Euroon on tottuminen - rahoitustilastokin jo euroissa

Asuntolainoissa taas uusi ennätys kesäkuussa



Asuntolainoja otetaan yhä kiivaaseen tahtiin. Pankit myöntävät asuntolainoja joka kuukausi edelliskuukautta enemmän. Kesäkuussa tuli taas uusi ennätys. Heinäkuussa lainakauppa kesälomien takia useissa pankeissa rauhoittui.


Viime kesän raju kisa pankkien korkomarginaaleista on laantunut. Marginaalit liikkuvat keskimäärin vajaan kahden prosenttiyksikön tuntumassa.

Heinäkuussa asuntolainatilanne vaihteli pankeittain. Merita-Nordbankenin Senaatintorin johtajan Jari Karinkannan mukaan lainakauppa jatkui kiivaana myös heinäkuussa.
- Normaalia heinäkuun rauhoittumista ei nyt tapahtunut, hän sanoo.

Karinkanta arvelee heinäkuun vilkkauden johtuneen korkovähennyskeskustelusta. Toinen valtiovarainministeri Suvi-Anne Siimes (vas.) esitti, että asuntolainojen korkojen verovähennysoikeus pitäisi sallia vastedes vain ensiasunnon ostajille. Siimeksen mukaan vähennysrajoitus hillitsisi kuumenevia asuntomarkkinoita.

Johtaja Asko Hirston mukaan asuntolainakauppa Leoniassa oli heinäkuussa vilkasta, mutta vaimeampaa kuin touko-kesäkuussa.

Myös pankinjohtaja Pekka Sarviperä Osuuspankkikeskuksesta katsoo asuntolainamarkkinoiden rauhoittuneen heinäkuussa. Hän pitää kesäkuuta poikkeuksellisen vilkkaana lainakuukautena.

Sarviperän mukaan osuuspankkien myöntämien uusien asuntolainojen määrä supistui lähes viidenneksen kesäkuusta heinäkuuhun.

Asuntolainojen määrä 16 % suurempi kuin vuosi sitten

Suomen Pankin rahoitustilasto, jossa mm. asuntolainakehitys näkyy, kertoo tilastot sekä euroissa että markoissa. Tilaston tuoreimmat asuntolainaluvut ovat kesäkuulta.

Tilaston mukaan suomalaiset ottivat pankeista asuntolainoja kesäkuussa 875 miljoonan euron verran. Toukokuussa luku oli 839 ja tammikuussa 529. Tänä vuonna on otettu asuntolainaa 4,3 miljardin euron arvosta.

Valtaosa kesäkuussa otetuista asuntoluotoista oli sidottu 12 kuukauden euriboriin, euroalueen viitekorkoon. Noin neljännes kesäkuun lainoista oli sidottu pankkikohtaisiin viitekorkoihin. Kesäkuun lopussa suomalaisilla oli asuntoluottoja 20,5 miljardin euron verran. Se on 16 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.

Asuntolainaa Suomessa saa nyt halvemmalla kuin moniin vuosiin. Asuntolainojen keskikorko oli 4,34. Siihen sisältyy pankkien marginaali.

Vuosi sitten kun pankeilla oli kovaa kisaa asuntoluottoasiakkaista, pankkien marginaalit tippuivat joillakin paikkakunnilla lähes nollille.

Nyt tilanne on pankkien mukaan rauhoittunut marginaalikisassa. Asuntolainojen marginaalit liikkuvat vajaan kahden prosenttiyksikön tuntumassa.

STT-IA
13.8.1999


TALOUS -SIVULLE