Machu Picchun suojelu Suomen harteilla



Turistit eri puolilta maailmaa törmäävät yllättäen Suomen nimeen tutustuessaan Etelä-Amerikan tunnetuimpaan historialliseen nähtävyyteen, Machu Picchun inkakaupunkiin Perun Andeilla. Vartijoiden hihamerkissä lukee espanjaksi Perun ja Suomen velkavaihto - Machu Picchu -ohjelma.


Suomi antoi maaliskuussa 1996 Perulla myönnetyt kehitysluotot anteeksi sillä ehdolla, että noin 28,5 miljoonaa markkaa - 25 prosenttia luotoista - ohjataan maan ympäristö- ja sosiaalialan kohteisiin.

Ensisijaiseksi kohteeksi valittiin lisääntyvän turismin ja maanviljelyn uhkaama Machu Picchun historiallinen suojelualue. Varat sijoitettiin tilille, jonka tuotoista rahoitetaan suojelua.

Myöhemmin Suomi varasi vielä 5 miljoonaa markkaa tekniseen apuun alueen hallinnolle. Tämä apu alkoi joulukuussa 1998 ja jatkuu vielä vuoden 2000.

Suomi on siis näyttävästi mukana merkittävässä kulttuuri- ja ympäristöhankkeessa; YK:n kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestö Unesco julisti vuonna 1983 Machu Picchun Maailman perintökohteeksi. Latinalaisen Amerikan ainoa toinen tällainen kohde on Guatemalassa.

Useat Machu Picchu -ohjelmaa seuranneet perulaiset asiantuntijat varoittavat kuitenkin, että Suomi on myös vaarassa joutua syntipukiksi, jos hanke ei etene toivotulla tavalla.

Tällainen on heidän mukaan normaalia koko Latinalaisessa Amerikassa: syyllinen etsitään aina, vaikkei itse tehtäisi mitään asian hyväksi. Ohjelma on nimittäin suurissa vaikeuksissa pääasiassa perulaisen hallintokulttuurin ja viranomaisten laiminlyöntien vuoksi.

Käytännössä sen eteenpäinvieminen näyttää olleen ainakin tähän saakka pääasiassa Suomen aktiivisuuden varassa.

Vuosisadan suurimpia arkeologisia löytöjä

Jo 1400-luvulla rakennettu Machu Picchun hylätty linnoituskaupunki pysyi piilossa ulkomaailmalta aina vuoteen 1911. Amerikkalainen antropologi Hiram Bingham löysi kaupungin vahingossa vuoristoisesta viidakosta etsiessään Vilcabamban kadonnutta kaupunkia.

Salaisuutena on pysynyt, miksi ja milloin inkat hylkäsivät keskeneräisen kaupunkinsa.

Espanjalaiset valloittajat eivät nimittäin koskaan löytäneet Machu Picchua: he kulkivat kaupungin ohi ehkä sen vuoksi, että puoli kilometriä alempana avautui tie kohti hopeakaivoksia sekä koka- ja kahvi- ja sokeriviljelmiä.

Machu Picchu sijaitsee sade- ja pilvimetsän peittämässä vuoristossa kahden kilometrin korkeudessa ja koostuu erittäin taidokkaasti rakennetuista taloista ja pengerviljelmistä pitkälle kehitettyine kastelujärjestelmineen.

Kaupungissa on myös merkkejä siitä, että inkat käyttivät paljon aikaa erilaisiin palvontamenoihin. Inkakulttuurin rikkaudesta todistaa se, että alueelta on tehty uusia löytöjä vielä niinkin myöhään kuin vuonna 1989.

Myös Machu Picchun alueen luonto on ainutlaatuinen. Siellä kasvaa mm. 200 orkidealajia ja elää Etelä-Amerikan ainoa karhu, uhanalainen silmälasikarhu, sekä lähes 400 lintulajia.

Vetonaulana on myös inkojen käyttämä 42 kilometrin pituinen polku, jota pitkin on mahdollista vaeltaa Machu Picchun historiallisen alueen reunalta itse inkakaupunkiin.

Polun korkein kohta on yli 4 000 metrin korkeudessa ja matkaan menee yleensä kolme päivää. Monet paikalliset intiaanit hankkivat elantonsa kantamalla turistien rinkkoja.

Lakia ei noudateta

Vuonna 1981 Perun valtio julisti Machu Picchun tiukimman luokan historialliseksi luonnonsuojelualueeksi, mikä merkitsee, ettei alueella saa harjoittaa elinkeinoja, viljellä maata, rakentaa, metsästää tai kalastaa. Lakia ei kuitenkaan noudateta eikä Suomen tukemien puistovartijoiden sana paljon paina.

Machu Picchu -ohjelman hallintaan osallistui aluksi kahdeksan perulaista viranomaista, jotka arvovalta- ja määrärahakiistojen vuoksi eivät pystyneet sopimaan suojelualueen järkevästä kehittämisestä.

Myöhemmin hallinto keskitettiin Perun kulttuuri-instituutin (INC:n) Cuscon-toimistolle ja Perun luonnonvarainstituutille INRENAlle. Näistä jälkimmäinen on lapsipuolen asemassa; INC osoitti sille syrjäiset toimistotilat, joissa ei ollut edes puhelinta.

INC:n Cuscon-toimisto on erittäin rikas ja vaikutusvaltainen; se saa 60 prosenttia maan arkeologisten löytöjen suojeluun myönnetyistä varoista. Tästä huolimatta INC:ltä ei ole juuri liiennyt varoja Machu Picchun suojeluun.

Tiedossa ei ole minne kaikki määrärahat menevät. INC kerää Machu Picchun pääsymaksut, mutta ei ole suostunut luovuttamaan edes niitä 18 prosenttia, jotka sopimuksen mukaan kuuluvat Machu Picchun juurella olevalle Aguas Calientesin kylälle.

Koko tuhansien asukkaiden kylä saa nykyisin valtiolta vain 11 000 solia (22 000 markkaa) kuukaudessa, ja tämä näkyy rähjäisessä katukuvassa. Jäte- ja vesihuolto on rempallaan eikä rakentamista valvota.

Machu Picchun luonnonsuojelualueelle pääsee vain rautatietä pitkin Cuscosta ja rautatieyhtiö saa tästä suuret tulot, joista sen ei tarvitse maksaa Machu Picchu -ohjelmalle tai kylälle.

Junayhtiö tyhjentää jätteensä alueen halki virtaavaan Urubambajokeen, vaikka sopimuksen mukaan tämän pitäisi tapahtua Cuscossa.

Metsäpalot

Suurimpana vaarana Machu Pichulle pidetään kuitenkin metsäpaloja. Uusin suurpalo syttyi ilmeisesti junasta heitetystä savukkeesta ja tuhosi suuren osan rauniokaupungin lähellä olevaa metsää.

Puistonvartijat saivat äskettäin Suomen lahjoituksena 75 palomiehen varusteet, ja Suomen pyynnöstä Yhdysvaltain puisto- ja metsävirasto lähetti ilmaiseksi alueelle kaksi asiantuntijaa ehdottamaan keinoja palosuojelun tehostamiseksi.

He toivoivat mm., että Perun ilmavoimilta liikenisi alueelle valvontahelikopteri.

Nämä keinot eivät kuitenkaan vielä ratkaise kokonaisongelmaa, matkailun ja talouden sovittamista yhteen luonnon ja kulttuurin tarpeiden kanssa. Machu Picchun suojelusta kiinnostuneet tahot asettavat nyt suuria toiveita Pariisissa tänä kesänä pidettävään Maailmanperintökeskuksen kokoukseen, jossa Machu Picchun tila tulee varmasti esille.

STT-IA
11.6.1999


ULKOMAAT -SIVULLE