Sosialistit kärsivät suurtappion eurovaaleissa



Sosialistiryhmä menetti asemansa parlamentin suurimpana konservatiiveille vaaleissa, joiden toinen suuri voittaja oli nukkuvien puolue. EU-maiden äänestäjistä useampi kuin joka toinen jätti nämä vaalit väliin.


Konservatiivien ja kristillisdemokraattien muodostama Eurooppalainen kansanpuolue juhli uutta johtoasemaansa luonnehtien sitä historialliseksi. Luvassa oli 230 paikkaa parlamentissa, lisäystä 29. Tähän ryhmään kuuluvat myös kokoomuslaiset edustajat.

Sosialistit kärsivät Britanniassa ja Saksassa suuret tappiot, joiden seurauksena sosialistiryhmä jäi 50 paikan päähän konservatiiveista. Ryhmä menetti 34 paikkaa saaden uuteen parlamenttiin 180. Yksi menetetyistä paikoista kuului Suomen SDP:lle.

Äänestysvilkkauden pohjanoteeraus nähtiin Britanniassa, missä vain 23 prosenttia äänesti. Edellisissä koko unionin EU-vaaleissa vuonna 1994 äänesti keskimäärin 56,8 prosenttia, mitä jo pidettiin kovin heikkona tuloksena.

Kolmanneksi suurin ryhmä on liberaalit, jolle povatut lisäpaikat jäivät tulematta. Paikkaluku oli kasvamassa vain yhdellä, 43:een. Keskustapuolue ja RKP kuuluvat tähän ryhmään, joka sai kahdeksan uutta jäsentä Britanniasta.

Vihreistä neljäs ryhmä

Parlamenttivaaleissa menestyivät useiden maiden vihreät, tosin Saksassa tuli takapakkia. Vihreät nousivat neljänneksi suurimmaksi ryhmäksi saaden 37 paikkaa aiemman 27 sijasta. Ryhmä sai ensimmäistä kertaa paikkoja Ranskassa ja Britanniassa, ja kasvatti kannatustaan Suomen lisäksi Belgiassa ja Hollannissa.

Saksasta parlamenttiin nousivat Itä-Saksan entinen kommunistipuolue PDS, joka liittyy vasemmistoryhmään Suomen vasemmistoliiton seuraksi. Ryhmälle oli tulossa 36 paikkaa, lisäystä kaksi.

Äärioikeiston sitoutumaton ryhmä supistuu, kun Italian Alleanza Nazionale siirtyy oikeistolaiseen Unioni Euroopan Puolesta -ryhmään.

Äärioikeistolaisryhmään jää vielä ranskalaisia, itävaltalaisia ja belgialaisia edustajia. EU-myönteinen radikaaliryhmä jäänee 14 edustajalla parlamentin pienimmäksi.

Ranskasta trotskilainen Lutte Ouvriere sai ensimmäistä kertaa edustajia läpi - toistaiseksi on epäselvää mihin ryhmään puolue liittyy. Sama koskee metsästäjien ja kalastajien puoluetta, joka perustettiin vastalauseena EU:n ja vihreiden ajamille metsästysrajoituksille.

Italiasta parlamenttiin nousi eläkeläisten puolueen edustaja, Espanjasta paikallispuolueiden edustajat saivat kolme paikkaa.

Paikkajakauma ryhmien välillä tarkentuu myöhemmin, sillä kaikki uudet puolueet eivät ole vielä ilmoittaneet mihin ryhmään ne aikovat liittyä. Sijoittamattomia edustajia on yli 30.

Paikat ja tehtävät jakoon

Uusi parlamentti järjestäytyy heinäkuussa, mutta neuvottelut tehtävien jaosta alkoivat jo maanantaina. Ryhmän perustaminen edellyttää vähintään 14 edustajaa, mikäli heidät on valittu neljästä tai useammasta maasta.

Uuden parlamentin ensimmäisiä tehtäviä on valita uusi puhemies ja valiokuntien puheenjohtajat. Viime kaudella sosialistit ja konservatiivit vuorottelivat, puhemiehenä oli ensi saksalaisdemari Klaus Hänsch, hänen jälkeensä espanjalainen konservatiivi José-Maria Gil-Robles Gil-Delgado.

Seuraava suuri haaste on uuden komission kuulemiset ja Romano Prodin uuden komission nimittäminen. Tämän pitäisi tapahtua alkusyksystä, jotta Prodin komissio voisi aloittaa työnsä lokakuun alussa.

STT-IA
14.6.1999


POLITIIKKA -SIVULLE