Leena Vilkka visioi ekologista utopiaa



Ympäristöfilosofi Leena Vilkan uutuuskirja valottaa lukijalle ekoanarkistien 'mustavihreän' ajatusmaailman perusteita. Teoksen voi ounastella muodostuvan filosofiseksi huoneenkirjaksi eläin- ja luontoaktivisteille sekä radikaaleille vaihtoehtoihmisille.


Kirjan nimi on Mustavihreä filosofia - Uutta yhteiskuntaa etsimässä. Vilkan teos on vahva puheenvuoro länsimaisen kulutusyhteiskunnan elämäntapaa ja tavarantuotantoa vastaan.

Filosofian tohtori ei kainostele ottaa avoimen henkilökohtaisesti kantaa oikeiksi katsomiensa asioiden puolesta. Vilkalle ihmiset ja eläimet ovat luonnon kanssa yhdenvertaisia.

Esimerkiksi turkistarhaajille kirjan teksti voi ajoittain vaikuttaa suorastaan sodanjulistukselta. Näin siitä huolimatta, vaikka kirjoittaja henkilökohtaisesti sanoutuu irti yksityiskoteihin tunkeutumisista ja ikkunoiden rikkomisista.

Suoralle toiminnalle hän antaa epäsuoraa sivustatukea määritellessään eroa 'laittoman' ja 'rikollisen' toiminnan välillä. Ekologisesti perusteltu toiminta menee moraaliseksi määriteltynä lain edelle.

Turkiseläinten ja koe-eläinten oikeuksien nimissä toimivat ovat Vilkan mukaan sankareita siinä mielessä, että "he välittävät eläinten hyvinvoinnista enemmän kuin omasta turvallisuudestaan".

Anarkismi veljellistä kaaosta

Vilkan visioima haavemaa, ekotopia, on utopinen yhteisö. Hänen ihanneyhteiskunnassaan anarkismi ei merkitse väkivaltaista kaaosta, vaan veljellisiä pienyhteisöjä, jotka elävät harmoniassa luontoa kuluttamatta.

Ennen kuin paatuneimmat ehättävät teilaamaan, Vilkka itse jo tunnustaa, että hänen onnelaansa on nykymaailmassa toivottoman pitkä matka.

Päämääränä onkin "hyvä maa, jota ei ole, mutta jota pitää tavoitella, jotta ihmiset olisivat edes hiukan enemmän enkeleitä ja hiukan vähemmän paholaisia toisilleen ja ympäröivälle maailmalle", Vilkka summaa.

Vaikka ei allekirjoittaisikaan Vilkan kirjassaan esittämiä näkemyksiä, teos on lukukokemuksena ajatuksia vahvasti ravisteleva.

Helsingin yliopiston ympäristöfilosofian dosentti Leena Vilkka toimi Eläinsuojeluliitto Animalian puheenjohtajana vuosina 1991-1995.

Vilkan aiemmat teokset ovat Eläinten tietoisuus ja oikeudet (1996) ja Oikeutta luonnolle (1998). Vilkan uuden kirjan julkaisija on 'kulttuuriekologinen' lehti nimeltä Elämänsuojelija, jota päätoimittaa ekoaktivisti Juha Rantala.

STT-IA
14.5.1999


AJASSA -SIVULLE