Kanadan suomalaisuus elää kertomusten kautta
Suomalaisen identiteetin ylläpitäminen vieraassa kulttuurissa ei vaadi välttämättä ympärilleen mitään konkreettista, osoittaa Jyväskylän yliopistossa tarkastettu sosiologian väitöstutkimus.
Tutkimuksessaan filosofian lisensiaatti Teppo
Sintonen tarkasteli 1920-luvulla Kanadaan
muuttaneiden suomalaismiesten etnistä
identiteettiä heidän elämänkertomustensa kautta.
Haastatteluaineiston hän keräsi vuonna 1993
Torontosta ja Thunder Baystä.
- Haastateltavat olivat tuohon aikaan jo hyvin
iäkkäitä, eikä heillä ollut juurikaan jäljellä
kontakteja Suomeen. Silti kaikki kokivat olevansa
vahvasti suomalaisia, Sintonen sanoo.
Viime vuosina kansainvälisessä tutkimuksessa on
esitetty epäilyksiä siitä, että etnisten
tuntomerkkien, kuten perinteisten tapojen ja
etnisen kielen katoaminen monikulttuurisissa
yhteiskunnissa tarkoittaisi myös etnisyyden
merkityksen yleistä häviämistä.
Sintosen tutkimuksen perusteella omaa etnistä
identiteettiä voi kuitenkin ylläpitää ilman näkyviä
kulttuurisia piirteitä.
- Kanadansuomalaisten elämässä perinteisiä
suomalaisia tapoja ei juurikaan ollut jäljellä.
Heidän suomalaisuutensa oli eräänlaista koivu ja
tähti -suomalaisuutta.
- Suomi-kuva
maalaismaisemineen eli vahvana miesten
mielikuvissa. Omaa yhteisöllistä identiteettiään
he ylläpitivät kertomusten kautta, kertomalla
toisilleen minkälaista Suomessa oli, Sintonen
kuvailee.
Hyväksyntää työnteon kautta
Sintosen mukaan elämäntarinat, kuten tarinat ja
kertomukset yleensäkin, ovat kiinnostavia siksi,
että ne säilövät ihmisten elämän kokemuksia.
- Eletyn elämän tapahtumat katoavat
menneisyyteen, mutta niistä kerrotut tarinat
jäävät elämään. Kertoessaan elämästään ihmiset
tulevat kertoneeksi siitä, keitä he ovat. Näin
elämäntarinat voidaan ymmärtää myös
identiteettikertomuksina, Sintonen sanoo.
Miesten kertomuksissa elämän keskeisimmäksi
asiaksi nousi työ.
- Perheensä he sivuuttivat muutamalla lauseella,
mutta työpaikat ja työstä saadut kokemukset
nousivat jatkuvasti esiin. Työnteon kautta
siirtolaiset pyrkivät hakemaan itselleen vieraassa
yhteisössä omaa asemaa, tutkija huomauttaa.
Kertomusten kautta välittyy kuva siitä, kuinka
suomalaiset ovat saavuttaneet yhteiskunnallista
hyväksyntää ahkerina työntekijöinä, "Kanadan
rakentajina".
Varsinkin alkuaikoina suomalaiset joutuivat myös
kilpailemaan työpaikoista muiden siirtolaisten
kanssa.
- Elämäntarinoissaan he kertovat, millaisia nämä
toiset ihmiset ovat, ja määrittelevät samalla
omaa itseään. Esimerkiksi kun
metsäkämppätarinoissa suomalaiset halusivat
korostaa olevansa ahkeria, he kertoivat kuinka
laiskoja kämppien ranskalaiset tai slaavit olivat.
- Kanadan suomalaisuus ja suomalaisten
ominaisuudet määrittyvät näin ollen toisten
etnisten ryhmien jäsenten ominaisuuksien kautta,
niiden vastakohtina, Sintonen sanoo.
Kertomusten pääpaino ankarissa ajoissa
Suomalaisten kertomuksissa pääpaino on
1920-30-luvun ankarissa ajoissa. Kaikilla ei ollut
edes kattoa päänsä päällä, vaan eräskin
haastateltava luonnehti tuolloin nukkuneensa
"pajusella" ja käyneensä aamiaisella "jokisella".
- Oikeastaan kaikkien kertomukset päättyvät
sotaan. 1950-70-luvun hyvistä nousuvuosista ja
hyvinvoinnin kaudesta ei juurikaan puhuttu,
Sintonen toteaa.
Elämäntarinoissa säilyvät Kanadan
suomalaisuuden yleisten piirteiden lisäksi myös
yksilöllisemmät kokemukset.
Perheiden
keskuudessa kerrotaan siitä, kuinka äiti, isä,
isoäiti tai isoisä tulivat Kanadaan, mitä he tekivät
työkseen ja miten he elivät. Näin
siirtolaistarinoista tulee osa perheiden ja sukujen
yksityisiä historioita.
Laajimmillaan siirtolaiskertomukset, sukuhistoriat
ja elämäntarinat kertovat suomalaisten
sopeutumisesta uuteen yhteiskuntaan.
- Kertomuksissa säilyvät suomalaisten omat
käsitykset siitä, kuinka heidät on otettu vastaan
Kanadassa ja kuinka he ovat löytäneet oman
paikkansa uudessa monikulttuurisessa
kotimaassaan.
- Kaikkiaan siirtolaiskertomuksen muodostavat
Kanadan suomalaisten eräänlaisen kollektiivisen
syntyhistorian, jonka kautta suomalaissiirtolaiset
ymmärtävät sekä omaa elämäänsä ja sen
tapahtumia että maailmaansa, Teppo Sintonen
sanoo.
STT-MH
10.12.1999
Ajassa -sivulle
|