskureista

EMU-puskureiden hyödyllisyys suhdannevaihteluiden vaimentajina asetetaan kyseenalaiseksi Eurooppa-Instituutin tiistaina julkaisemassa artikkelikokoelmassa "Rahaliittoon siirtyminen ja sopeutuminen". SAK:n edustaja tyrmää Instituutin näkemykset.

Silguy: Aasian kriisillä ei vaikutusta EMU:un

Aasian rahamarkkinoiden kriisillä on vain hyvin vähän vaikutusta Euroopan talouskasvuun eikä lainkaan vaikutusta EMU-hankkeeseen, EU:n rahakomissaari Yves-Thibault de Silguy sanoi keskiviikkona Brysselissä.

Viikon EMU-puheet

Lundh vaatii hallitukselta yhtenäistä EMU-päätöstä. DIW: Saksan talous kasvaa odotettua vähemmän. Hautala suosittelee vihreille EMU:a.

KRP valmistautuu rahanpesun selvittämiskeskuksen toimintaan

Keskusrikospoliisissa on aloitettu rahanpesun selvittämiskeskuksen toiminnan valmistelu. Yksikköön tulee vajaat parikymmentä virkaa, joista 11 on uusia. Yksikön päälliköksi tulee rikosylitarkastaja, jonka pätevyysvaatimuksiin kuuluu joko ylempi korkeakoulututkinto tai ekonomitutkinto.

Kotitalousvähennys alentaa veroja 5000 markkaa

Viikon verovinkki

Viikon varrelta - taloutta lyhyesti

TVO selvittää uuden ydinvoimalan ympäristövaikutukset. Pankkien luotot kasvoivat prosentin. Suomi Viron kolmanneksi tärkein kauppakumppani. Metsätalouden ympäristöohjelman seuranta päättyi. Yli miljoona ihmistä konkurssiin USA:ssa. ”Aasian talouskriisi ei juuri vaikuta Eurooppaan”.