Viikon varrelta - ulkomaat lyhyesti


Lapsikuolleisuus kasvanut rajusti Irakissa

Lapsikuolleisuusluvut ovat kaksinkertaistuneet Irakissa Saddam Husseinin hallitsemalla alueella yhdeksän vuotta jatkuneiden YK:n talouspakotteiden aikana, käy ilmi YK:n lastenjärjestön Unicefin tuoreesta selvityksestä. Irakissa on vuoden 1991 Persianlahden sodan jälkeen kuollut ainakin puoli miljoonaa lasta.

Vuosina 1984-89 Irakin hallituksen hallitsemilla alueilla eli maan etelä- ja keskiosissa kuoli 56 alle 5-vuotiasta lasta tuhatta elävänä syntynyttä lasta kohti. Vuosina 1994-99 luku oli jo 131. Tämä luku on verrattavissa Haitin ja Pakistanin tilanteeseen.

Pohjois-Irakissa, joka Persianlahden sodan jälkeen ei ole ollut Irakin hallituksen hallinnassa, lapsikuolleisuus on vähäisempää. Syytä tähän Unicefin edustaja ei osannut sanoa, sillä raportti hänen mukaansa ainoastaan kuvaa tilannetta, ei selitä sitä.

YK asetti kauppapakotteet Irakia vastaan sen jälkeen kun Irak vuonna 1990 valtasi Kuwaitin. YK on kuitenkin antanut Irakin joulukuusta 1996 lähtien myydä tietyn määrän öljyä ja ostaa rahalla ruokaa ja lääkkeitä maan asukkaille.

Irakin hallitus jakaa ns. ruokaa öljystä -ohjelman pohjalta hankitut humanitaariset tarvikkeet maan etelä- ja keskiosassa, YK pohjoisissa maakunnissa. Unicefin pääjohtajan Carol Bellamyn mukaan kansainväliset talouspakotteet tulisi suunnitella ja toteuttaa niin, että lapset eivät niistä kärsisi.


Ruotsalaisia pankkitilejä tyhjentynyt Moskovan matkan jälkeen

Ruotsin poliisi kehottaa kaikkia Moskovassa pankkiautomaattia käyttäneitä tarkistamaan tilinsä ja hankkimaan uuden automaattikortin. Syynä varotoimiin on se, että 17 ruotsalaisen pankkitilit on tyhjennetty Venäjän matkan jälkeen.

Yhteistä kaikille rahansa menettäneille on, että he ovat käyneet Moskovassa ja nostaneet siellä rahaa pankkiautomaatista.

- Todennäköisesti varkaat ovat asentaneet automaattiin ylimääräisen teknisen paneelin tunnusluvun selvittämiseksi sekä käyttäneet lisäksi erityistä lukulaitetta, joka tunnistaa kortin numeron, sanoi Ruotsin pankin turvallisuusvastaava Ragnar Tollet.

Huijarit ovat tämän jälkeen onnistuneet valmistamaan vääriä kortteja ja nostamaan niillä yhteensä 200 000 kruunua eri tileiltä Länsi-Ruotsissa ja Norjassa.

Samantapainen pankkikorttihuijaus tapahtui Helsingissä viime syksynä. Myös Saksassa ja Espanjassa huijarit ovat onnistuneet tyhjentämään tilejä kopioitujen pankkikorttien avulla.


Namibian hallitus myönsi julmuudet

Namibian hallitus myönsi torstaina, että sen turvallisuusjoukot ovat syyllistyneet julmuuksiin Caprivin alueella, missä separatistit viime viikolla hyökkäsivät Katima Mulilon kaupunkiin.
- On selvää, että teimme joitakin ihmisoikeusasioita koskevia virheitä, sanoi puolustusministeri Erkki Nghimtina namibialaiselle sanomalehdelle.

Turvallisuusjoukkoja, jotka koostuvat armeijan, poliisin ja puolisotilaallisten erikoisjoukkojen jäsenistä, on syytetty laajamittaisesta epäiltyjen kidutuksista.

Windhoekissa toimivan ihmisoikeusjärjestön mukaan liki 500 epäiltyä Caprivin Vapautusarmeijan jäsentä pidätettiin hyökkäyksen jälkeen. Järjestön mukaan vankeja "kohdeltiin epäinhimillisesti ja kidutettiin".

Nghimtina sanoi lehdelle, että kaikkiaan vain 100 ihmistä pidätettiin, heidän joukossaan 11 oletettua kaupunkiin hyökännyttä kapinallista. Kapinallisten hyökkäyksessä kaupunkiin sai surmansa myös kolme sotilasta ja kolme poliisia.


Pohjois-Korea valmis laukaiseman pitkänmatkan ohjuksensa

Pohjois-Korea on saanut päätökseen valmistelut pitkänmatkan Taepodong II -ohjuksen koelaukaisua varten. Pohjois-Korea voisi laukaista ohjuksen kuukauden kuluessa, sanoi Etelä-Korean tiedustelupäällikkö Chun Yong Taek keskiviikkona.

Ohjuksen kantama on aiemmin oletettua pidempi, 6 700 kilometriä, ja se pystyisi iskemään Alaskaan tai Yhdysvalloille kuuluvalle Guamin saarelle, kertoivat Etelä-Korean tiedustelupalvelun edustajat. Taepodong II:n kantamaksi oli aiemmin arveltu 3 750-6 200 kilometriä.

Ohjusta ei ole kuitenkaan vielä siirretty rakennuspaikaltaan läheiselle laukaisualustalleen maan pohjoisella rannikolla. Etelä-Korean tiedustelupalvelun päällikön ja entisen puolustusministerin Chunin mukaan Pohjois-Korea ei ole myöskään vielä tehnyt lopullista päätöstä ohjuksen laukaisemisesta.

Pelko Pohjois-Korean ohjuksen laukaisemisesta on kasvanut sitä mukaan kuin kolme laukaisulle "sopivaa" merkittävää päivämäärää lähestyy.

Japanin asevoimien komentaja Hosei Norota totesi heinäkuussa, että 15. elokuuta tulee kuluneeksi 54 vuotta Korean vapautumisesta Japanin vallasta. Elokuun 31. päivänä on kulunut vuosi siitä kun Pohjois-Korea laukaisi ensimmäisen satelliittinsa, 9. syyskuuta on kulunut 51 vuotta Pohjois-Korean perustamisesta.


Oikeudenkäynti punakhmerejä vastaan siirtyy edelleen?

Kambodzhan parlamentti äänesti keskiviikkona uudesta laista, joka mahdollistaa henkilön pitämisen pidätettynä jopa kolmen vuoden ajan ilman oikeudenkäyntiä. Laki koskee henkilöitä, joita syytetään kansanmurhasta, ihmisyyttä vastaan tehdyistä rikoksista ja sotarikoksista.

Vielä voimassa olevan lain mukaan näistä rikoksista syytettyä tai epäiltyä henkilöä voi pitää pidätettynä ilman oikeudenkäyntiä kuusi kuukautta. Uuden lain nojalla sotilasjohtaja Ta Mok ja Pol Potin entinen turvallisuusjohtaja Duch voitaisiin pitää vankilassa vielä kaksi ja puoli vuotta ennen oikeudenkäyntiä.

Parlamentin enemmistö, kuten myös pääministeri Hun Sen, äänestivät lain hyväksymisen puolesta.

Oppositiopuolueen näkemyksen mukaan uusi laki tähtää ainoastaan Pol Potin hallinnon alaisuudessa 1970-luvulla tehtyjen rikosten oikeudenkäyntien aloittamisen vitkutteluun. Noin kaksi miljoonaa ihmistä sai surmansa 1970-luvulla Kambodzhassa.


Yhdysvallat paheksui Dagestanin itsenäisyysjulistusta

Yhdysvallat paheksui tiistaina muslimikapinallisten päätöstä julistaa Etelä-Venäjällä sijaitseva Dagestanin alue itsenäiseksi Venäjän liittovaltiosta.

Yhdysvaltojen tiedottajan James Rubinin mukaan kapinalliset taistelivat laillisia vallanpitäjiä vastaan. Hänen antamansa lausunnon mukaan Yhdysvallat tukee alueen säilymistä osana Venäjän liittovaltiota.

- Paheksumme Tshetseniasta lähtöisin olevien kapinallisten hyökkäystä, joka on kohdistunut laillisiin vallanpitäjiin ja viattomiin siviileihin, jotka ovat joutuneet pakenemaan kodeistaan, sanoi Rubin.

Dagestanin selkkauksesta on muodostunut Venäjälle pahin turvallisuuskriisi sitten Tshetshenian sodan 90-luvun puolivälissä.


Saksalaistutkijan väite: Estonia joutui iskun kohteeksi

Saksalaiselle Meyerin telakalle Estonia-turmaa selvittänyt Werner Hummel väittää, että autolautta Estonia joutui räjäytyksen kohteeksi uppoamisyönään. Hummel sanoi tiistai-iltana Ruotsin TV4 -kanavan haastattelussa, että räjäyttäminen tulee olemaan mukana telakan syksyllä valmistuvassa loppuraportissa.

Räjähdysainepanos olisi Hummelin mukaan asetettu Estonian runkoon lähelle keulavisiiriä. Meyerin telakka rakensi Estonian. Telakan johto on puolustautunut siitä lähtien, kun kansainvälinen tutkimuskomissio vajaat kaksi vuotta sitten kertoi pitävänsä rakennevikaa pääsyynä turmaan.

Hummel ja telakka ovat aikaisemmin sanoneet, että uppoamisen aiheutti autolautan huono kunnossapito. Hummelin mukaan telakka aikoo pitää kiinni aiemmasta johtopäätöksestään, mutta täydentää sitä räjähdyksellä, joka nopeutti tapahtumien kulkua.

Estonia upposi syyskuussa 1994. Surmansa sai 850 ihmistä.


Nixonin Watergate-nauhat myyntiin

Amerikkalaiset saavat vihdoin itse kuunnella presidentti Richard Nixonin eroon johtaneita nauhoituksia. Yhdysvaltain kansallisarkisto aloittaa nauhoitusten myynnin ensi vuoden vaihteessa.

Arkistossa on Valkoisessa talossa tehtyjä Nixon-nauhoja kaikkiaan 3 700 tuntia, mutta myyntiin menee kopioita vain 264 nauhoitetusta tunnista. Juuri näiden nauhoitusten takia presidentti Nixon joutui eroamaan 25 vuotta sitten ns. Watergate-skandaalin vuoksi.

Nauhoilla on keskusteluja murtoaikeista Watergate-rakennuksessa sijaitsevaan Demokraattipuoleen päämajaan. Murto tehtiin vuonna 1972. Nauhoilla kuullaan myös murron peittämisyrityksistä ja muusta vallan väärinkäytöstä.

Nauhojen julkistamisesta on kiistelty pitkään. Nixonin asianajajat kielsivät nauhojen käytön, kunnes kaikki henkilökohtainen materiaali on palautettu presidentille. Lopulta päästiin sopuun siitä, että nauhat vapautetaan vuoden 2000 tammikuussa.

Nauhoitusten hinnasta ei ole vielä tietoa. Arkisto varoittaa myös siitä, että nauhat ovat paikoin erittäin huonolaatuisia eikä kaikkia keskusteluja kuule selkeästi.


Kennedystä Britannian liberaalidemokraattien uusi johtaja

Britannian liberaalidemokraatit valitsivat maanantaina 39-vuotiaan Charles Kennedyn uudeksi johtajakseen. Kennedy seuraa tehtävässään Paddy Ashdownia, joka johti liberaalidemokraatteja 11 vuotta.

Kennedy sanoi maanantaina työskentelevänsä sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja ympäristön puolesta sekä tuovansa Eurooppa-myönteistä sanomaa briteille.

Hän varoitti pääministeri Tony Blairia siitä, ettei tämän hallitus voi ilman muuta laskea liberaalidemokraateilta tulevan tuen varaan. Tarkoituksena on hänen mukaansa varmistaa, että ensi vaaleissa tarjolla on "vahva, itsenäinen" vaihtoehto työväenpuolueelle.

Liberaalidemokraatit saavuttivat vuoden 1997 parlamenttivaaleissa parhaimman tuloksensa 70 vuoteen. Tästä huolimatta puolue sai vain 46 parlamenttipaikkaa, kun niitä työväenpuolueella on 419 ja konservatiiveilla 165.


Kiina asetti presidentti Jiang Zeminin suurten kommunistiajattelijoiden joukkoon

Kiina on asettanut presidentti Jiang Zeminin johtavien kommunistiajattelijoiden rinnalle. Kiinan kommunistinen puolue kehotti maanantaina jäseniään tutustumaan uuteen teokseen, jonka nimi on Marxin, Engelsin, Leninin, Stalinin, Mao Tse-tungin, Den Xiaopingin ja Jiang Zeminin ajatuksia materialismista ja ateismista.

Puoluevirkailijoiden mukaan kirja julkaistaan keskiviikkona ja se kuuluu osana kommunistisen Kiinan 50-vuotisjuhlien valmisteluihin. Juhlaa vietetään voitetun sisällissodan muistoksi lokakuun 1. päivänä.

Presidentti Jiang Zemin on myös Kiinan kommunistisen puolueen johtaja. Aiemmin tänä vuonna "kolmannen sukupolven kommunistijohtaja" käynnisti puolueessa "oikaisukampanjan", jolla pyritään vahvistamaan puolueen ideologista pohjaa kapitalistisen talouskehityksen huumassa.

Kampanjalla oli alunperin tarkoitus iskeä kommunistisessa puolueessa vallitsevaan korruptioon mutta sen oppeja aiotaan nyt käyttää myös kielletyn Falun Gong -uskonlahkon hillitsemiseen.


USA:ssa tutkitaan tehtaan työntekijöiden altistumista plutoniumille

Yhdysvalloissa epäillään tuhansien altistuneen radioaktiiviselle pölylle. The Washington Post lehti raportoi, että Kentuckyssä sijaitsevan energiaministeriön laitoksen työntekijät ovat altistuneet radioaktiiviselle plutonium -pölylle jo 23 vuoden ajan.

Lehden mukaan työntekijät olivat altistuneet plutoniumille ja muille radioaktiivisille aineille lähes kaikkialla laitoksessa. The Washington Post kertoi, ettei hallitus kertonut työntekijöille vaarasta edes silloin, kun työntekijät alkoivat sairastua syöpään 1980-luvulla.

Yhdysvaltain energiaministeri Bill Richardson määräsi sunnuntaina aloitettavaksi tutkimuksen, jossa selvitetään ovatko tuhannet liittovaltion omistaman laitoksen työntekijät altistuneet tietämättään plutoniumille.

Richardson sanoi, että ryhmä asiantuntijoita kävi laitoksessa kesäkuussa, eivätkä he löytäneet sieltä välitöntä uhkaa terveydelle. Tarkat tutkimukset sairauksien ja säteilylle altistumisen yhteydestä kuitenkin jatkuvat Yhdysvalloissa.

Koonnut: IA
13.8.1999


ULKOMAAT -SIVULLE