Jäseniä innostetaan uurnille 1,5 miljoonan kampanjalla

SAK pitää kiinni pääomaveroesityksestään



Suurin palkansaajajärjestö SAK pitää yhä kiinni esityksestään nostaa pääomavero 33 prosenttiin ensi vaalikaudella. Puheenjohtaja Lauri Ihalainen (SDP) ei usko, että veronkiristys ajaisi yrityksiä pois Suomesta. Yritykset pidetään SAK:n mukaan täällä ennen kaikkea osaamisella.


Ihalainen arvostelee tähänastista eduskuntavaalikeskustelua laimeaksi ja turhan yleiseksi. SAK on listannut vaalitavoitteensa kymmeneen kohtaan, joihin se nyt odottaa puolueilta kannanottoja.

- Äänestäjille on reilusti kerrottava, millaista yhteiskuntaa ja millaisia työelämän pelisääntöjä kukin puolue tavoittelee, Ihalainen muistutti tiistaina Helsingissä.

Tärkeimpänä tavoitteena SAK pitää työllisyyden kohentamista. Palkkaverotukseen esitetään noin 10-15 miljardin markan kevennystä vaalikaudella. Kevennykset olisi kohdistettava erityisesti pieni- ja keskituloisille.

Valtiovarainministeri Sauli Niinistön (kok) tuore esitys palkkojen ohjaamisesta pääomasijoituksiin sai Ihalaiselta kohteliaan mutta viileähkön vastaanoton. Ihalaisen mukaan Niinistön esitys on osa laajempaa keskustelua henkilöstörahastojen uudistamisesta.

Osaamiseen panostettava

Pääoma- ja yhteisöverokannan viiden prosenttiyksikön nosto 33 prosenttiin tietäisi SAK:n laskelmien mukaan neljän-viiden miljardin markan pottia. Loput palkkaveron kevennyksestä hoituisi työllisyyden paranemisen ja talouskasvun tuoman liikkumavaran kautta. SAK nostaisi myös kiinteistöveron ala- ja ylärajoja ja saattaisi maa- ja metsätalousmaan verolle.

Johtaja Pekka Ahmavaara (vasl) tuhahti huolelle sinivalkoisen pääoman säilymisestä. - Pääomalla, erityisesti rahalla, ei ole sydäntä, vaan sillä sykkii kukkaro, hän kuvasi.

Jotta yritykset saataisiin pysymään Suomessa, on panostettava osaamiseen. Ahmavaaran mukaan tämän kannalta olisi erittäin tärkeää toteuttaa koulutusvakuutuksen kolmas vaihe, joka mahdollistaa työssäolevien omatoimisen opiskelun.

Sopimisen yhteiskunta

SAK:n lista on tuttu viime syksyltä, jolloin järjestö ensi kertaa esitteli tavoitteitaan. SAK vaatii edelleen työllisyysasteen nostoa nykyisestä 65:stä 70 prosenttiin. Tämä merkitsisi 200 000:ta uutta työpaikkaa. Lähtökohtana on neljän-viiden prosentin talouskasvua.

Listalta löytyvät lisäksi mm. hallituksen ja työmarkkinajärjestöjen työllisyyssopimus, yleissitovuuden vahvistaminen ja työssäjaksamisen toimenpideohjelma.

Hyvinvointipalvelut on turvattava, sillä leikkauspolitiikan jatkolle ei ole perusteita. Työttömyysturvaa on kehitettävä nykyjärjestelmän pohjalta, ja nuorille on taattava työ-, harjoittelu- tai koulutuspaikka.

Energiatalouden perusratkaisut on tehtävä "sulkematta mitään energian tuotannon vaihtoehdoista ennalta pois". Palvelualojen työllistävyyttä on parannettava alentamalla arvonlisäverokantaa.

Vaalipäivä ei vain hyväosaisten

SAK patistaa jäseniään vaaliuurnille 1,5 miljoonan markan äänestyskampanjan avulla. Syksyllä tehdyn jäsenkyselyn perusteella jopa puolet SAK:n jäsenistä saattaa jättää äänestämättä. Viime eduskuntavaaleissa 60 prosenttia SAK:laisista kävi äänestämässä.

- Demokratian ja oikeudenmukaisuuden kannalta on ensiarvoisen tärkeää, että maaliskuun 21. päivästä ei tule vain hyväosaisten vaalipäivää, vaan että myös pienituloiset ja yhteiskunnassa heikommassa asemassa olevat käyttävät äänioikeuttaa, Ihalainen vetosi.

Kampanja tuo mm. mainoksia SAK:laisille työpaikoille, lehtiin ja televisioon. Kohderyhminä ovat erityisesti työssäkäyvät nuoret ja naiset.

STT-MH
12.2.1999


POLITIIKKA -SIVULLE