Halonen: Presidentin tärkein tehtävä on hallituksen tukeminen



Ulkoministeri Tarja Halosen (sd.) mielestä Suomen uuden presidentin pitää olla ennen kaikkea yhteistyön taitaja.


Niin muutokset Suomessa kuin koko kansainvälisellä kentällä edellyttävät hänen mielestään entistä enemmän sitä, että asioita valmistellaan ja niistä päätetään yhdessä.
- Presidentin tärkein tehtävä onkin hallituksen tukeminen, hän korosti keskiviikkona Tampereella.

Halonen on yksi kolmesta SDP:n presidenttiehdokasehdokkaasta. Yhteistyön taitamista korostaa Halosen näkemyksen mukaan myös perustuslain uudistus. Hän muistutti, että uudistus ei tuo mitään dramaattista muutosta.

Presidentin roolista yhteiskunnallisena keskustelijana Halonen mainitsi, että presidentin puheenvuoro on odotettu ja tervetullut, kun yhteiskunnassa nousee keskustelua arvoista tai yhteiskunnan kehityksen suunnasta.

- Usein nuo keskustelut alkavat jostakin tapahtumasta tai tiedosta, joka hätkähdyttää tai kuohuttaa mieliä.

Halonen sanoi vierastavansa jossain määrin ajatusta, että presidentti irrottautuisi jonkinlaiseksi ylimmäiseksi tuomariksi, syyttäjäksi tai yksinäiseksi moraalivahdiksi.

- Presidentin tehtävässä on kaikkea tätä mausteeksi, mutta hän on myös itse osa demokratian mukaista päätöksentekoa.

- Sinänsä kansa varmasti odottaa johtajaltaan herkkää korvaa ja myötäelävää sydäntä yhteiskunnan kehitykseen. Suoran kansanvaalin suosiossa on mukana juuri tätä vanhan kansan ja hallitsijan välistä yhteydentuntoa, hän muistutti.

STT-IA
19.5.1999


POLITIIKKA -SIVULLE