Myönteistä "ikärasismia" Tanskassa: Halpahalli työllistää vain yli 45-vuotiaita



Tanskalainen halpahalli on jo runsaan vuoden ajan toteuttanut henkilöstöpolitiikassaan omaperäistä ikärasismia; työntekijöiksi kelpaavat vain yli 45-vuotiaat.


Kööpenhaminan esikaupungissa Tårnbyssä sijaitsevan Netto-kaupan kokeilu on yllättänyt myönteisesti sekä työnantajan että työntekijät: liikevaihto on jo nyt 30-40 prosenttia odotettua suurempi.

- Kehitysnäkymät ovat ilmeisen hyvät, totesi tanskalaislehti Berlingske Tidende kertoessaan kokeilusta, joka alkoi viime vuoden alussa.

Tårnbyn menestyksestä innostuneena kauppaketju aikoo kokeilla "seniorimallia" myös Berliinissä. Ajatus on otettu innolla vastaan, ja yli 2 200 työnhakijaa on jo ilmoittanut olevansa kiinnostunut huhtikuussa ovensa avaavan liikkeen 12 vapaasta työpaikasta.

Tanskassa alku ei ollut näin helppoa. Kun Tårnbyn Netto haki työntekijöitä, vain muutama harva kiinnostui asiasta.

Henkilökuntapäällikkö Kirsten Skaarupin mukaan vähäinen kiinnostus selittyi ehkä suhteellisen alhaisten palkkojen lisäksi myös Netto-ketjun yleensä nuorekkaasta työntekijäkunnasta. Muiden halpakauppojen tapaan työntekijät kun ovat suurimmaksi osaksi olleet osa-aikaisia nuoria.

Työpaikka "taivaan lahja"

Nyt Tårnbyn Netossa on 21 työntekijää, joista suurin osa oli ollut pitkäaikaistyöttömiä. Monet heistä myöntävät avoimesti, että uusi työpaikka oli ollut kuin "taivaan lahja".

- Me pidämme todella yhtä, varsinkin kun olemme jo liian vanhoja käyttämään teräviä kyynärpäitä, kertoo yksi työntekijöistä, 47-vuotias Jörgen Danielsen.

Liikkeen johtaja Sören Friman, 57, vakuuttaa, että työhönotossa käytettiin aivan normaaleja kriteerejä myös fyysisen kunnon suhteen. Kokemukset iäkkäämästä henkilöstöstä ovat tähän asti olleet pelkästään myönteiset.

- Vanhemmat ihmiset puhuvat asiakkaitten kanssa enemmän kuin nuoret ja silti he pitävät kaupan hyvässä järjestyksessä, Friman kehuu työntekijöitään.

Tanskalaislehden mukaan myös asiakkaat olivat yksimielisen tyytyväisiä ystävälliseen palveluun, joka erottui edukseen muiden halpahallien ilmapiiristä.

Netto-ketjun omistaja, tanskalainen teollisuusyhtymä A. P. Möller, on saanut paljon myönteistä palautetta Tårnbyn kokeilustaan. Arvostelijat katsovat kuitenkin, että kauan työttöminä olleet ihmiset sietävät työnantajan käskyttämistä liiaksikin työpaikan menettämisen pelossa.

STT-MH
12.2.1999


ULKOMAAT -SIVULLE