Verkkouutiset

Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys







Tapahtui näinä päivinä…



Apinalle lapsenvahdin pesti

Intialainen äiti on pestannut varsin edullisen lapsenvahdin. Lolita jättää kaksivuotiaan poikansa työpäivien ajaksi apinan kaitsettavaksi.

Assamin maakunnan eräässä temppelissä asuva Lolita kertoo, että hän luottaa täysin apinanaaras Raniin.

Temppelin muut asukkaat vahvistavat, että Ranin ja sen hoivissa kasvavan Apurpa-pojan välillä on poikkeuksellinen tunneside. Lapsi ja apina syövät, leikkivät ja ottavat nokosia yhdessä.

- Vaikka poikani ja apina telmivät kaiken aikaa, en ole löytänyt pojasta ensimmäistäkään naarmua. Apina ei myöskään anna kenenkään muun vahingoittaa Apurpaa, Lolita ylistää tunnollista lapsenvahtiaan.

Temppelin väen mukaan Rani selvästi tietää, että se on vastuussa pojasta siihen asti kunnes tämän äiti palaa kotiin.


Kalashnikov kyllästyi merkkipäiviin

Mihail Kalashnikov, jonka kehittämä automaattikivääri on puoli vuosisataa tehnyt tuhojaan Afganistanista Zaireen, juhli 80-vuotissyntymäpäiväänsä tympääntyneenä. Kalashnikov ilmoitti olevansa läpeensä kyllästynyt kaikenlaisiin vuosipäiviin.

Kuluvana vuonna Kalashnikov on jo joutunut juhlimaan aseensa 50-vuotista taivalta Venäjän armeijan käytössä ja Udmurtian aseteollisuuden 50-vuotispäivää.

Venäjän presidentti Boris Jeltsin lähetti Kalashnikoville onnittelusähkeen, jossa hän ylisti pyssyneroa "Venäjän kunniakkaan aseteollisuuden perinteiden jatkajaksi".

- Mieluummin mitä tahansa muuta kuin merkkipäiviä, murisi Mihail Kalashnikov onnittelutulvan keskeltä.


Valekuski Münchenin metrossa jo toisen kerran

Saksalainen mies on kuljettanut Münchenin metroa laittomasti jo toisen kerran. 22-vuotias valekuski kaappasi metrojunan kahden kuukauden välein. Viimeksi laiton raidesuhari iski marraskuun alussa.

Velmuilija ilmaantui univormussa metrojunan luo ja kertoi sen kuljettajalle tulleensa vapauttamaan hänet työvuorosta.

Kun vuoroonsa tullut oikea kuljettaja saapui muutaman minuutin päästä, hän sai katsella kaappaajan huristelevan pois asemalta 200 matkustajaa kyydissään.

Nuori mies käsitteli metroa ammattilaisen tavoin. Hän myös osasi ilmoittaa metrokeskukselle kaappaamansa linjan oikean nimen ja palvelunumeron.

Valekuljettajan huviajelu päättyi, kun metron valvojat sulkivat radan. Mies onnistui pakenemaan paikalta, mutta varastettu juna jäi paikalleen 50 minuutiksi.

Poliisi onnistui lopulta tavoittamaan merkillisen metromiehen. Hän saa syytteet järjestyksen häirinnästä, julkisten palveluiden vaarantamisesta ja varkaudesta.


Rabbit kielsivät naisilta julkiset kännykkäpuhelut

Naiset eivät saa käyttää matkapuhelinta julkisilla paikoilla, päätti äärijuutalaisten uskonnollinen tuomioistuin. Monia pöyristyttäneen päätöksen tekivät Jerusalemin rabbituomarit.

- Naiset eivät saa puhua matkapuhelimeen busseissa tai muilla julkisilla paikoilla. Syy kieltoon on huoli haureudesta ja siveyden loukkaamisesta, sanotaan tuomioistuimen lausunnossa.

Naisten oikeuksien puolesta kampanjoiva Alice Shalvi arvioi, että rabbien päätös on jälleen uusi rikos uskonnollisten ryhmien naisia kohtaan.
- Olemme palaamassa keskiajan pimeyteen, Shalvi sanoi Maariv -lehden haastattelussa.


Kadunlakaisijan veistokset näyttelyssä

Britanniassa kadunlakaisijana toimivan miehen unelma täyttyi, kun hän sai taideteoksilleen veistosnäyttelyn Lontoossa. Rudolph Mendozan onni kääntyi sattuman tuloksena: hänen itselleen muotoilemansa luuta kiinnitti erään kauppiaan huomion.

Kauppias pyysi Mendozaa tekemään puisen naamion paikalliseen taidegalleriaan. Tie menestykseen avautui, kun naamio myytiin oitis 500 punnalla (4 500 mk).

Mendoza aikoo pitää jalat maassa taideurastaan huolimatta.
- En luovu ainakaan vielä työstäni lakaisijana, mutta sydämeni kuuluu taiteelleni, Rudolph sanoo.

Nyt alkanut menestys on jo Mendozan toinen taideura. Hän oli tunnettu veistoksistaan kotimaassaan Trinidadissa.


Microsoft-olutta Venäjällä

Bill Gatesin Microsoft-jättiyhtiö saattaa olla ongelmissa Yhdysvaltain monopolilainsäädännön kanssa, mutta Venäjällä yritys saa lisänäkyvyyttä. Itänaapurissa on tuotu markkinoille Windows 99 -olut.

Microsoftin käyttöjärjestelmän logo komeilee uuden olutmerkin etiketissä. Kuohajuomaa on tarkoitus pullottaa ensi vuonna noin 600 000 pulloa.

- Tällä nimellä on loistava mainospotentiaali, arvioi hankkeen puuhamies Alexander Solonin.

Hänen Professor Solonin -yrityksensä alkaa valmistaa Pietarissa myös Windows 99 -tonic- ja mineraalivesiä.

Solonin kertoi lähettävänsä muutaman pullon uutta oluttaan itselleen Bill Gatesille.


Nunna graffitien tekijänä

Seinien graffititöhryistä epäillään yleensä nuorisoa. Yhdysvaltain Joliet'ssa kuitenkin havaittiin, että paikkakunnalta löydetyt rasistiset graffitit olivat katolisen nunnan työtä.

66-vuotias sisar Dorothy Toman on tunnustanut, että hän spreijasi graffiteja seiniin sairaalassa, jossa hän työskenteli. Nunna määrättiin mielentilatutkimukseen. Hän sai lisäksi sakkoja ja passituksen yhdyskuntapalveluun.

Provena St. Joseph -sairaalaan ilmestyneet nunnan graffitit oli suunnattu afroamerikkalaisia vastaan.


Britit: Sophia Loren maailman kaunein nainen

Maailman kaunein nainen on Sophia Loren, ainakin jos brittien makuun voi luottaa. 65-vuotias italialainen näyttelijä voitti äänestyksen, jossa 3 000:ta brittiä pyydettiin nimeämään maailman ihanin nainen.

Äänestyksen tulos merkitsee myös sitä, että Lorenin kuva asetetaan "Millennium-aikakapseliin" tulevien sukupolvien ihailtavaksi. Aikakapseli sijoitetaan Britannian Surreyhin.

Kypsään ikään ehtineet kaunottaret sijoittuivat muutenkin hyvin mielipidekyselyssä. 53-vuotias brittinäyttelijä Joanna Lumley sijoittui viidenneksi ja 59-vuotias Raquel Welch seitsemänneksi.

Lorenin jälkeen toiseksi kauneimmaksi rankattiin 33-vuotias brittinäyttelijä Liz Hurley. Jenkkien Cindy Crawford ja Julia Roberts jätettiin sijoille kolme ja neljä.

Sophia Loren on sanonut, että hän saa kiittää ulkomuodostaan "ainoastaan spagettia ja rakkautta elämään".


Tyyriit millennium-rintaliivit

Alusvaatteita valmistava saksalaisfirma on luonut todella hintavat rintaliivit juhlistamaan vuosituhannen vaihdetta. Millenium Bra -nimen saaneet liivit maksavat muhkeat 1,9 miljoonaa dollaria (yli 10 mmk).

Millennium Bra pyrkii valmistajan mukaan tuomaan nykypäivään muinaisen Egyptin ajattoman kauneuden. Liivit on valmistettu kultalangasta, ja niiden koristeena on 15 karaatin timantti.

Miljoonaliivit ovat myös painoltaan superluokkaa: ne painavat 421 grammaa eli noin kahdeksan kertaa enemmän kuin tavalliset rintaliivit.


Rosvolla arvovaltainen valepuku

Isänmaalliset amerikkalaiset ovat närkästyneet rosvoon, jolla on otsaa naamioitua Abraham Lincolniksi ryöstöjä tehdessään.

Voro on naamioitunut tummaan valepartaan ja -viiksiin, metallisankaisiin silmälaseihin ja mustaan päällystakkiin. Hän käyttää myös Lincolnin tavaramerkkinä ollutta silinteriä.

Orjuuden Yhdysvalloista lakkauttaneen presidentin klooniksi kuvailtu voro on ryöstellyt huoltoasemia Washingtonin alueella.
- Tämä on epätavallista siksi, että hän todellakin muistuttaa entistä presidenttiä, poliisin edustaja Joyce Barrow vahvisti.

Republikaaneja edustanut Abraham Lincoln ammuttiin vuonna 1865 pian hänen tultuaan valituksi presidentiksi toiselle kaudelleen. Lincolnin valtakaudella pohjoisvaltiot voittivat maan sisällissodan.

Koonnut: IA
12.11.1999


Ulkomaat -sivulle