Kommentteja EU-komission erosta


Tuomioja: Asia ainakin oli oikea

- Sikäli positiivinen tapahtuma, että aihe oli oikea. Eduskunnan suuren valiokunnan puheenjohtaja Erkki Tuomioja (sd.) osaa nähdä jotain hyvääkin EU:n komission erossa.

- Vihdoinkin otetaan vakavasti erilainen väärinkäytöskulttuuri, mikä EU:ssa on päässyt rehottamaan, hän sanoi.

Tuomiojan mielestä EU:n jäsenmaiden pitäisi nyt pyrkiä siihen, että täydellä vastuulla toimiva komissio saadaan aikaan vielä ennen kesäkuun EU-parlamenttivaaleja.

Yksi mahdollisuus Tuomiojan mielestä olisi, että vain väärinkäytöksiin selvästi syyllistyneet komissaarit vaihdettaisiin. Hän ei näe syytä esimerkiksi suomalaiskomissaari Erkki Liikasen lähdölle.

- Liikanen on nimenomaisesti saanut puhtaat paperit ja hän on juuri se henkilö, joka on yrittänyt toteuttaa uudistuksia hallinnossa.


Aho: Ero heijastuu myös Suomen vaaleihin

Oppositiojohtaja Esko Ahon (kesk.) mielestä komission ero heijastuu vähän myös Suomen vaaleihin.

- Jos tähän asti on mietitty, kuka on ikään kuin "kelvollinen" lähetettäväksi EU:n päätöksentekoelimiin, niin nyt pitää kysyä toisinpäin: kenellä on sellaista ryhtiä ja näkemystä, jonka pohjalta voimme olla uudistamassa unionia niin, että se saa jäsenmaiden ja kansalaisten luottamuksen.

Aho ennakoi, että nykyinen komissio jatkaa jonkinlaisena "toimituskomissiona" ainakin kesäkuun EU-parlamenttivaalien yli.

Suomen kannalta tilanne on Ahon mielestä hankala erityisesti sen takia, että Agenda-uudistuksen tekeminen on kesken.
- Vaarana on, että siinä tulee pulmia.

Ahon mielestä komission ero heijastaa ongelmia, jotka eivät korjaannu vain komissiota vaihtamalla.

Tarvitaan laajempaa hallinnon ja käytäntöjen uudistamista. Hän itse vahvistaisi erityisesti ministerineuvoston roolia.
- Toivon jäsenmaiden näkevän, että ratkaisuilla on kiire, Aho sanoi.


Halonen huolestui Agenda-valmistelujen etenemisestä

Ulkoministeri Tarja Halonen (sd.) myöntää, että EU:n komission ero herättää jossain määrin huolta agenda-uudistuksen edistymisestä. Halonen toivoi kuitenkin tiistaina, että EU:n komissiossa syntynyt tilanne saisi jäsenmaat pikemminkin hakemaan yksimielisyyttä vielä avoinna olevien asioiden ratkaisemiseksi.

Ratkaisematta ovat edelleen rakennerahastojen uudistaminen ja EU:n omat varat eli unionin toiminnan rahoittaminen.

Halonen kertoi, että niiden jatkovalmistelu jätettiin viime viikonvaihteen kokouksessa nimenomaan puheenjohtajamaalle Saksalle ja komissiolle.
- Komission poliittinen liikkumavara voi olla nyt toisenlainen, Halonen totesi.

Halosen mielestä ministerineuvoston (eli jäsenmaiden hallitusten) pitääkin tässä tilanteessa jämäköityä vastaavasti, jotta asia voidaan päättää yksimielisesti edessä olevassa huippukokouksessa.

Halonen ei halunnut ennakoida, miten komission erosta syntynyt kriisi laukaistaan. Hän uskoi, että asiassa ollaan viisaampia sen jälkeen kun EU-maiden ulkoministerit ovat yhdessä pohtineet tilannetta sunnuntaina ja maanantaina Brysselissä.


Keskusta: Komissio erosi hankalaan aikaan

Keskustan puoluehallituksen työvaliokunta pitää EU:n komission eroa johdonmukaisena ratkaisuna. Keskustan mielestä ero ajoittuu kuitenkin hankalasti, koska käsillä on suuria EU:n tulevaisuutta koskevia ratkaisuja.

- Jäsenmaiden hallitusten ja työskentelyään toistaiseksi jatkavan komission on kaikin tavoin huolehdittava siitä, että unionin päätöksentekokyky ei halvaannu, ja että muun muassa Agenda 2000:ta koskevat päätökset kyetään tekemään ajallaan.

Luottamuksen palauttaminen edellyttää keskustan mielestä unionin hallinnon ja päätöksenteon uudistamista.

Työvaliokunnan tiedotteen mukaan keskusta puuttuisi keskittyneen ja byrokraattisen hallinto- ja päätöksentekokoneiston ongelmiin ja vahvistaisi jäsenmaiden hallituksia edustavan ministerineuvoston asemaa.


Antola peräänkuuuluttaa ryhdistäytymistä

EU:n komission ero merkitsee Turun yliopiston Jean Monnet -oppituolin haltijan professori Esko Antolan mukaan loppua EU:lle siinä muodossa kuin se on totuttu näkemään. Antola ei ole kuitenkaan varma siitä, kasvaako esimerkiksi EU:n parlamentin valta.

- Kyllä tämänmuotoinen komissio, jonka idea on 1950-luvun alun Euroopan hiili- ja teräsunionissa, on tietysti lopussa. Asiantuntemuksen ja politiikan yläpuolella olevan komission aikakausi on varmaan ohi, Antola uskoo.

Antola toteaa, että asiaa ryhdytään tarkastelemaan hallitusten välisessä konferensissa, uudistusprosessissa, joka käynnistynee Suomen puheenjohtajakaudella.
- On sitten aivan eri asia, mikä lopputulos on. Eihän tällä tavalla voi tietenkään kovinkaan pitkään jatkaa.

- Parlamentin vallan kasvattaminen on kuitenkin neuvottelujen alainen kysymys. Kyllä kai jäsenvaltiotkin tässä jollakin tavalla ryhdistäytyvät. Ryhdistäytymistä tarvitaan joka puolella, Antola korostaa.


Lipponen: Tärkeää, että komissio on ottanut sille kuuluvan vastuun

Pääministeri Paavo Lipposen (SDP) mielestä on tärkeää, että EU:n komissio on ottanut sille kuuluvan vastuun väärinkäytösepäilyjä koskevan selvityksen johdosta.

- Hallintokulttuuria on uudistettava niin, että väärinkäytöksiltä voidaan välttyä ja niihin puututaan tehokkaasti, hän korosti lyhyessä kirjallisessa kommentissaan.

Komissiolla on Lipposen mielestä oikeus odottaa neuvoston ja Euroopan parlamentin tukea työssään hallinnon uudistamiseksi ja avoimuuden lisäämiseksi. Hän muistutti, että vastuu uudistuksista kuuluu kaikille unionin instituutioille.

Lipponen on komission erosta syntyneen uuden tilanteen johdosta seuraavan puheenjohtajamaan pääministerinä tänään yhteydessä puheenjohtajamaa Saksan hallitukseen ja komission johtoon.


Niinistö pitää komission eroa EU:n edun mukaisena

Valtiovarainministeri Sauli Niinistö (kok) pitää EU-komission eroa koko yhteisön edun mukaisena.

- En tarkoita pelkästään poliittisen vastuun kantamista, joka taitaa olla aika ainutkertaista, vaan myös sitä, että tapahtuu jotakin uutta. Se luo uusia mahdollisuuksia näihin vähän jäykkiin hallintokulttuureihin ja myös talouspuolelle, Niinistö kommentoi tänään Ylen aamu-TV:ssä.

Niinistö sanoi pitävänsä EU:n hallintokoneistoa laajana ja hajanaisena. Hän sanoi näkevänsä siinä myös piirteitä, jotka ovat vieraita suomalaisessa hallintokulttuurissa.


Soini: EU:n mätäpata kuohuu yli

Perussuomalaisten puheenjohtajalla Timo Soinilla oli heti tiistaina selkeä kommentti EU:n komission eroon: EU:n mätäpata kuohuu yli. Hän muistutti vaalikiertueellaan Varkaudessa ja Leppävirralla, että Euroopan unionia on pitkään arvosteltu kähminnän, lahjonnan ja väärinkäytösten pesäpaikaksi.

- Perussuomalaiset ovat koko ajan korostaneet, että miljardeja myös suomalaisten veromarkkoja hupenee ilman perusteita maksettuihin tukiaisiin, ylisuuriin palkkoihin, jättimäiseen byrokratiaan ja jopa rikollisten toimintaan. Nyt on tullut vahvistus tälle asialle: asiantuntijakomitea löi lyttyyn koko EU:n komission ja sen toiminnan, ja sillä ei ollut muuta mahdollisuutta kuin erota, hän tiivisti.

Soinin mukaan monet asiantuntijat ovat todenneet, että tähän saakka esiin tulleet rötökset ja epäselvyydet ovat vasta alkua. Koko EU:n koneisto on hänen mielestään täynnä mätää ja hyvä veli -järjestelmää.

Hän syytti, että Suomessa suuret puolueet ovat vastuussa tämän linjan suosinnasta.
- Vielä ei ole myöhäistä lyödä jarruja pohjaan liittovaltiokehitykselle ja aloittaa rötösherrajahti myös eurooppalaisella tasolla, hän hehkutti.

Koonnut: IA
16.3.1999


POLITIIKKA -SIVULLE