Fortumin hiilivoimala paikallisten asukkaiden hampaissa Thaimaassa



Osittain suomalaisella rahoituksella rakennettava kivihiilivoimala on joutunut paikallisten asukkaiden hampaisiin Thaimaassa. Myös joukko thaimaalaisia ympäristöjärjestöjä arvostelee voimalahanketta, jossa suomalainen Fortum on mukana 28 prosentin osuudella.


Hankkeen vastustajien mukaan Hin Krutiin, Prachuap Khiri Khanin maakuntaan suunnitteilla oleva voimala uhkaa alueen rannikon koralliriuttoja.

- Ihmiset pelkäävät, että hiilenpoltosta aiheutuvien haittojen lisäksi voimala laskee mereen kuumaa lauhdevettä, joka vahingoittaa merta ja koraaliriuttoja, sanoi Helsingissä vierailleen thaimaalaisen PER-ympäristöjärjestön johtaja Srisuwan Kuankachorn maanantaina.

Srisuwanin mukaan meriympäristölle lauhdevedestä aiheutuvia haittoja ei ole toistaiseksi tutkittu tarpeeksi. Voimalahankkeen takan olevan UDPC-yhtymä teki aikanaan ympäristöselvityksen, mutta sen jälkeen rannikolta on löytynyt paljon uusia koralliriuttoja.

"Kattava arviointi"

Fortumin puolelta hankkeesta vastaava projektipäällikkö Ari Henriksson pitää UDPC:n tekemää ympäristöarviointia kattavana. Hänen mukaansa Thaimaan viranomaiset ovat pitäneet kaksiosaista ympäristöraporttia jopa liian yksityiskohtaisena.

- Meitä on epäilty jopa jonkin asian salailusta, koska selvityksemme oli niin laaja. Jos uusia koralleja on löytynyt, vaikutukset niihin pitää tietenkin tutkia, Henriksson sanoi.

Prachuap Khiri Khanin paikallisviranomaiset ovat hyväksyneet UDPC:n ympäristöarvion, joka on yhä voimassa. He vaativat kuitenkin, että yhtiön on toimitettava lisäraportti voimalan vaikutuksesta äskettäin löydettyihin koralleihin. Fortum arvioi lisäraportin valmistuvan toukokuun loppuun mennessä.

Hanke jakaa väestöä

Voimalahanke on aiheuttanut paljon ristiriitoja paikallisväestön keskuudessa. Alueen väki on jakautunut hankkeen puolustajiin ja sen vastustajiin, ja eri puolilla olevat suhtautuvat hyvin epäluuloisesti toisiinsa.

- Tämä on ensimmäinen kerta kun näin on käynyt Thaimaassa. Jopa yksittäiset perheet ovat jakautuneet vastakkaisiin leireihin, ja buddhalaiset temppelit liputtavat joko hankkeen puolesta tai sitä vastaan, Srisuwan sanoi.

Hänen mukaansa hanketta olisi lykättävä ainakin siihen saakka, että ihmiset saavat selvitetyksi riitansa. Thaimaan viranomaiset ovat valmistelemassa julkista kuulemistilaisuutta, jossa eri tahojen näkemykset voitaisiin ottaa huomioon.

Ympäristöjärjestöjen mukaan paikallinen väestö suhtautuu epäillen julkiseen kuulemiseen, koska pitää raadin puheenjohtajaa puolueellisena.

Srisuwan pitää koko voimalahanketta lisäksi tarpeettomana, koska Thaimaassa on tällä haavaa talouslaman vuoksi ylikapasiteettia sähköntuotannosta. Thaimaan sähkölaitoksen laskelmien mukaan vuonna 2003 kapasiteetti olisi 52 prosenttia enemmän kuin ennustettu kysyntä.

Henrikssonin mielestä perustelu ontuu, koska sähkön myyntisopimukset ovat 25-vuotisia.
- Siihen aikaan mahtuu kyllä sekä nousukausia että varmaan lamojakin, hän arvioi.

STT-IA
14.5.1999


ULKOMAAT -SIVULLE