Puolueiden yhteistutkimus: Kokoomus vetovoimaisin



Neljän suuren puolueen tiistaina julkistetun yhteistutkimuksen mukaan Kokoomus on kansalaisten mielestä selvästi vetovoimaisin puolue. Äänestäjäkunnan suhtautuminen suurimpaan hallituspuolueeseen SDP:hen näyttää jonkin verran laskeneen syksyisestä. Samaten suhtautuminen koko hallitukseen oli alkusyksystä hieman myönteisempää kuin nyt.


Mm. nämä tulokset ilmenevät Suomen Gallupin neljän suurimman puolueen toimeksiannosta tekemästä tuoreesta tutkimuksesta.

Tutkimuksessa kyseltiin suhtautumista viiteen puolueeseen: SDP:hen, keskustaan, kokoomukseen, vasemmistoliittoon ja vihreään liittoon. 39 prosenttia vastaajista ilmoitti suhtautuvansa kokoomukseen vähintäänkin melko myönteisesti. Vihreä liitto sai 35 prosentin, SDP 33 prosentin, keskusta 32 prosentin ja vasemmistoliitto 20 prosentin lukemat.

SDP:n miellyttävyysarvo on laskenut viime syksyn vastaavan tutkimuksen tuloksista viisi prosenttiyksikköä. Vihreä liitto taas oli kasvattanut lukemiaan kuudella prosenttiyksiköllä.

Kaksi viidesosaa haastatelluista antoi hallitukselle hyvän arvosanan ja vajaa puolet huonon arvosanan. Hyvien arvosanojen osuus oli laskenut edellisestä tutkimuksesta seitsemällä prosenttiyksiköllä. Hyvien arvosanojen osuus oli kuitenkin suunnilleen sama kuin keväällä 1995, jolloin hallitus aloitti kautensa.

SDP:n kannattajien luottamus hallitukseen oli luonnollisesti keskimääräistä suurempaa. Vastaavasti keskustan kannattajista valtaosa antoi hallitukselle huonon arvosanan.

Kokoomus vetovoimaisin

Tutkimuksessa käsiteltiin myös puolueiden vetovoimaa. Tulosten mukaan kokoomus näyttäisi saavat korkeimmat äänestysalttiuslukemat (32 prosenttia). Keskusta sai 28 prosentin ja vihreät 27 prosentin lukemat.

Arvioita puolueista mitattiin myös kysymyksenasettelulla, jossa haastatellut ilmaisivat, miten mielellään he soisivat eri puolueiden voittavan seuraavissa vaaleissa. Tätä arvioitiin riippumatta puoluekannasta, mikä ymmärrettävästi oli vaativa tehtävä.

Tulokset ovat pitkälti samansuuntaisia kuin yleismiellyttävyyttä mittaaviin kysymyksiin annetut vastaukset. Vajaat kaksi viidesosaa soisi kokoomuksen voittavan. SDP:lle, keskustalle ja vihreille vaalivoittoa toivoi kolmasosa haastatelluista.

Enemmistö haastatelluista oli sitä mieltä, että moniin asioihin kiinnitetään aivan liian vähän tai jonkin verran liian vähän huomiota.

Lisää päteviä vastauksia halutaan mm. rikollisuuden ja väkivallan torjuntaan, yhteiskunnallisen eriarvoisuuden ja syrjäytymisen vähentämiseen, työuupumuksen vähentämiseen, työllisyyden parantamiseen, kuntien palvelujen turvaamiseen sekä sosiaalietuuksien väärinkäytösten ehkäisemiseen.

55 prosenttia eli niukka enemmistö vastaajista aikoo varmasti käyttää äänioikeuttaan. Neljä vuotta sitten vastaava varmojen äänestäjien osuus oli 61 prosenttia. Äänestämisen varmuus on yhteydessä ikään. Vanhaan tapaan varttuneet ovat nuoria varmempia äänestämisestä.

Ehdokas tärkeämpi

Tutkimuksesta ilmenee, että ehdokkaan merkitys kasvanut puolueen kustannuksella. Vuonna 1995 äänestäjistä 49 prosenttia piti ehdokasta puoluetta tärkeämpänä. Neljä vuotta myöhemmin tämä osuus oli 57 prosenttia.

Mielipiteet ovat yhteydessä äänestämisen varmuuteen. Mitä varmempi äänestäjä on omasta äänestämisestään, sitä useammin puolue on ehdokasta tärkeämpi.

Myös puoluekannan varmuutta mitattiin. Varmimpia omasta puoluekannastaan olivat vasemmistoliiton, kokoomuksen ja keskustan kannattajat.

Tutkimuksessa vastaajilta tiedusteltiin, missä vaiheessa he päättävät puolueen tai ryhmittymän, jolle he äänensä antavat. Kaikista äänestysikäisistä lähes kaksi viidesosaa oli päättänyt puolueen jo viime vuoden puolella.

Neljän puolueen tutkimussarja aloitettiin jo vuonna 1991, ja nyt vuorossa oli 18. tutkimus. Tutkimussarjassa on tarkoitus selvittää 15-70-vuotiaan väestön näkemyksiä puolueista. Haastattelujen kokonaismäärä oli tällä kertaa 1 298. Haastattelut tehtiin tammi-helmikuun vaihteessa.

STT-MH
12.2.1999


POLITIIKKA -SIVULLE