 |
 |
 |
|
 |
|
 |
|
 |
|
 |
|
 |
|
 |
|
 |
|
 |
|
 |
|
Päätoimittaja Ilkka Ahtokivi
13.8.1999
Kirjallisuuskritiikkiä
Tulot on jatkuvasti arvioitu alakanttiin, ennusteet vaativat kehittämistä, lisäbudjetit horjuttavat talouden suunnittelua, tietoja ei anneta tarpeeksi ja muutenkin koko budjettikäytäntö on lähinnä kivikautinen.
Viraston kritiikkiin on helppo yhtyä. Budjettikirjan tulopuoleen kohdistettu arvostelu voidaan saman tien laajentaa koskemaan myös budjettikirjan menopuolta.
Jos ei eduskunta saa riittävästi tietoa päätöksentekonsa pohjaksi, ei sitä saa myöskään kukaan muu kirjaa selaileva. Jos talousarvioesitystä lukemalla haluaa saada selvitystä, mistä rahat oikein tulevat ja mihin ne menevät, ei koulutukseksi riitä talouspolitiikan johtamiskurssi tai muukaan vähäisempi tutkinto.
Jos eivät päättäjät saa riittävää ja luotettavaa tietoa, ei sitä saa myöskään kansalainen. Selkokielistä kansanpainosta ei ole olemassakaan ja turhankin helposti syntyy käsitys, että itse budjettikirjaa ei ole sen vuoksi painosta julkaistukaan, että siitä joku selvää saisi.
Valtiovaltiovarainministeriö eli "kaiken tiedon ministeriö" lienee tyytyväinen, jos päällimmäiseksi käsitykseksi kirjan lukijalle jää, että ei budjettiesityksellä ainakaan mitään pahaa ole tarkoitettu.
Ilkeämielinen voisi jopa koventaa kirjallisuuskritiikkiään väittämällä, että budjettikirjassa sekä tulot että menot on tahallisesti arvioitu alakanttiin.
Lisäbudjeteilla ainoastaan lisätään tätä kaaosta, koska lopputulema ei missään nimessä voi olla se, että budjettivuoden kokonaiskirjanpito näyttäisi jälkikäteen tehtynä likimainkaan samaa tulosta kuin alkuperäisessä esityksessä oli ennakoitu.
Niin kauan kuin päättäjät itse tyytyvät vajavaisiin esityksiin, ei parannusta asiaan tule. Ei, vaikka mikä virasto siitä kenelle tahansa raportoisi.
ILKKA AHTOKIVI