Lastenpsykiatri: Lapsille puhuttava väkivallasta

Lastenpsykiatri Raisa Cacciatore Väestöliiton Seksuaaliterveysklinikalta kehottaa puhumaan lapsille väkivallasta, sillä heidät on jätetty informaatiotyhjiöön, jossa on pakko selviytyä yksin.

Väkivaltaisten perheiden lapset oppivat jo kotona, ettei aikuisiin voi luottaa. Niinpä he eivät kerro muillekaan aikuisille väkivallasta.
- He eivät oleta saavansa muilta aikuisilta apua vaan lähinnä lisää harmia. Lapsi kertoo vain sellaisessa tilanteessa, jossa hän tuntee olonsa turvalliseksi, Cacciatore sanoo.

Cacciatoren mielestä väkivalta on otettava puheeksi ilmiönä siinä kuin muutkin. Lapsille on jaettava tietoa esimerkiksi puhelinnumeroista, joihin he voivat soittaa. Jo nelivuotias osaa valita numerot.

- Lapsen kanssa jutellessa tärkeintä on kuuntelu ja lapsen kokemusten jakaminen osaaottaen, ei kauhistellen, lastenpsykiatri toteaa.

Miten kysyä oppilaalta?

Cacciatoren mukaan väkivalta näkyy kouluissa käytöshäiriöinä ja itsetunto-ongelmina. Opettajat ovat vaikeuksissa, kun eivät tiedä, miten ottaa asia puheeksi vaikka näkevät, että oppilasta lyödään.

Opettajilla ei ole tavallaan "lupaa" puhua väkivallasta, joka tapahtuu lapsen kotona. Heillä ei ole myöskään tietoa, miten tilanteessa tulisi toimia.

Tutkimusten mukaan aikuiset vaikenevat silloinkin, kun lapsi näkee televisiossa sotaa ja nälkää. Aikuiset eivät selitä myöskään sitä, miksi he riitelevät.
- Kun tilanteita ei kommentoida, lapsi oppii, ettei näistä asioista voi puhua.

Väkivaltaisissa perheissä ei tiedosteta, että lapsi vammautuu. Vaikka iskut eivät kohdistuisi lapseen, hänen psyykkinen kehityksensä kärsii. Lapsille on erittäin traumaattista nähdä esimerkiksi omaa äitiään pahoinpideltävän.

Moni lapsi reagoikin kokemaansa väkivaltaan päättämällä, että nyt hän ei ajattele tätä asiaa lainkaan. Lapsi sulkee pelottavan asian mielestään ja yrittää selviytyä.

- Lapsen maailmankuva on pieni. Siihen kuuluu oma perhe, televisio, päiväkoti tai koulu ja kaverit. Monella lapsella on liian vähän luotettavia aikuisia ihmisiä. Lapset tietävät, että he selviytyvät vain omien vanhempiensa avulla, he ovat lojaaleja ja vaikenevat, Cacciatore sanoo.

Häpeä vaientaa uhrin ja tekijän

Cacciatore toteaa, että ilman apua väkivaltaperheiden poikien on erittäin vaikea murrosiässä saada ohjattua oma maskuliinisuutensa ja aggressiivisuutensa rakentavasti.

Tytöt taas eivät pysty luontevaan kommunikaatioon parisuhteessa. Heillä on lisäksi vaarana valita väkivaltainen mies, koska suhteen ilmapiiri on tuttu.

Myös suomalaiseen yhteiskuntaan kuuluva häpeä vaientaa tehokkaasti koko perheen väkivaltaongelman. Perheen sisäistä väkivaltaa häpeävät sekä uhrit että tekijät. He saattavat salailla ongelmaa jopa vuosikymmeniä.

Cacciatore korostaa, että tämä sukupolvien ketju ja perinne on nyt katkaistava, jotta ei taas kasvaisi sukupolvea, jolla on sama taakka. Tehtävä vaatii etenkin mieskuvan uutta tuulettamista, vanhojen traumojen ja häpeäkulttuurin purkamista sekä tukimenetelmiä, joissa apua annetaan miehiltä miehille.

STT-IA
10.9.1999

Kotimaa -sivulle