Alkoholipoliittiset mielipiteet kiristymässä



Suomalaisten alkoholipoliittiset mielipiteet tulivat selvästi vapaamielisemmiksi 1980-luvulla. Tämän vuosikymmenen alkupuoliskolla suhtautuminen vallitseviin alkoholipoliittisiin rajoituksiin pysyi kutakuinkin muuttumattomana. Nyt ilmapiiri on kiristymässä.


Vuonna 1994 noin 44 prosenttia väestöstä piti vallitsevia alkoholipoliittisia rajoituksia sopivina, 43 prosenttia halusi niitä lievennettävän ja 13 prosenttia oli kiristämisen kannalla.

Tammikuussa 1999 Sosiaali - ja terveysalan tutkimus- ja Kehittämiskeskuksen (Stakes) Suomen Gallupilla teettämän mielipidekyselyn mukaan kysymykseen kantaa ottaneista puolet piti vallitsevia alkoholipoliittisia rajoituksia sopivina.

Rajoitusten lieventämistä haluavien osuus oli vähentynyt 26 prosenttiin ja kiristämistä toivovien osuus oli noussut 21 prosenttiin.

Aineisto kerättiin käyntihaastatteluina. Tutkimukseen osallistui 510 naista ja 490 miestä.

Vain 10 % siirtäisi keskioluen Alkoon

Keskioluen nykyisellä myyntijärjestelyllä on selvä väestön enemmistön tuki. Vain 10 prosenttia vastanneista haluaisi siirtää keskioluen myynnin yksinomaan Alkoon.

Vahvaa olutta päivittäistavarakauppoihin toivovien osuus oli tässä tutkimuksessa 47 prosenttia, naisten parissa 37 prosenttia.

Viidennes väestöstä oli sitä mieltä, että väkeviä alkoholijuomia tulisi myydä päivittäistavarakaupoissa.

Väestön käsitystä sopivasta viinien myyntijärjestelystä tiedusteltiin kolmen kysymyksen avulla. Päivittäistavarakauppoja sopivana viinien myyntipaikkana piti 63 prosenttia.

Viinien myynnin aloittamista päivittäistavarakaupoissa kannatti 59 prosenttia. Miehillä tämä osuus oli 68 prosenttia ja naisilla tasan 50 prosenttia.

Mielipiteiden vakautta selvitettiin tiedustelemalla vastaajien kantaa viinin myynnin aloittamiseen päivittäistavarakaupoissa, jos se merkitsisi joka toisen Alkon myymälän sulkemista. Tähän kysymykseen vastanneista 40 prosenttia kannatti viinien myynnin aloittamista päivittäistavarakaupoissa.

Miehillä kannatus oli 46 prosenttia, naisilla se jäi 35 prosenttiin.

Viini maitokaupassa alentaisi hintoja

Lähes 60 prosenttia vastanneista uskoi viinien myynnin aloittamisen elintarvikeliikkeissä johtavan hintojen alenemiseen ja hieman yli 40 prosenttia valikoiman lisääntymiseen.

Hieman yli 70 prosenttia vastanneista arveli alkoholin kulutuksen kasvavan, jos viinit tulisivat elintarvikeliikkeisiin. 78 prosenttia arveli erityisesti nuorten alkoholin käytön lisääntyvän.

Noin 90 prosenttia väestöstä piti viinien ja oluen 18 vuoden ostoikärajaa sopivana. Väkevien alkoholijuomien 20 vuoden ostoikärajaa piti 77 prosenttia sopivana ja 17 prosenttia liian korkeana.

Noin kolmasosa väestöstä piti alkoholijuomien nykyisiä hintoja sopivina. Viinien hintaa piti liian korkeana 50 prosenttia, oluen hintaa 57 prosenttia ja väkevien alkoholijuomien hintoja 60 prosenttia vastanneista.

IA
12.3.1999


POLITIIKKA -SIVULLE