Lennonjohtajien lakko hallituksen käsittelyyn



Lennonjohtajien lakko otetaan tiistaina hallituksen käsittelyyn. Lauantaina junalla Helsingistä Vaasaan saapunut pääministeri Paavo Lipponen (sd.) sanoi, että tilanne ei enää voi jatkua, vaan hallitus tekee omat ratkaisunsa lentoliikenteen turvaamiseksi.


Lipponen ei kuitenkaan halunnut kertoa, mihin toimiin hallitus aikoo mahdollisesti ryhtyä.
- Se jää hallituksen päätettäväksi, kertoi Lipponen.

Käytännössä lakkoon voidaan puuttua mm. asetuksenmuutoksella, jolla nykyistä suurempi osa lennonjohtajista määriteltäisiin työnantajavirkamiehiksi ja näin työtaistelun ulkopuolelle. Tämä helpottaisi lentoliikenteen sujumista, vaikka lakko jatkuisikin.

Tätä valtiovarainministeriössä valmisteltua suunnitelmaa väläytettiin jo ennen lakon alkamista tammikuussa.

Suurta hurskastelua

Vaasan Rewell Centerissä järjestetyssä yleisötilaisuudessa Lipponen otti kantaa myös Suomen Pankin entisen pääjohtajan Sirkka Hämäläisen 60 000 markan varhaiseläkkeeseen. Hän sanoi, että hallitus ei voi asiaan puuttua, sillä se kuuluu eduskunnan valitsemille pankkivaltuutetuille.

- En ole kuitenkaan tällä vaalikaudella kohdannut suurempaa hurskastelua, kuin mihin porvarilliset pankkivaltuutetut ovat asiassa syyllistyneet, sanoi Lipponen.

Nimeltä pankkivaltuutetuista Lipponen mainitsi keskustan Anneli Jäätteenmäen, jonka hän arveli käyneen kuin salakaadolla, kun vasta nyt pystyi tehdystä eläkepäätöksestä kertomaan.

STT - JHL
14.2.1999


POLITIIKKA -SIVULLE