Ahtisaari keskittyy näkökantojen yhteensovittamiseen



Presidentti Martti Ahtisaari keskittyy tällä hetkellä etsimään eri osapuolien kanssa yhteistä pohjaa Kosovon välitysyrityksille. Vasta niiden jälkeen voidaan edes pohtia mahdollisia neuvotteluja Jugoslavian johdon kanssa.


Ahtisaari palasi lauantaina iltapäivällä pikavierailulta Hollannista, missä hän keskusteli sekä YK:n pääsihteerin Kofi Annanin että Hollannin ulkopoliittisen johdon kanssa.

Maanantaina Ahtisaari tapaa Helsingissä Saksan liittokanslerin Gerhard Schröderin. Tiistaina Mäntyniemeen saapuvat jo toistamiseen Venäjän Balkan lähettiläs Viktor Tshernomyrdin ja Yhdysvaltain varaulkoministeri Strobe Talbott.

Ahtisaari tapaisi myös YK:n Kosovon-erityislähettilään Carl Bildtin mielellään mahdollisimman pian. Lisäksi uusi tapaaminen YK:n pääsihteerin kanssa on suunnitteilla ensi viikon lopuksi, tällä kertaa Ruotsissa.

- Ensi viikolla keskitytään siihen, että laajennetaan tätä yhteisymmärrystä ennen kuin voidaan edes puhua mistään mahdollisista neuvotteluista, Ahtisaari kuvaili tilannetta lentokentällä heti Hollannista palattuaan.

Ahtisaaren mukaan erimielisyydet eri tahojen välillä eivät ole hirvittävän suuria, mutta tarkennuksia tarvitaan. Siksi presidentti sanoo haluavansa luoda luottamusta, ja tavata venäläiset ja amerikkalaiset välittäjät yhtäaikaa.

YK ja EU tukevat Ahtisaarta

Myös kysymys Ahtisaaren muodollisesta valtuutuksesta välittäjän tehtävään tulee ajankohtaiseksi vasta sitten, kun yhteinen pohja on saatu muodostetuksi.

YK:n pääsihteerin ja EU:n "siunauksen" saamista välitystehtävälle Ahtisaari ei pitänyt minkäänlaisena ongelmana. Paljon vakavampi asia on eri näkökantojen yhteensovittaminen.

- Suomen presidentin mandaatti ja EU:n jäsenyys riittää ihan hyvin niin pitkälle kuin minua on pyydetty nyt olemaan tässä vaiheessa mukana, Ahtisaari sanoi.

Toimittajien toistuvien mandaatti-kysymysten välttämiseksi Ahtisaari tosin totesi, että olisi hyvä jos EU:n ulkoministerikokouksessa maanantaina "joku sanoisi, että he ovat tyytyväisiä siihen että minä uhraan aikaani ja viikonloppujani tämän asian eteenpäinviemiseksi".

Ei pidä hätiköidä

Ahtisaari ja Hollannin pääministeri Wim Kok keskustelivat lauantaiaamuna Kosovon kriisistä Noordwijkissä Hollannissa. Kokin mukaan he olivat yhtä mieltä siitä, että kriisi on jatkunut jo liian pitkään ja nopea ratkaisu pitää löytää.

Niin kiire ei kuitenkaan saa olla, että tehdään hätiköityjä ratkaisuja. Heidän mukaansa kaikki operaatiot, myös rauhanturvaoperaatio, on valmisteltava huolella.

Seuraava etappi kriisinhallintaan paneutuneiden päämiesten mukaan on ensi tiistai, jolloin Ahtisaari tapaa Venäjän ja Yhdysvaltain edustajat Helsingissä.
- Tiistain kokous ei kuitenkaan ole mikään ota tai jätä -tilanne. Kyseessä on jatkuva prosessi, Ahtisaari tähdensi.

Ahtisaari haluaa nähdä, löytyykö venäläisten ja amerikkalaisten näkemyksissä riittävästi yhteistä pohjaa rauhanturvajoukkojen kokoonpanosta.

Ahtisaari vetoaa käytännön kokemukseensa kriisinhallintatehtävissä muistuttaen, kuinka oleellinen osa rauhanturvajoukkojen kokoonpanolla (mitkä maat osallistuvat ja millaisin joukoin) on myönteisen lopputuloksen aikaansaamisessa.

Kok ja Ahtisaari korostivat maidensa aktiivisuutta rauhanturvaamisessa. Kok sanoi arvostansa sitä, että Ahtisaari selvittää mitä hän voi tehdä rauhanomaisen ratkaisun saamiseksi Kosovo-kriisiin. Lisäksi hän painotti Ahtisaaren ja venäläisten yhteistyön merkitystä.

Ahtisaari on viime viikkojen aikana tavannut useita Kosovo-osapuolia tai ollut heihin muuten yhteydessä. YK:n pääsihteeriin Kofi Annaniinkin hän ollut yhteydessä 3-4 kertaa viimeksi kuluneen viikon aikana.

Perjantai-illaksi Ahtisaari ja Annan yrittivät järjestää yksityisen tapaamisen Hollannin rannikolle, mutta näin korkeiden herrojen tapaaminen yleensä vuotaa julkisuuteen.

STT-IA
15.5.1999


POLITIIKKA -SIVULLE