Verkkouutiset

Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys







Al Goren ympäristöystävällisyys silmänlumetta?



Varapresidentti Al Gorea on totuttu pitämään Yhdysvaltain ympäristöasioiden ylimpänä asiantuntijana ja luonnonsuojelun puolestapuhujana. Vaan onko se sittenkin vain silmänlumetta?


Gore on ollut Clintonin hallituksen luottohenkilö ympäristöasioissa, ja hänen vuonna 1993 julkaisemaansa kirjaa Earth in the Balance, (Maapallo vaakakupissa), pidettiin näyttönä siitä, että varapresidentti ottaa ympäristöasiat todella vakavasti.

Kansainvälisen ympäristöjärjestön Friends of the Earthin (Maan ystävien) Yhdysvaltain osasto on kuitenkin asettanut Goren saavutukset kyseenalaisiksi.

Järjestön mukaan varapresidentin ympäristöystävällisyys on ollut lähinnä silmänlumetta. Vaikutusvaltaiseen asemaansa nähden Gore on ollut harvinaisen hampaaton ympäristönsuojelija; hän on vain passiivisesti seurannut tapahtumia eikä ole välittänyt aktiivisesti viedä ympäristöasioita eteenpäin.

Maan ystävät -järjestön poliittinen komitea päättikin, että luonnonsuojelun kannalta demokraattipuolueen ex-senaattori Bill Bradley on parempi presidenttiehdokas kuin Al Gore.

Järjestön tekemässä vertailussa annetaan Gorelle kyytiä: yhteenvedon mukaan Bradleyn aikaansaannokset luonnon ja ympäristön puolesta jättävät Goren saavutukset selvästi varjoonsa.


Otsonimies ei onnistunut

Otsonikerroksen suojelua on pidetty Al Goren erityisenä sydämenasiana, mutta Maan ystävien mielestä Otsonimieheksi ristitty varapresidentti ei ole ollut nimensä veroinen.

Ympäristöjärjestön mukaan Goren varapresidenttikaudella otsonikerroksen suojelu on epäonnistunut, ja Gore oli mm. mukana vastustamassa tiukempia päästörajoja otsonikerroksien varjelemiseksi.

Gorea syytetään myös siitä, että Yhdysvallat ei ole puuttunut maailmanlaajuisiin ongelmiin, kuten uhanalaisten lajien, metsien ja koralliriuttojen suojeluun.

Yhdysvaltain budjetissakin ympäristöasiat ovat jääneet taka-alalle ja samalla ympäristön tila on mennyt huonompaan suuntaan: ympäri maata on rakennettu valtavia, saastuttavia jättisikaloita ja kananjalostuslaitoksia. Samalla luonnonsuojelualueita hakataan ja vesiä saastutetaan entistä enemmän.


Bradleyllä aktiivisempi ote

Maan ystävät -järjestö kehuukin Bill Bradleytä siitä, että hän on senaattorivuosiensa aikana pitänyt suoraselkäisesti luonnon puolta. Hänen sanotaan myös vieneen läpi lukuisia merkittäviä esityksiä vesien ja metsien suojelemiseksi.

Bradley saa kiitosta järjestöltä muun muassa siksi, että hän on pystynyt pysäyttämään hiilikaivaukset ja öljynporaukset Utahin metsissä. Hän myös esti suunnitellut kaivaukset Alaskan luonnonsuojelualueilla.

Al Goren on väitetty etääntyneen varsinaisen vaalikamppailun alettua entisestään Yhdysvaltain ympäristöväestä.

Viimeaikaisissa kansalaistapaamisissaan varapresidentti on tyytynyt kyselemään ympäristöaktiiveilta uutisia luonto-ongelmista eikä ole entiseen tapaansa pitänyt ympäristöliikkeitä ajan tasalla.

Hän myös selvästi välttelee ympäristöä koskevia tiukkoja kannanottoja, sillä ne saattaisivat ärsyttää tiettyjä piirejä.

STT-VT
10.12.1999


Ulkomaat -sivulle