Venäjän tutkajärjestelmän puutteet suuri vaara



Venäjän tutkajärjestelmän puutteellisuus lisää osaltaan mahdollisuutta, että Venäjä laukaisee erehdyksessä ohjuksia, kirjoitti amerikkalainen lehti The Washington Post keskiviikkona.


Vuosina 1983 ja 1995 venäläisiä ohjuksia oltiin jo laukaisemassa, koska venäläiset luulivat joutuneensa hyökkäyksen kohteeksi, kertoivat venäläiset ja länsimaiset asiantuntijat lehdelle. Vasta viime hetkillä selvisi, että Venäjää vastaan ei ollutkaan hyökätty.

Venäjä tarvitsee amerikkalaisten ohjussiilojen ja sukellusveneiden tarkkailuun yhdeksän satelliittia, mutta näistä on toiminnassa vain kolme. Usean tunnin ajan joka päivä vallitsee siksi sellainen tilanne, että Venäjän sotilasjohto ei voi tietää, ollaanko maata vastaan hyökkäämässä ohjuksin vai ei.

Venäjä ei ole rahapulan vuoksi pystynyt täydentämään maata kiertävää satelliittiverkkoaan sellaiselle tasolle, joka olisi tarpeen, kertoi amerikkalainen puolustusasiantuntija Paul Podvig.

Jatkuva valmius kostoiskuihin

Vaikka kylmä sota on ohi, ovat Yhdysvallat ja Venäjä jatkuvassa ydinvalmiushälytyksessä ja valmiit aloittamaan ydinkostoiskut, mikäli niitä vastan hyökätään.

Kostoiskua varten on maalla oltava tehokas järjestelmä ohjushyökkäysten havaitsemiseksi kyllin varhain.

Eräät läntiset asiantuntijat uskovat, että Venäjän tutkajärjestelmän puutteet ovat lisänneet kohtalokkaan virhearvion mahdollisuuksia, koska venäläisillä sotilailla on puutteiden vuoksi vähemmän aikaa päättää, onko maata vastaan hyökätty vai ei.

Vuonna 1983 luulivat venäläiset useiden minuuttien ajan amerikkalaisten aloittaneen ohjushyökkäyksen, kunnes eräs upseeri havaitsi, että kyse oli erehdyksestä.

Vuonna 1995 norjalaisten ampuma tieteellinen raketti aiheutti venäläisten varoitusjärjestelmässä hälytyksen, joka raportoitiin myös presidentti Boris Jeltsinille, kertoi The Washington Post.

STT-IA
12.2.1999


ULKOMAAT -SIVULLE