TT: Ostovoiman kasvu voimakasta



Palkansaajien ansiotaso on teollisuuden piirissä noussut viime vuoden loppuneljänneksellä keskimäärin 3,5 prosentilla edellisvuoteen verrattuna. Teollisuuden ja työnantajien palkkatilastojen mukaan ansioiden kehitys on ollut tasaista, ja sen arvioidaan olevan samaa luokaa myös muilla sektoreilla.


Palkansaajien ostovoima kasvaa TT:n tilastojen mukaan runsaan neljän prosentin vuosivauhtia. Kasvu on selvästi nopeampaa kuin edellistä tuloratkaisua solmittaessa arvioitiin.

TT:n mukaan ostovoiman kasvu on viime vuosien maltillisten tulopoliittisten ratkaisujen aikana kohonnut suotuisammin kuin mihin aikaisemmilla vuosikymmenillä on totuttu. Esimerkiksi 1980-luvulla ostovoiman kasvu oli vuosittain keskimäärin kolme prosenttia.

Hyvä ostovoimakehitys johtuu TT:n johtaja Seppo Riskin mukaan palkankorotusten ja verokevennysten keskinäisestä mitoituksesta, jolla inflaatio on saatu pysymään matalana sekä talous- ja työllisyyskasvu hyvänä.

Viime tuloratkaisun maltillisena pidetystä sopimuskorotusten tasosta huolimatta työvoimakustannusten nousuvauhti on vuoden 1997 lopusta viime vuoden loppuun ollut työnantajien mukaan selvästi nopeampaa kuin keskeisissä kilpailijamaissa.

Ylempien toimihenkilöiden määrä kasvaa nopeasti

Ansioiden nousu on teollisuudessa ollut odotettua. Säännöllisen työajan ansiot nousivat vuoden 1998 viimeisellä neljänneksellä keskimäärin 3,2 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Sopimuskorotusten vaikutus oli vuoden 1998 alussa 2,2 prosenttia.

Erot ansiokehityksessä teollisuuden eri sektoreilla ovat olleet suhteellisen pieniä. Rakennusalalla ansioiden nousu oli kuitenkin 4,4 prosenttia.

Toimihenkilöiden ansiot nousivat teollisuudessa keskimäärin 4,4 prosenttia, mikä johtuu TT:n mukaan siitä, että ylempien toimihenkilöiden osuus tilastossa nousi lähes 10 prosenttia muiden toimihenkilöiden määrän pysyessä lähes ennallaan.

Toimihenkilöiden sopimuskorotus oli 2,5 prosenttia vuoden 1998 alussa. Ylempien toimihenkilöiden ansiokehitys oli TT:n laskujen mukaan sama kuin muilla toimihenkilöillä.

Teknisten ja konttoritoimihenkilöiden ansiot nousivat teollisuudessa keskimäärin 3,6 prosenttia joulukuusta 1997 joulukuuhun 1998.

Tiedot perustuvat TT:n jäsenyrityksiltä kerättyihin palkkatietoihin, ja niitä käytetään virallisen palkkatilaston ja ansiotasoindeksin pohjana. Ne poikkeavat kuitenkin hieman tulopoliittisen selvitystoimikunnan laskemista tiedoista, mikä johtuu ansiotasoindeksistä eliminoitujen rakennemuutosten vaikutuksesta.

STT-IA
14.5.1999


TALOUS -SIVULLE