Eurovaaleissa annettiin huutia Blairille ja Schröderille



Eurovaalien suurimmat häviäjät olivat Britannian pääministeri Tony Blair ja Saksan liittokansleri Gerhard Schröder (kuvassa). Kummankin puolue kärsi suurtappion maansa konservatiiviselle oppositiolle.


Tulosta heilautti myös ennätysalhainen äänestysvilkkaus.

Alla eurovaalien tuloksia maittain:

- Saksassa Gerhard Schröderin punavihreä hallitus sai nenilleen. Kristillisdemokraatit CDU/CSU otti revanssin viime syksyn hävitystä parlamenttivaaleista, ja keräsi nyt 48,7 prosenttia äänistä, sekä 53 paikkaa.

Schröderin sosiaalidemokraatit saivat vain 30,7 prosenttia ja menettivät seitsemän paikkaa saaden 33. Vihreät menettivät puolet paikoistaan, mutta Itä-Saksan entiset kommunistit PDS ylittivät viiden prosentin äänikynnyksen ja saivat kuusi paikkaa. Äänikynnykseen kompastui liberaalipuolue FDP. 99 paikkaa.

- Britanniassa Tony Blairin labourhallitus kärsi odotettua pahemman tappion. Labourin tiedettiin menettävän useita paikkoja johtuen siirtymisestä suhteelliseen vaalitapaan, mutta tappion ankaruus yllätti. Puolue sai 29 paikkaa, kun sillä ennen oli 62.

Voitokkaat konservatiivit vastustivat kampanjassaan näkyvästi Britannian EMU-jäsenyyttä ja saivat 36 edustajaa.

EMU-vastaisuudella parlamenttiin ratsasti myös kolme edustajaa Britannian Itsenäisyyspuolueesta; ryhmä haluaisi irrottaa Britannian EU:sta kokonaan. Vihreät saivat ensimmäiset edustajansa, samoin walesilainen kansallispuolue. 87 paikkaa.

- Ranskassa presidentti Jacques Chiracia tukeva oikeisto-oppositio oli hajonnut kolmelle listalle, mikä helpotti sosialistien menestystä. Opposition listoista menestyi parhaiten entisen sisäministeri Charles Pasquan RPF-lista, joka ajaa kansallismielisempää politiikkaa kuin virallinen gaullistilista RPR. Pasquan lista sai 13,1 prosenttia, RPR 12,7, molemmille 12 paikkaa.

Keskustalainen UDF keräsi omalle listalleen 9,3 prosenttia äänistä, saaden 10 paikkaa. Edellisissä vaaleissa hajaannuksesta kärsivät sosialistit, nyt he keräsivät 22 prosenttia äänistä ja 22 paikkaa.

Vihreät saivat ensimmäistä kertaa paikkoja EU-parlamentissa, Daniel Cohn-Benditin johtama lista sai yhdeksän paikkaa. Parlamenttiin valittiin myös viisi trotskilaista sekä ja kuusi metsästäjien ja kalastajien puoluetta edustavaa jäsentä.

Hallituksessa oleva kommunistipuolue sai 6,8 prosenttia äänistä ja kuusi paikkaa, mikä on selvästi tavoiteltua vähemmän. 87 paikkaa.

- Italiassa äänestäjillä oli tarjolla erittäin runsas valikoima listoja. Pääministeri Massimo D'Aleman hallitukseen kuuluvat puolueet keräsivät yhteensä 42,1 prosenttia äänistä, ja Silvio Berlusconin johtama oikeisto-opposition vaaliliitto 38,1 prosenttia.

Yllättäjiä 7,7 prosentin ääniosuudella olivat demokraatit, uusi puolue, jonka oli perustanut EU:n komission uusi puheenjohtaja Romano Prodi.

EU:n humanitäärisestä avusta, kalastuksesta ja kuluttaja-asioista vastaava komissaari Emma Bonino sai omalle EU-henkiselle listalleen hyvän kannatuksen; ääniosuus 8,5 prosenttia ja kahdeksan paikkaa. Äänestysvilkkaus Italiassa oli aivan toista luokkaa kuin muualla EU:ssa, 70,6 prosenttia. Italialla on 87 paikkaa.

- Espanjassa pääministeri Jos Maria Aznarin konservatiivinen PP säilytti asemansa niukasti, 27 paikkaa tuli, yksi menetettiin. Sosialistit lisäsivät paikkamääräänsä kahdella, 24:ään. 64 paikkaa.

- Hollannissa äänestäjät eivät juuri vaivautuneet uurnille. Äänestysvilkkaus oli alle 30 prosenttia. Oppositiopuolue kristillisdemokraatit sai suurimman äänisaaliin, mutta vihreät lisäsivät paikkamääräänsä yhdestä neljään. EU-vastaiset uskonnolliset puolueet saivat lisäpaikan, yhteensä kolme uudessa parlamentissa. 31 paikkaa yhteensä.

- Belgiassa vihreät menestyivät, ja saivat yhteensä viisi paikkaa entisen kahden sijasta. Kuten kansallisissa parlamenttivaaleissakin, hallituspuolueet, sosialistit ja kristillisdemokraatit hävisivät. Belgialla on 25 paikkaa.

- Portugalissa vaalien voittaja oli sosialistipuolue. Maan entinen presidentti Mario Soares veti puolueelle ääniä oman henkilökohtaisen suosionsa avulla, ja sosialistit saivat 12 edustajaa. Lisäystä tuli kaksi paikkaa. Euroskeptinen PP-puolue sai 8,2 prosenttia äänistä ja kaksi paikkaa. 25 paikkaa.

- Kreikassa konservatiivinen oppositiopuolue Nea Dimokratia ohitti äänissä laskien hallitsevan sosialistipuolue Pasokin. Kumpikin sai 9 paikkaa. Pasokin asemaa heikensi myös sirpalepuolue Dikkin menestys, Pasokista loikanneet ehdokkaat nappasivat kaksi paikkaa. Dikkin sijoitusta EU-parlamentin poliittisella kartalla ei vielä maanantaina tiedetty varmasti. 25 paikkaa.

- Ruotsissa äänestäjät nostivat suureksi voittajaksi kansanpuolueen, jonka listan kärkinimi Marit Paulsen on erittäin suosittu. Paulsenin avulla EU-myönteinen kansanpuolue kolminkertaisti äänisaaliinsa. Toisella laidalla EU-vastainen vasemmistopuolue menestyi. Sosiaalidemokraatit menettivät yhden paikan seitsemästään. 22 paikkaa.

- Itävallassa sosiaalidemokraatit voittivat, suurelta osin sen takia että he olivat kampanjassaan voimakkaasti puolustaneet Itävallan perinteistä puolueettomuutta. Puolue sai 32 prosenttia äänistä, kristillisdemokraatit keräsivät 31. Jörg Haiderin äärioikeistolainen kansallispuolue FPÖ menetti neljä prosenttiyksikköä ja sai 23 prosenttia äänistä. Itävallalla on 21 paikkaa.

- Tanskassa liberaali oppositiopuolue Venstre kasvatti äänimääräänsä, ja sai yhteensä kuusi paikkaa. Tanskasta valittiin neljä EU-vastaisen liikkeen edustajaa ja yksi äärioikeistolaisen Tanskan kansanpuolueen edustaja. Tanskalla on 16 paikkaa.

- Luxemburgissa kristillisdemokraattien listalta parlamenttiin nousi eroava komission puheenjohtaja Jacques Santer, joka on edelleen suosittu kotimaassaan. Luxemburgilla on kuusi paikkaa parlamentissa.

STT-IA
15.6.1999


POLITIIKKA -SIVULLE