Viikon varrelta - ulkomaisia talousuutisia lyhyesti


Daewoosta pelkkä autojätti vuoden loppuun mennessä

Velkojen runteleman Daewoon on tarkoitus syntyä tuhkasta uudestaan autojättiläisenä. Etelä-Korean taloudellisen valvontalaitoksen puheenjohtajan Lee Hun-Jain mukaan Daewoo Groupista jää saneerauksen jälkeen jäljelle vain autoteollisuuteen liittyvä toiminta.

Valvontaelin lupasi torstaina kiihdyttää maan toiseksi suurimman yrityksen hajottamista. Leen mukaan Daewoon yksiköiden mahdollisimman nopea eriyttäminen ja myynti on hallituksen tärkein lääke saneerauksen markkinoilla aiheuttamaan kasvavaan hermostuneisuuteen.

Myynnin pitäisi tapahtua Leen mielestä viimeistään syys-lokakuussa, jota markkinat saisivat vakaita merkkejä. Koko uudelleenjärjestely olisi näin valmis vuoden loppuun mennessä. Osakemarkkinat osoittivat suosiotaan Leen sanomalle, ja avainindeksi nousi hieman pudottuaan ensin jyrkästi keskiviikkona.


SAS:n tulos romahti

Pohjoismaisen lentoyhtiön SAS:n tulos romahti vuoden ensimmäisellä puoliskolla. Yhtiö kertoi keskiviikkona tammi-kesäkuun osavuosikatsauksessaan, että tulos rahoituserien jälkeen jäi nyt 473 miljoonaan kruunuun eli 331 miljoonaan markkaan.

Viime vuonna samaan aikaan tulos oli 1,45 miljardia kruunua. Tulos osaketta kohti laski nyt 2,09 kruunuun viime vuoden 6,55 kruunusta. SAS:n liikevaihto kasvoi katsauskaudella 4,8 prosenttia 20,7 miljardiin kruunuun, mutta yhtiö toteaa koko vuoden tuloksen jäävän selvästi viimevuotista heikommaksi.


Saksan teollisuustuotanto ennallaan, kuluttajahinnat lievässä nousussa

Saksan talous tuntuu vaipuneen kesähorrokseen, kertovat keskiviikkona julkaistut talousluvut. Valtiovarainministeriön mukaan maan teollisuustuotanto pysyi kesäkuussa jo kolmatta kuukautta lähes ennallaan. Kesäkuun tuotanto pysytteli toukokuun tasolla, ja toukokuunkin oikaistu tuotanto oli vain 0,1 prosenttia suurempi kuin huhtikuun.

Liittovaltion tilastotoimisto puolestaan kertoi, että öljyn kallistuminen nosti heinäkuun kuluttajahintaindeksiä lähes yksinään. Indeksi nousi 0,5 prosenttia kesäkuusta ja 0,6 prosenttia viime vuoden heinäkuusta. Esimerkiksi telekommunikaatiohinnat laskivat heinäkuussa vuositasolla 25,1 prosenttia.

Kuluttajahintojen nousu kiihtyi hieman, mutta toimiston mukaan hintailmasto on edelleen suhteellisen lauha.


EU:n työttömyys entisellään

Euroopan yhteisvaluutta-alueen työttömyys pysyi kesäkuussa entisissä lukemissa. Yhdentoista euromaan keskimääräinen työttömyys oli 10,3 prosenttia, mikä on sama luku kuin toukokuussa. Myös koko EU:n alueella työttömyys pysyi entisellään 9,4 prosentissa.

EU:n tilastotoimiston mukaan alhaisimmat työttömyysluvut mitattiin kesäkuussa Luxemburgissa (2,8 prosenttia), Hollannissa (toukokuun luku 3,3), Itävallassa (4,3), Tanskassa (4,5) ja Portugalissa (4,6).

Suomen työttömyys oli kesäkuussa 10 prosenttia. Luku oli 0,3 prosenttiyksikköä pienempi kuin toukokuussa.

EU:n selkeästi korkein työttömyys vallitsi Espanjassa, jossa työttömyysluvuksi laskettiin 16,1 prosenttia.


Tele Danmark norjalaisen kännykkäfirman osaomistajaksi

Tanskalainen Tele Danmark on hankkiutumassa Norjan markkinoille. Tele Danmark ilmoitti tiistaina, että se on ostanut 19,6 prosenttia norjalaisen NetComin osakkeista. NetCom on Norjan toiseksi suurin matkapuhelinten valmistaja.

Tele Danmark osti osakkeet singaporelaiselta Singapore Telecom -yhtiöltä. Hinta oli Suomen rahana lähes 1,9 miljardia markkaa, runsaat 200 markkaa osakkeelta.

Tele Danmarkin suurimmalla omistajalla, amerikkalaisella Ameritechilla, on jo entuudestaan 19,6 prosentin omistus NetComista. Norjan ja Ruotsin valtiolliset teleyhtiöt, Telinor ja Telia, ilmoittivat jo vuoden alussa yhdistymisestään.


Yhdysvallat: Öljyntuonti ei ole polkumyyntiä

Yhdysvaltain kauppaministeriö on päättänyt, että öljyntuonti Saudi-Arabiasta, Venezuelasta, Meksikosta ja Irakista ei täytä polkumyynnin tunnusmerkkejä.

Ministeriö päätti myöhään maanantai-iltana, että Yhdysvaltain itsenäisten öljyntuottajien ajama väite ei johda toimenpiteisiin. Valituksen oli tehnyt "Save Domestic Oil"-niminen yhdistys, joka sanoo edustavansa tuhansia pieniä itsenäisiä amerikkalaisia öljyntuottajia.

Yhdistys sanoo, että Saudi-Arabiasta, Venezuelasta, Meksikosta ja Irakista tuotava öljy myydään Yhdysvaltoihin alle omakustannushintojen ja että maiden hallitukset subventoivat öljyntuotantoa liikaa. Pienten öljyntuottajien mukaan heidät ajetaan hintakilpailulla pois markkinoilta.

Kauppaministeriön mukaan pienten öljyntuottajien väitteillä ei ole riittävästi kannatusta koko öljyteollisuuden piirissä, ja Yhdysvaltain suurimmat öljyntuottajat ovatkin vastustaneet polkumyyntiväitteitä.

Jos syyte olisi hyväksytty, niin Yhdysvaltoihin tuodulle öljylle olisi voitu määrätä jopa 60 prosentin rangaistustulli. Tämä olisi nostanut reilusti maan öljytuotteiden hintoja. Venezuelasta, Meksikosta, Saudi Arabiasta ja Irakista tulee yli puolet Yhdysvaltain tuontiöljystä.


IMF: Venäjän talouspolitiikka jatkanee entisellä linjalla

Kansainvälinen valuuttarahasto IMF sanoi maanantaina, ettei se odota Venäjän talouspolitiikan muuttuvan pääministeri Sergei Stepashinin erottamisesta huolimatta.

- Kunnes venäläiset toisin ilmoittavat, lähdemme siitä, että talouspolitiikkaan tai Venäjän suunnitelmiin tehdä yhteistyötä IMF:n kanssa ei ole tulossa muutosta, kertoi IMF:n edustaja.

IMF myönsi heinäkuun lopussa Venäjälle 4,5 miljardin dollarin lainan, joka on ensimmäinen sen jälkeen kun rupla viime vuonna devalvoitiin.

Nyt hyväksytyn lainan maksaminen on kuitenkin sidoksissa siihen, että Venäjä jatkaa talousuudistuksia, mm. tehostaa veronkantoaan. Vt. pääministeriksi nimitetty Vladimir Putin sanoi itse maanantaina, että hän aikoo pitää Venäjän talouden vakaana.

Koonnut: IA
13.8.1999


TALOUS -SIVULLE