Saksalainen sosiologi Ulrich Beck:
Talouden globalisaatio edellyttää uudenlaista politiikkaa
Talouden globalisaatio kalvaa kansallisvaltioiden vaikutusvaltaa. Kun pääomat virtaavat esteettä maasta toiseen, omaehtoinen poliittinen sääntely on vaikeaa, ellei mahdotonta. Merkitseekö markkinavoimien ylivalta viime kädessä politiikan loppua?Ei merkitse, vakuuttaa saksalainen Ulrich Beck, joka lukeutuu aikamme arvostetuimpiin sosiologeihin. Hän korostaa, että poliittinen vaikuttaminen on vastedeskin mahdollista, kun vain keksitään uudenlaisia vaikutustapoja.
- Ei voi liian usein toistaa sitä, että globaalisuuden aikakausi ei merkitse alkua politiikan lopulle, vaan politiikan uuden alun mahdollisuutta, Beck julistaa.
Tuoreessa suomeksi ilmestyneessä kirjassaan Mitä globalisaatio on? Beck pyrkii näkemään talouden globalisaatiota juhlistavan uusliberalismin pintakiillon lävitse.
Alistaessaan politiikan, tieteen ja kulttuurin markkinavoimille, uusliberalismi alkaa Beckin mukaan muistuttaa vanhaa päävihollistaan marxismia.
- Itse asiassa se onkin marxismin uudelleen syntymistä management-ideologiana. Niin sanottua ekonomistista new agea. Eräänlaista herätysliikettä, jonka opetuslapset ja profeetat, sen sijaan että jakaisivat pieniä lehtisiään metroasemilla, saarnaavat maailman pelastusta markkinoiden hengessä, Beck laukoo.
Hän painottaa, että epäpoliittisena esiintyvä uusliberalismi onkin itse asiassa mitä poliittisinta toimintaa.
Se kiteytyy käsitykseen yhteiskunnasta, jossa ihmiset toimivat puhtaan markkinalähtöisesti, minkä vuoksi hyvinvointivaltio pitää purkaa ja demokratia vähentää minimiinsä.
Suuryhtiöt kalvavat yhteiskuntien eheyttä
Beck nimittää maailmanmarkkinoiden herruutta korostavaa ajatussuuntaa globalismiksi tehdäkseen eron niihin moniulotteisempiin globalisaation muotoihin, jotka muokkaavat maailmaa uuteen uskoon.
Siitä, mihin globalismi hallitsevana ideologiana johtaa, Beckillä ei ole antaa ruusuista kuvaa. Hän toistaa useiden muiden globalisaatiokriitikoiden käsitykset siitä, kuinka maailma suuryhtiöiden vallassa johtaa yhteiskunnalliseen kahtiajakoon ja läntisiä hyvinvointivaltiota tukevien järjestelmien murenemiseen.
Beck kauhistelee Eurooppaan rantautunutta amerikkalaista yrityskulttuuria, jossa pyritään maksimoimaan voitot ja tehokkuus minimoimalla työpaikat ja verot. Kun suuryhtiöiden pelikenttänä on koko maapallo, toiminnot voidaan siirtää sinne, missä kulut ovat huokeimmat.
- Yritykset ovat keksineet viisasten kiven. Uusi taikasana on: kapitalismi ilman työtä plus kapitalismi ilman veroja, Beck toteaa.
Kuka sitten pelastaa kansalaiset suuryhtiöiden armoilta? Eivät ainakaan nykyiset valtaa pitävät poliitikot, korostaa Beck.
Hän katsoo niin poliitikkojen kuin tiedotusvälineidenkin olevan tiukasti globalismin pauloissa. Osittain se johtuu siitä pelotteesta, jota suuryhtiöt estoitta käyttävät: ellette tee niin kuin sanomme, siirrämme työpaikat muualle.
- Julkinen puhe (työpaikkojen häviämisestä) lietsoo pelkoja, säikyttelee ja pakottaa poliitikot ja ammattiyhdistysten vastapelurit lopulta ehkä jopa siihen, että he omatoimisesti toteuttavat sen, mitä "investointivalmius" edellyttää, Beck katsoo.
Politiikan oltava ylikansallista
Beckin käsitykset suuryhtiöiden ja globalismin valtaa horjuttavista vastavoimista saattavat tuntua utooppisilta. Hän panee toivonsa ylikansalliseen demokratiaan, jonka moottorina voisi toimia globaalien kansalaisten ylikansallinen puolue.
- Ajatus on yhtä epärealistinen kuin vaatimus
kansallisesta demokratiasta oli vuonna 1848.
Mutta sen aika on tullut.
- Kaikkien maiden
kosmopoliitit, liittykää yhteen!, Beck kirjoitti viime
vuonna Die Zeit -lehdessä.
Pohjaa kansalaislähtöiselle globaalille politiikalle antaa Beckin mielestä se tosiseikka, että taloutta laajempi globalisaatio on jo luonut maailmanyhteiskunnan. Se ei tosin ole kansakunta suurennetussa koossa, vaan eräänlainen maailmanhorisontti, jota määrittää inhimillinen moninaisuus.
Maailmanhorisontti avaa mahdollisuuden synnyttää aktiivisia kansalaisverkostoja ylikansallisiin keskusteluihin.
Jos tässä onnistutaan, Beckin mukaan seurauksena saattaa olla uusi demokratian muoto, joka ylittää valtiolliset rajat ja saa kantavuutta, vaikka perinteiset poliittiset järjestelmät säilyttävätkin roolinsa.
Maailmanmarkkinoiden vastavoimia pohtiessaan Beckillä on painava sanansa sanottavanaan myös Euroopasta. Hän nostaa ranskalaissosiologi Pierre Bourdieun tavoin vanhan mantereen eturintamaan uudenlaisen globaalin politiikan ankkurina.
- Euroopan unionin laajuinen ylikansallinen valtiomuodostuma voisi palauttaa politiikan ensisijaisuuden ja yhteistoiminnassa olevien valtioiden poliittisen toimintakyvyn, Beck arvelee.
STT-MH
15.10.1999
