Joka neljäs myyjä kokee väkivaltaa

Myymäläväkivalta lisääntyy vauhdilla



Työterveyslaitoksen tutkimuksen mukaan myymälähenkilökuntaan kohdistuva väkivalta lisääntyy yhä. Uhkaavat tilanteet ovat yleistyneet erityisesti pienemmissä, alle 1 000 neliön päivittäistavarakaupoissa.


Ilmiön yleisyys järkytti jo kymmenen vuotta sitten tehdyssä vastaavassa selvityksessä. Tuolloin lähes 29 prosenttia pienmyymälöissä työskentelevistä oli vuoden aikana kokenut asiakkaalta tulevaa uhkaa. Viime vuonna vastaavia kokemuksia oli 42 prosentilla.

Eniten uhan kokemukset ovat lisääntyneet pienten kauppojen myymälänhoitajilla, joista kolmella neljästä on vastaavia kokemuksia. Joka neljäs on joutunut varsinaisen fyysisen väkivallan kohteeksi.

- Kyseessä ovat usein olleet kiinnipitämisen ja tönimisen kaltaiset tapaukset, kertoo Työterveyslaitoksen tutkija Eeva Kylä-Setälä.

Jos muutkin kuin myymälänhoitajat otetaan mukaan, fyysistä väkivaltaa on kokenut 12 prosenttia henkilökunnasta.

Pääkaupunkiseudulla rusikoitavana joka neljäs

Etenkin pääkaupunkiseudulla väkivalta ulottuu myymälänhoitajien lisäksi laajemmin koko henkilökuntaan.
- Väkivallan uhan kokemuksia oli 70 prosentilla ja fyysisen väkivallan kokemuksia joka neljännellä, Kylä-Setälä kertoo.

Muualla Suomessa koko henkilökunnasta joka neljäs koki vuonna 1987 asiakkaalta tulevaa uhkaa. Nyt vastaavia kokemuksia oli 29 prosentilla.

Fyysisen väkivallan kohteena oli tutkimusta edeltäneen kahden vuoden aikana ollut seitsemän prosenttia, mikä tarkoittaa noin 7 000 kaupan alan työntekijää.
- Tilanne ei ole juuri parantunut, vaikka erilaiset tekniset valvontalaitteet, kuten videovalvonta ja hälytyspainikkeet ovat lisääntyneet.

Kyselyssä kaupan työntekijät ilmoittivat pitävänsä etenkin koulutusta uhka- ja väkivaltatilanteissa toimimiseen riittämättömänä. Aivan liian vähäiseksi sen arvioi 57 prosenttia henkilökunnasta.

Pienissä päivittäistavarakaupoissa työssä olevista lähes puolet työskenteli yksin ainakin osan päivästä.

Myös varkauksia tehdään paljon. Henkilökunnasta joka kolmas arvioi varkauksia tulevan ilmi vähintään viikoittain. Isojen päivittäistavarakauppojen henkilökunnasta joka kolmas arvioi varkauksia tulevan ilmi lähes joka päivä.

STT-IA
11.6.1999


AJASSA -SIVULLE