Suomalaiset europarlamentaarikot erimielisiä komission jatkosta



Suomalaiset europarlamentaarikot pitävät komission eroa oikeana ratkaisuna. He olivat kuitenkin tiistaina erimielisiä siitä, kuinka nopeasti eronneen komission paikalle pitäisi nimittää uusi.


Kokoomuksen Kirsi Piha katsoi, että uuden nimitys pitäisi saada aikaan mahdollisimman nopeasti.

Vihreiden edustaja Heidi Hautala sekä RKP:n Astrid Thors vaativat puolestaan, että nimityksiä ei tehdä ennen kesäkuun 13. parlamenttivaaleja.

Alkuperäisen aikataulun mukaan uusi komission puheenjohtaja piti valita Kölnin huippukokouksessa 3.-4. kesäkuuta. Hautalan mielestä nimitystä ei pitäisi tehdä ennen parlamenttivaaleja.

Sen kummemmin Piha kuin Hautala ei osannut ehdottaa, mistä komission uudeksi puheenjohtajaksi löydettäisiin tarpeeksi uskottava ja pätevä henkilö, joka pystyisi ajamaan läpi tarvittavat uudistukset.

Parlamentaarikot katsoivat myös, että koska suomalaiskomissaari Erkki Liikasen maine on puhdistettu viisaiden ryhmän selvityksessä, voisi hän jatkaa uudessa komissiossa.

Sosiaalidemokraattien ryhmänjohtaja Riitta Myller piti hyvänä, että viisaiden ryhmä on tehnyt perusteellisen selvityksen komission ongelmista ja painotti, että työ jatkuu. Ryhmä antaa vielä suosituksia komission hallinnon uudistamisesta.

Myller sanoi, ettei komission erolle ollut tässä vaiheessa mitään vaihtoehtoa tai takaporttia.

Reino Paasilinna (sd.) arvioi, että komissio vältti eroamalla joutumisen siihen noloon tilanteeseen, että parlamentti olisi erottanut sen ensi tiistaina. Paasilinnan mukaan uutta komissiota tai edes sen puheenjohtajaa ei voida nimittää ennen EU-vaaleja, koska uusi parlamentti ottaa siihen kantaa.

- Komission yksiselitteinen valta on siirtynyt osittain parlamentin käsiin. Suomi joutuu puheenjohtajakaudellaan kohtaamaan Amsterdamin sopimuksen tultua voimaan aiempaa vahvemman parlamentin, jolla on suora ote komissioon, Paasilinna muistuttaa.

Myös vasemmistoliiton Outi Ojala totesi, että ellei komissio olisi eronnut itse, olisi se erotettu ensi viikon istunnossa.
- Nyt tarvitaan perusteellisia muutoksia hallintokulttuuriin, Ojala sanoi.

Hänen mielestään sulkeutuneen ranskalaistyylisen hallintokulttuurin aika on EU:n sisällä kerta kaikkiaan ohi.
- Mallia tulee ottaa pohjoismaisesta avoimesta tavasta päättää ja käsitellä kansalaisen kannalta tärkeitä asioita.

Ryvettyneet poistettava

RKP:n europarlamentaarikko Astrid Thors toivoi, etteivät uudistukset EU:n hallinnossa jää komission eroon. Thorsin mielestä koko systeemi on yhteisvastuussa väärinkäytöksistä.

Thorsin mukaan parlamentti ei hyväksy sitä, että eronnut komissio jatkaisi virkaatekevänä. Berliinin huippukokouksessa ensi viikolla olisikin keskusteltava komission kokoonpanosta Agenda-kysymysten ohella.

- Ei voi uskoa, että Agenda etenisi, jos komissio jatkaa hyvin pitkään virkaatekevänä, Thors sanoi.

Suurin osa nykyisestä komissiosta voisi Thorsin mielestä jatkaa uudessakin komissiosta, joka istuisi tämän vuoden loppuun. Uudet komissaarit tarvittaisiin väärinkäytöksistä syytettyjen ja mahdollisesti komission puheenjohtajan Jacques Santerin tilalle.

- EU:n toiminnan kannalta ne, jotka ovat saaneet puhtaat paperit, voisivat hyvin jatkaa. Santer sen sijaan ei ole saanut tiimiään tekemään enemmän uudistuksia, Thors sanoi.

Vaikutukset Agendaan?

Parlamentaarikot eivät halunneet arvioida, miten komission lähtö vaikuttaa meneillään oleviin neuvotteluihin Agenda 2000 -paketista.

Myller pelkäsi, että neuvottelut menevät nyt enemmän hallitusten väliseksi kaupanteoksi, kun ei ole vahvaa komissiota, joka voisi puristaa kompromisseja. Vastuu neuvottelujen onnistumisesta siirtyy nyt entistä enemmän puheenjohtajamaa Saksalle.

Hautala taas katsoi, että komission ero ei ole mikään kuolinisku neuvotteluille. Komissio on ehdotuksensa tehnyt, ja sovun hierominen on nyt hallitusten tehtävä.

Piha huomautti, että komissio sai vain täpärän luottamuslauseen tammikuun äänestyksessä. - Jos komissio olisi erotettu silloin, olisimme jo pitemmällä, Piha sanoi.

Sekä Piha että Ojala katsoivat, että parlamentilla pitäisi olla oikeus erottaa joko koko komissio tai yksittäisiä komissaareja.

STT-IA
16.3.1999


POLITIIKKA -SIVULLE