Ruotsalaisomistus Suomessa laaja

Ulkomaalaiset ostivat viime vuonna lähes 150 suomalaisyritystä



Suomalaisyritykset käyvät hyvin kaupaksi ulkomailla. Viime vuonna ulkomaalaiset ostivat suomesta lähes 150 yritystä. Vanhaan tapaan eniten yrityksiä Suomesta ostivat ruotsalaiset. Viime vuonna 55 suomalaisyritystä siirtyi ruotsalaisomistukseen.


Yrityskauppojen tahti on jatkunut kiivaana tämän vuoden puolella. Cultor myytiin Tanskaan, enemmistö Partekin eristeistä Ruotsiin, Tervakosken paperitehdas Itävaltaan ja atk-alan yritys Nexor-Superstore Norjaan. Lisäksi tietotekniikan yritys Tieto ilmoitti sulautuvansa ruotsalaisen Enatorin kanssa.

Ulkomaalaisten yritysostot Suomesta kirjautuvat Suomen Pankin tilastoissa suoriksi sijoituksiksi, jos sijoittajan osuus kohteessa on vähintään kymmenen prosenttia.

Vuosi vuodelta suorat sijoitukset Suomeen ovat kasvaneet. Vuoden 1997 lopulla niiden kanta oli noin 50 miljardia markkaa ja viime vuoden lopulla noin 80 miljardia markkaa.

Viime vuoden 30 miljardin markan kasvusta Merita-Nordbankenin osuus oli 20 miljardia markkaa.

Ulkomaisten sijoituksia Suomeen houkuttelee työkseen Invest in Finland Bureau. Toimiston vt. toimitusjohtajan Ilkka Roven mukaan keskeinen muutos aiempaan on se, ettei ulkomaiset sijoittajat enää siirrä rahojaan osinkoina tai lainojen takaisinmaksuina emoyhtiöille, vaan sijoittavat ne laajennusinvestointeihin Suomessa.

Yli rajan fuusiot yleistyneet

Suurimmat viime vuonna ulkomaille ostetut yritykset olivat informaatioteknologiayritys Instru Datan myyminen Ruotsiin, antenniyritys LK-Productsin meno Britanniaan, Polar-Rakennuksen myyminen Ruotsiin, Vaasan Leipomoiden siirtyminen ruotsalaisomistukseen.

Aina koko yritys ei siirry ulkomaalaisomistukseen, vaan osa siitä. Rajan yli fuusiot ovat yleistyneet kaikkialla maailmassa. Viime vuonna lopullisen sinetin rajan yli fuusioille saivat Merita-Nordbankenin, Stora-Enson sekä Ahlströmin ja Kvaernerin hankkeet.

Merita-Nordbanken kirjautui suoriin investointeihin, mutta Stora-Ensossa investointi Suomeen kirjattiin arvopaperisijoituksiin.

Rajat ylittäviä fuusioita on tehty tänäkin vuonna. Suurin niistä on suomalaisen Tiedon ja ruotsalaisen Enatorin liitto, josta yhtiöt kertoivat tällä viikolla.

Pörssiomistus eri asia

Invest in Finland Bureaun keräämien tietojen mukaan viime vuonna ostetuista 149 suomalaisyrityksestä 55 siirtyi ruotsalaisomistukseen. Ruotsalaisten osuus kaikkina viime vuosina on ollut merkittävin.

Vuonna 1997 ulkomaalaiset ostivat noin 130 suomalaisyritystä ja silloinkin kolmannes meni ruotsalaisille.

Viime vuonna amerikkalaisomistukseen siirtyi 25 yritystä, saksalaisille 14, Tanskaan ja Norjaan molempiin 11 yritystä.

Roven mukaan viime vuoden yritysostoissa ei löydy selkeää linjaa esimerkiksi toimialan suhteen. Aiempina vuosina mm. atk-yritykset, sähkötukkuliikkeet ja mainostoimistot ovat kiinnostaneet selvästi muita aloja enemmän.

Ulkomaalaisten iso omistusosuus Suomessa on esillä lähes päivittäin. Suorat sijoitukset ovat eri asia kuin pörssiomistus. Suorissa sijoituksissa yksittäinen sijoittaja omistaa vähintään kymmeneksen osuuden kohteestaan. Pörssiomistuksiin kirjautuvat pienetkin osakeomistukset.

Toisin kuin suorissa sijoituksissa pörssiosakkeiden omistajien mielenkiinto ei niinkään kohdistu äänivaltaan suomalaisyhtiössä kuin sijoituksen tuottoon. Siksi pörssin ulkomaalaisomistus heilahtelee koko ajan.

Helmikuussa ulkomainen omistus Helsingin pörssissä pysyi ennallaan. Pörssiyhtiöiden markkina-arvosta 55 prosenttia oli ulkomaisessa omistuksessa.

STT-IA
12.3.1999


TALOUS -SIVULLE