Viikonlopun taloutta lyhyesti

Finnet-yhtiöt perustivat uuden matkapuhelinyhtiön

Maakunnalliset Finnet-yhtiöt perustivat perjantaina uuden matkapuhelinyhtiön Suomen Kolmegee Oy:n (3G Oy). Yhtiö aikoo hakea toimilupaa ns. kolmannen sukupolven matkaviestinverkkoon. Hakemuksensa yhtiö jättää ensi maanantaina.

Hakemus kattaa koko maan Ahvenanmaata lukuunottamatta. Se perustuu yleiseurooppalaiseen UMTS-standardiin.

Uuden yhtiön takana ovat kaikki maakunnalliset alueelliset puhelinyhtiöt Tamperetta ja Jyväskylää lukuunottamatta. Perustamisvaiheessa yhtiön osakepääoma on 9,6 miljoonaa markkaa.

Yhtiön hallituksen puheenjohtajaksi on valittu toimitusjohtaja Pertti Laiho Kuopion Puhelin Oyj:stä ja toimitusjohtajaksi Kymen Puhelin Oy:n toimitusjohtaja Reijo Liukkonen.

Yhtiö toimii matkapuhelinverkko-operaattorina ja se tarjoaa verkkonsa myös muiden palveluoperaattorien käyttöön. Yhtiö tukee alueellisten puhelinyhtiöiden tuotekehitystä ja tuotantopalveluja.

Yhtiö aikoo hyödyntää alueellisten Finnet-yhtiöiden olemassaolevia ns. citypuhelinverkkoja, mastoja ja siirtoyhteyksiä.

Toimilupahakemusten jättämisen jälkeen yhtiö aikoo neuvotella yhteistyöstä kaikkien verkko-operaattorien kanssa, jotta koko maan kattava kolmannen sukupolven matkaviestinverkko syntyisi mahdollisimman kustannustehokkaasti.


Länsivoimalle viidennes Espoon Sähkön osakkeista

Sähköyhtiö Länsivoima on hankkinut omistukseensa 20,71 prosenttia kilpailijansa Espoon Sähkön osakkeista. Länsivoima osti perjantaina yhteensä 3,2 miljoonaa espoolaisyhtiön osaketta 384 miljoonalla markalla. Osakkeet välitti Helsingin pörssissä pankkiiriliike Evlin sisäisinä kauppoina 20 euron kappalehintaan.

Länsivoiman talousjohtaja Jorma Haverinen kertoi yhtiön olevan halukas lisäämään omistustaan edelleen, jos Espoon Sähkön muilla omistajilla on myyntihalukkuutta.

Haverinen ei kuitenkaan halua vielä kommentoida kilpailijan osakkeiden ostosta tulevia hyötyjä, mutta viittaa suuruuden mukanaan tuomiiin etuihin alan yhtiöillä. Osakkeiden osto antaa hänen mukaansa mahdollisuuden kasvattaa Länsivoimaa edelleen.

Länsivoima on energiayhtiö Fortumin tytäryhtiö. Länsivoima ei ole ennen perjantaina tehtyjä kauppoja omistanut Espoon Sähkön osakkeita.

Kukaan Espoon Sähkön omistajista ei vielä perjantaina liputtanut omistuksensa laskusta. Tällä hetkellä omistusmuutoksen alin liputusraja on kymmenen prosenttia, mutta huhtikuun alusta lukien alin raja laskee viiteen prosenttiin

Espoon Sähkön koko osakekanta on 15,7 miljoonaa osaketta. Suurin osakkeenomistaja Espoon kaupunki, joka omistaa 68 prosenttia eli 10,7 miljoonaa yhtiön osaketta. Sampo-ryhmän omistus osakkeista on noin kymmenen prosenttia.

Muita suurimpia omistajia ovat Pohjola viiden prosentin, Tapiola kolmen prosentin ja Kuntien Eläkevakuutus kahden prosentin osuuksin. Ulkomaisessa omistuksessa yhtiön osakkeista on 4,2 prosenttia. Pienempiä 0,5-1 prosentin osuuksia yhtiön osakkeista on sijoitusrahastojen hallussa.

Koonnut: JHL
14.2.1999


TALOUS -SIVULLE