Tutkija: Laman ja leikkausten noidankehä nuorison ongelmien takana



Laman ja säästöjen noidankehä selittää Stakesin erikoistutkijan Minna Salmen mukana nuorten ongelmakäyttäytymistä ajateltua enemmän.


Salmi hämmästelee sitä, että julkisessa keskustelussa syitä levottomuuteen ja väkivaltaan on etsitty miltei yksinomaan lapsista ja heidän vanhemmistaan: hukatusta vanhemmuudesta ja kasvatuksen puutteista. Vastuu siirretään mielellään yhteiskunnalta perheisiin.

- Nuorisosta huolestuneiden kannattaisi kuitenkin keskittyä turvaamaan riittävä rahoitus lapsiperheiden peruspalveluille koulua myöten, suositteli Salmi maanantaina SAK:n perhepoliittisessa seminaarissa.

Laman koulukkaat oirehtivat

Tutkija itse muistutti alustuksessaan, että nyt oirehtivat nuoret ovat aloittaneet koulunsa lama-Suomessa, jossa säästöt olivat jo ohentaneet lapsille tarkoitettuja peruspalveluita.

Suurissa opetusryhmissä ongelmat ehtivät paheta Ennen kuin niihin huomattiin puuttua, sillä terveydenhuoltokin kärsi resurssipulasta. Samaan aikaan työttömyys ja turvattomuus söi perheiden voimavaroja, eivätkä kodit välttämättä selvinneet kasvavasta vastuustaan.

Tuloksena syntyi niin pahoja ongelmia, että niiden ratkomiseen olisi tarvittu lisää koulutuksen ja sosiaalipuolen erityispalveluja. Kun lama kuitenkin oli niitäkin niukentanut, jäljelle jäi vain syvenevä noidankehä.

Lapsiperheet elävät yleensäkin muuta yhteiskuntaa jyrkemmin yhteiskunnan taloudellisessa vuoristoradassa. Salmi kertoi tilastojen osoittavan, että työttömyys iski laman alussa lapsiperheisiin muita nopeammin.

Toisaalta näiden perheiden elättäjät myös alkoivat työllistyä keskimääräistä nopeammin heti vuoden 1994 aallonpohjan jälkeen. Tämä selittyy sillä, että pienten lasten vanhemmat ovat yleensä nuoria: heidät irtisanotaan ensimmäisinä, mutta toisaalta työnhaussa nuoruus ja hyvä koulutus on valttia.

Naisten kotiinjäänti heijastuu kaikkialle

Erikoistutkija Salmi otti maanantaina kantaa myös vaalien alla velloneeseen perhepoliittiseen keskusteluun. Puolueet ovat esittäneet tilanteen helpottamiseen kukin omat reseptinsä.

Niihin kannattaa Salmen mielestä kannattaa suhtautua varauksella, koska useimmat niistä tukisivat käytännössä perinteisiä perherooleja ja heikentäisivät naisten asemaa työmarkkinoilla.

Naisten kotiinjäänti ei Salmen mielestä ole vain perheen sisäinen ratkaisu, sillä seuraukset heijastuvat koko yhteiskunnan tasa-arvoon. Sukupuolten työnjako lastenhoidossa vaikuttaa lopulta naisten ja miesten asemaan kaikessa muussakin.

Siksi viime aikojen perhepoliittisista ehdotuksista Salmea kiinnostaa lähinnä isän oikeus pidempään vapaaseen, jota äiti ei voisi käyttää.

STT-IA
12.3.1999


AJASSA -SIVULLE