Harteet eivät riitä markkinoiden ohjailuun

Kansainväliset riskirahastot mainettaan heikompia

Syksyllä 1992 Soros hyökkäsi Britannian puntaa vastaan ja onnistui. Punnan arvo romahti, Britannia joutui irtautumaan EU:n valuuttakurssijärjestelmästä ja Soros sai miljardinsa.

Tarinalla oli kaikin puolin onnellinen loppu, sillä syöstessään punnan kurssin laskuun Soros samalla vapautti brittiviranomaiset yliarvostetun valuutan tukemisesta. Niinpä Britanniassa voitiin laskea korkoja ja ahdinkoon ajautunut talous kääntyi nousuun.

Viime vuosina vastaavilla tarinoilla on ollut paljon synkempi loppu. Toissa kesänä Aasiassa alkaneet valuuttamyllerrykset ajoivat kolmanneksen maailmantaloudesta lamaan ja kansainvälisen rahoitusjärjestelmän kriisin partaalle.

Kun Britannian valtiovarainministeri Norman Lamont kertoi punnan romahdettua laulaneensa riemuissaan suihkussa, niin Malesian pääministeri Mahathir Mohamad kirosi Soroksen ja muut finanssikeinottelijat alimpaan helvettiin.

Aasian talouskriisi ja sen ympäri maailmaa nostattamat sokkiaallot palauttivat julkisuuteen myytin häikäilemättömistä markkinapelureista, jotka pyrkivät tekemään mahdollisimman paljon voittoa mahdollisimman nopeasti ja nujertavat siinä ohessa kokonaisia kansantalouksia.

Riskirahastojen valta rajallinen

Tavallisesti myyttejä ympäröi salamyhkäisyys ja arvoituksellisuus. Samaa voidaan sanoa myös Soroksen, Julian Robertsonin ja heidän hengenheimolaistensa ympärille muodostuneesta markkinapelurien myytistä.

Pelurit toteuttavat operaationsa riskirahastojen eli hedge fundien kautta. Soroksella on Quantum-rahastonsa ja Robertsonilla Tiger-rahastonsa. Näihin päiviin saakka riskirahastojen taustat ja toimintatavat ovat pysyneet hämärinä.

- Julkisuudessa mielikuva riskirahastoista syntyy näiden muutamien näkyvien persoonien kautta. Soros ja Robertson ovat kuitenkin vain jäävuoren huippuja, toimitusjohtaja Vesa Puttonen Conventum-rahastoyhtiöstä toteaa.

Hän korostaa, että riskirahastojen merkitystä kansainvälisessä rahoitusjärjestelmässä ei pidä yliarvioida. Vaikka niiden sijoitukset ovat huomattavia, summat kalpenevat suurimpien pankkien ja eläkerahastojen rinnalla.

- Vielä viime syksynä pelättiin, että riskirahastot voivat toiminnallaan aiheuttaa dominoilmiöitä markkinoilla. Tällaiset pelot eivät kuitenkaan ole perusteltuja, Puttonen tähdentää.

Samoilla linjoilla on rahoituksen professori Teppo Martikainen Helsingin kauppakorkeakoulusta. Hänkään ei jaksa uskoa, että riskirahastot pystyisivät määrittämään markkinoiden suunnan, ainakaan pitkässä juoksussa.

- Toki ne voivat tuoda markkinoille lisää herkkyyttä ja voimistaa lyhytaikaisia vaihteluita. Kyse lienee kuitenkin enemmän markkinoiden lieveilmiöstä, Martikainen arvelee.

Suomalaisasiantuntijoiden näkemyksiä tukee Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n taannoinen raportti riskirahastoista. Siinä todetaan, että Aasian valuuttamyllerryksissä riskirahastot eivät suinkaan olleet kautta linjan eturintamassa. Pikemminkin tiikerivaluuttojen laskun rajuus yllätti ne.

- Suuriin kansainvälisiin pankkeihin verrattuna riskirahastoilla on selvästi vähemmän henkilökuntaa etenkin pienten markkinoiden analysointiin. Niinpä ne usein pikemminkin seuraavat muiden sijoittajien liikkeitä kuin viitoittavat tietä, IMF:n raportissa huomautetaan.

Vapaat kädet mellastaa

Riskirahastot eivät juurikaan muistuta normaaleja sijoitusrahastoja. Niitä eivät sido yhtä tiukat säädökset, koska ne ovat yksittäisten sijoittajien yhteenliittymiä. Tämän vuoksi ne voivat huomattavasti vapaammin mellastaa johdannaismarkkinoilla, käyttää lainapääomaa ja ottaa lyhyitä positiota.

Viranomaispiireissä ei ole tähän mennessä nähty tarpeelliseksi pitää tarkkaa lukua riskirahastojen toiminnasta, koska niihin rahojaan pistävät ovat upporikkaita miljonäärejä, joiden katsotaan osaavan huolehtia asioistaan omin päin.

Lisäksi valtaosa rahastoista on muutenkin vaikeasti kontrolloitavissa, koska ne on halinnollisista ja verotuksellisista syistä rekisteröity verokeitaisiin.
- Eräät riskirahastot eivät kerro sijoituksistaan edes asiakkailleen, vaan ikään kuin toteavat: teemme hyviä sijoituksia, uskokaa meihin, Puttonen kertoo.

Riskirahastojen historia alkaa 50-luvulta, jolloin niiden tarkoitus oli englanninkielisen nimensä mukaisesti ennen muuta suojautua riskeiltä toisiaan tasapainottavien sijoitusten avulla. Puttosen mukaan monet riskirahastot toimivat yhä tämän alkuperäisen tarkoituksen mukaisesti.

Epätasapaino houkuttelee

Soroksen ja Robertsonin kaltaiset riskisijoittajat eivät niinkään pyri suojatumaan markkinaheilahteluilta, vaan yrittävät nyhtää niistä kaiken mahdollisen irti.

He haravoivat väärinhinnoiteltuja sijoituskohteita ja iskevät niitä vastaan. Juuri näin Soros menetteli vuonna 1992 Britannian punnan kohdalla.

Kun sopiva kohde löytyy, sen hinnanlaskua joudutetaan myymällä sitä suuria määriä lyhyeksi. Lyhyt ja pitkä positio ovat sijoittajien ammattikieltä. Ollessaan sijoituskohteessa pitkänä, riskirahasto hyötyy hinnan noususta eli on käytännössä samassa asemassa kuin tavallinen sijoittaja.

Sen sijaan lyhyen position ottaessaan riskirahasto hyötyy sijoituskohteen hinnan laskiessa. Rahasto esimerkiksi lainaa osakkeita, jotka myy eteenpäin ja sitoutuu palauttamaan myöhemmin. Kun sitten osakkeiden hinta putoaa, ne voidaan ostaa takaisin myyntihintaa halvemmalla.

Toimintatapansa vuoksi riskirahastot kykenevät pelaamaan huomattavasti suuremmilla panoksilla kuin niiden omat rahkeet antaisivat myöten. Britannian puntaa vastaan hyökätessään Soroksella oli tukenaan peräti 15 miljardin dollarin arvoiset lainajärjestelyt.

Amerikkalainen taloustieteilijä Paul Krugman on havainnut, että hyvässä maineessa olevat rahastot voivat ottaa jopa sata kertaa omistajien pääomaa suurempia positiota. Tällaisessa tilanteessa jo yhden prosentin muutos sijoituskohteen hinnassa tuplaa omistajien pääoman.

Viranomaiset voivat panna kampoihin

Riskirahastot kykenevät luonnollisesti paitsi voittamaan, myös häviämään suuria summia rahaa lyhyessä ajassa.

Menestyksen kääntöpuolesta saatiin karvas esimerkki viime syksynä, kun vuosikaudet voittoja tuottanut Long Term Capital Management -rahasto ajautui vararikon partaalle. Se pysyi nipin napin pystyssä Yhdysvaltain keskuspankin junaileman pelastusoperaation turvin.

Vesa Puttosen mukaan riskirahastojen palkkiokäytännöt jo sinänsä saattavat johtaa äärimmäiseen riskienottoon. Tavallisesti rahastot saavat vain yhden prosentin kiinteän palkkion, mutta tuottojen ylittäessä tavoitteet, ylimenevältä osalta kertyy palkkiota hulppeat 20 prosenttia.

Ideaalimaailmassa, kuten Britanniassa 1992, riskirahastojen edessä avautuvat huikeat mahdollisuudet. Tosin riskirahastojen vyörytykset eivät ole mikään luonnonvoima, jota vastaan viranomaiset eivät voisi halutessaan taistella.

Hyvä esimerkki tästä nähtiin viime syksynä Hongkongissa. Huhujen mukaan tietyt riskirahastot, mukana myös Soros ja Robertson, myivät lyhyeksi hongkongilaisosakkeita ja hankkivat Hongkongin dollareita, jotka vaihtoivat Yhdysvaltain dollareihin.

Riskirahastot laskivat, että joko Hongkongin dollari devalvoidaan tai sitten korkoja nostetaan, mikä ajaa pörssin alamäkeen. Kävi kummin vain, luvassa olisi muhkeat voitot.

Hongkongin viranomaiset kuitenkin torjuivat vyörytyksen ostamalla suuren valuuttavarantonsa turvin useissa erissä paikallisia osakkeita ja asettamalla uusia, lyhyeksi myyntiä rajoittavia säännöksiä. Näin riskirahastot vastoin kaikkia odotuksia joutuivat vetäytymään mittavat tappiot niskassaan.

STT-IA
10.9.1999

Talous -sivulle