Vatasten ja lanttulaatikon maa

Mika Waltarin suosio on kestänyt, ja turistit kyselevät hänen historiallisia romaanejaan. Akateeminen kirjakauppa myy eritoten Sinuhe egyptiläistä, joka löytyy viidellä kielellä.

Kansainvälisesti tunnetuin kirjailijamme ei ole kuuluisa suomalaisuudestaan vaan yleismaailmallisuudestaan.

Toisin on Arto Paasilinnalla, joka Waltarin ohella hallitsee kaunokirjallisuuden valikoimaa. Paasilinnan pohjoista hulluutta romantisoivia tarinoita ihaillaan erityisesti Ranskassa.

Suomessa kevytviihteeksi tuomittu kertoja jatkaa näin perinnettä, jonka mukaan kukaan ei ole profeetta omalla maallaan. Kriitikkojen hampaat kirskuivat myös vuonna 1969, kun Mauri Sariola voitti ranskalaisen kirjallisuuspalkinnon.

Kadonneen Suomen kuvia

Suomea maailmalle esittelevässä valikoimassa pistää silmään uusien tekijöiden puute. Tuoreimpia nimiä ovat Rosa Liksom ja Matti Yrjänä Joensuu, konkareita kumpikin. Esim. Jari Tervoa ei ole saatavilla, vaikka hän jos kuka olisi korostetun suomalainen kirjailija - mutta juuri siksi myös ilmeisen vaikea kääntää.

Klassikkoja on käännetty kiitettävän paljon. Seitsemän veljestä, Tuntematon sotilas yms. vievät maailmalle kuvaa jo kadonneesta Suomesta. Myös Kalevala on löytänyt tiensä maailmankirjallisuuden klassikkokäännösten joukkoon.

Eeposmuotoista Kalevalaa pelkääville on tarjolla myös kevyempi vaihtoehto, Mauri Kunnaksen helmi Koirien Kalevala. Omalaatuisen piirtäjän kertomuksia on saatavilla useilla kielillä, ja suosio on maailmallakin taattu, aivan kuten Tove Janssonilla.

Ei pelkkää kaunokirjallisuutta

Akateemisesta kirjakaupasta kerrotaan myös, että viime vuosina on alettu panostaa toisenkinlaiseen Suomi-kirjallisuuteen. Esimerkiksi suomalaiset keittokirjat kiinnostavat eksotiikkaa hamuavia turisteja, vaikka hernekeitto, karjalanpiirakat ja lanttulaatikko kuulostavat meistä tylsän arkisilta.

Suomea markkinoidaan maailmalle myös puhtaan luonnon tyyssijana, ja klisee tuhansien järvien maasta löytyy vielä uusimpienkin luontokuvakirjojen kansista.

Helsingistä taas käytetään nimikettä "ihmisen kokoinen kaupunki". Termi on totta ainakin siinä mielessä, että metropoleista saapuvat vieraat pitävät Helsinkiä rauhallisena pikkukylänä.

Mikään maa ei tietenkään mahdu kirjoihin. Mutta jos turisti saa Suomesta kuvan, jonka mukaan täkäläiset karkailevat jänisten kanssa järvenrantaan syömään kalakukkoa, sympaattista eksotiikkaa piisaa.

STT-IA
13.8.1999