Veroehdotus 2,5 miljoonalle verovelvolliselle



Veroehdotusten postitus on jälleen alkanut. Veroehdotuksen saa noin 2,5 miljoonaa verovelvollista. Verohallituksesta kerrotaan, että ensimmäiset veroehdotukset ovat asiakkailla jo tällä viikolla ja viimeiset kesäkuun alkupäivinä.


Koska veroehdotuksia lähtee näin suuri määrä, kaikki eivät saa veroehdotusta samaan aikaan. Jos veroehdotusta ei saa kesäkuun alkupäivinä, on syytä ottaa yhteyttä verotoimistoon.

Verohallitus muistuttaa, että veroehdotus on aina tarkistettava - myös jos saa veronpalautusta.

Veroehdotukseen on valmiiksi merkitty ne tiedot, jotka on saatu muilta kuin verovelvolliselta itseltään.

Muita tiedonantajia ovat esimerkiksi työnantajat, eläkelaitokset, pankit ja ammattiliitot. Tiedonluovuttajat ovat antaneet verovelvollisille tositteen verohallinnolle ilmoittamistaan tiedoista.

Työnantajat eivät ole enää vuodelta 1998 olleet velvollisia antamaan palkansaajille ennakonpidätystodistusta. Sen sijaan he ovat antaneet erillisen tositteen tai palkkalaskelman. Tämän tositteen tietoja voi verrata veroehdotukseen merkittyihin tietoihin.

Korjattu ehdotus palautettava 17.6. mennessä

Jos veroehdotukseen merkityissä tiedoissa on virheitä tai jos siitä puuttuu tietoja, virheet tulee korjata ja lisätä puuttuvat tiedot. Korjatusta tai lisätystä tiedosta tulee liittää mukaan tarvittava selvitys ja tosite.

Osa tiedoista on sellaisia, että ne voidaan saada vain verovelvolliselta itseltään. Näitä ovat esimerkiksi asunnon ja työpaikan väliset matkakulut, tulonhankkimiskulut, vuokratulot ja luovutusvoitot. Nämä on muistettava itse lisätä veroehdotukseen.

Korjattu veroehdotus on palautettava verotoimistoon viimeistään 17. kesäkuuta. Palautus käy vaivattomimmin postitse. Jos veroehdotuksen tietoihin ei ole lisättävää tai korjattavaa veroehdotusta ei tarvitse palauttaa verotoimistoon.

STT-IA
14.5.1999


POLITIIKKA -SIVULLE