Verkkouutiset

Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys







EU patistaa iäkkäiden pitämiseen työelämässä



EU:n komissio patistelee Suomea edistämään iäkkäiden ihmisten pysymistä työelämässä nykyistä pidempään. Komission mielestä Suomen pitäisi arvioida uudelleen etuuksia, jotka helpottavat siirtymistä varhain eläkkeelle.


Unionin komissio on laatinut jokaiselle jäsenmaalle omat suosituksensa siitä, mihin suuntaan niiden pitäisi kehittää työllisyyspolitiikkaansa.

Nyt ensimmäistä kertaa laaditut kansalliset suositukset julkistettiin keskiviikkona Brysselissä samalla kun komissio hyväksyi vuotuisen työllisyysraporttinsa ja joukon yleisiä suosituksia työllisyyden hoidolle jäsenmaissa.

Suomea komissio kehottaa jatkamaan edelleen työn verotuksen keventämistä, sillä Suomessa verotus rasittaa keskimääräistä enemmän.

Lisäksi Suomen pitäisi tutkia, miten vähentää työmarkkinoiden jakautumista miesten ja naisten aloihin ja ammatteihin. Komission mielestä tällainen eriytyminen on merkittävää, vaikka naisten työssäkäynti onkin Suomessa hyvin yleistä.

Verotuksesta komissio antoi samansuuntaisia suosituksia useimmille maille. Samoin liian aikainen eläkkeelle siirtyminen on komission silmissä ongelma eräissä muissakin maissa.

Suomea koskevassa arviossaan komissio kiinnittää huomiota myös vaikeasti työllistettävien ongelmaan sekä nuorten työttömien suureen määrään. Suomessa nuorten työttömyysprosentti ylittää EU-maiden keskitason.

Suomi lukeutuu myös niiden maiden joukkoon, joita komissio kiittelee työmarkkinaosapuolten ja julkisen vallan yhteistyöstä työelämän kehittämisessä. Komission mukaan suurimmassa osassa EU-maita työmarkkinaosapuolten rooli on edelleen vähäinen.

Komissio hyväksyi myös joukon yhteisiä suuntaviivoja jäsenmaiden työllisyyspolitiikalle tulevaksi vuodeksi. Se korostaa mm. toimia pitkäaikaistyöttömyyden ehkäisemiseksi, tietotekniikkaan perehdyttämistä jo koulussa sekä ikääntyneiden pitämistä työelämässä.


Vanha komissio lopetti

Työllisyysasioista Jacques Santerin komissiossa vastannut Padraig Flynn muistutti tiedotustilaisuudessaan EU:n suuresta työllisyysongelmasta: työikäisestä väestöstä työssä käy vain 61 prosenttia, kun kilpailijamaissa Yhdysvalloissa ja Japanissa luku on 70 prosenttia. Tilanne ei ole juuri parantunut viime vuosina talouden elpymisestä huolimatta.

Eroamaan joutunut Jacques Santerin johtama komissio piti keskiviikkona viimeisen istuntonsa.

Uusi komissio on tarkoitus nimittää jo ensi keskiviikkona heti, kun EU:n parlamentti on antanut sille hyväksyntänsä. Uudessa komissiossa jatkaa neljä entistä komissaaria, yhtenä heistä Erkki Liikanen.

STT-IA
10.9.1999


Politiikka -sivulle