Venäjän avainministerit säilyttävät virkansa



Venäjän ulko-, sisä- ja puolustusministerit säilyttävät paikkansa myös maan uudessa hallituksessa.


Asiasta kertoivat venäläiset uutistoimistot pääministeri Vladimir Putinin ja presidentti Boris Jeltsinin tapaamisen jälkeen tiistaina.

Ulkoministeri Igor Ivanovin, puolustusministeri Igor Sergejevin (kuvassa) ja sisäministeri Vladimir Rushailon oli jo aiemmin arveltu jatkavan virassaan. Myös hätätilanteiden ministeri Sergei Shoigu ja turvallisuuspalvelu FSB:n johtaja Nikolai Patrushev säilyttävät paikkansa, uutistoimistot kertoivat.

Jeltsinin aiemminkin arvostelema oikeusministeri Pavel Krasheninnikov sen sijaan joutuu siirtymään syrjään. Uudeksi oikeusministeriksi nousee vt. yleinen syyttäjä Juri Tshaika.

Hänen nimitystään voi pitää pienoisena yllätyksenä, sillä venäläiset sanomalehdet olivat arvelleet Tshaikan joutuneen Kremlin epäsuosioon syyttäjänviraston jatkamien korkean tason lahjontatutkimusten vuoksi.

Tshaika jätti viime kuussa eronpyyntönsä ja lopulta viime viikolla pyynnön siirtyä eläkkeelle, mitä pidettiin merkkinä Venäjän johdon painostuksesta syyttäjää kohtaan.

Uutistoimistojen mukaan Jeltsin antoi Putinille viikon aikaa hallituksen kokoonpanon viimeistelemiseksi. Televisioidussa tapaamisessa Jeltsin korosti presidentin ja hallituksen tarvetta yhteistyöhön.

Aiemmista erimielisyyksistä presidentin ja pääministerin välillä ei ole seurannut mitään hyvää.
- Lopulta pääministeri luonnollisesti hävisi, Jeltsin totesi.

Parlamentin alahuone duuma hyväksyi Putinin nimityksen pääministeriksi maanantaina.

STT-IA
17.8.1999

Kuva: U.S. Department of Defense.


ULKOMAAT -SIVULLE