Perho: Alaikäisten huumenuorten pakkohoidosta keskusteltava
Vakaviin huumeongelmiin ajaudutaan yhä nuorempina ja enenevässä määrin. Tähän puuttumiseksi olisi sosiaali- ja terveysministeri Maija Perhon (kok.) mielestä syytä vakavasti harkita alaikäisten huumeongelmaisten pakkohoitoa.Viime hallituskauden lopulla valmisteltiin sosiaali- ja terveysministeriön johdolla valtioneuvoston periaatepäätös huumausainepolitiikasta. Siinä pääpaino on poikkihallinnollisessa useamman ministeriön yhteistyössä sekä ennalta ehkäisyssä että valmiusten lisäämisessä, joilla huumeongelma tunnistetaan olipa kysymys vanhemmista, koululaitoksesta tai sosiaali- ja terveysalan henkilökunnasta.
Käytännössä STM on antanut ohjeita ja määräyksiä, jotka koskevat mm. ylläpito- ja katkaisuhoidon järjestämistä sairaaloissa, joilla on luotu yhtenäistä linjaa huumeongelman kohtaamisessa.
Keskusteluissa syntyi myös yhteisymmärrys mm. STM:n, sisäministeriön ja Apteekkariliiton kanssa puhtaiden huumeruiskujen ja -neulojen jakamisesta hiv-epidemian ehkäisemiseksi.
Tämä on kuitenkin Maija Perhon mukaan asia, josta edelleenkin ollaan kovin eri mieltä. Yksittäiset kunnat ovat tehneet neulojen jakamisesta päätöksiä ja apteekeille on annettu asiaa koskeva suositus.
- Minun mielestäni on hyvä, jos esimerkiksi kunnat tätä järjestävät. Siinä yhteydessä huumeongelmaiselle voidaan tarjota myös hoitomahdollisuuksia. On tärkeätä, että hiv-epidemian leviämistä pystytään tätäkin kautta hillitsemään.
Käytäntö ruiskujen jakamisessa on kuitenkin kirjavaa ja kuntien menokarsinnat on havaittu myös huumeongelmaisten hoidossa.
- Huumevalistukseen käytettäviä rahoja on erillisenä olemassa, ja toimintaa ohjautuu mm. Raha-automaattiyhdistyksen varoja. Valtakunnan tasolla rahaa on ollut riittävästi, mutta kunnissa sosiaali- ja terveydenhuollon säästöt ovat puraisseet tätäkin aluetta.
- Hoitopaikkojenkin määrä on riittämätön. Ongelma on sekä hoitoon saattamisessa ja toisaalta hoitopaikkoja ei sitten ole. Resurssipula hoitopuolella on selkeä, Perho sanoo.
Perhon mukaan on iäisyyskysymys, riittääkö pelkkä koti- ja kouluvalistus nuorten pitämiseksi erossa huumeista. Sama koskee päihdehuoltoa laajemminkin.
- Selitys ei ole se, että nuoret, jotka elävät taloudellisissa vaikeuksissa olevissa perheissä, olisivat alttiimpia huumeiden käyttöön. Ongelmaisia nuoria löytyy kaikilta tasoilta. Eikä ongelma ratkea pelkästään kodin ja koulun valistuksella; esimerkiksi median ja kulttuurisektorin olisi edistettävä huumekielteisin kulttuurin kehitystä.
- Toimenpiteitä tarvitaan joka rintamalla. Suureksi kysymykseksi on noussut huumeiden helppo saatavuus - tarjonta lisää kysyntää. Näin ollen huumeiden vastaiseen taisteluun on saatava lisää välineitä, joista nyt viimeisimpänä on ollut esillä poliisin valeosto-oikeus.
- Kysymys on myös rajavalvonnan ja poliisin resursseista. Yhtä toimenpidettä tai vastausta ei ole, Perho muistuttaa.
Huumerikollisuuden todellinen laajuus ja hinta ei rajoitu pelkästään varsinaiseen huumerikollisuuteen, vaan aineiden suhteellisen kallis hinta synnyttää oheisrikollisuutta. Tällöin puhutaan jo miljardilaskusta yhteiskunnalle.
- Lasku ei ole enää se, mikä menee huumeongelmaisten hoitoon. Paljon suuremmat rahat pyörivät oheisrikollisuudessa ja siihen liittyvässä vahingonteossa.
- Suhteessa ongelman vaikeuteen ja siihen, että se on kasvava, voisi sanoa, että lähdössä on myöhästytty. Ongelman vakavuutta ei tiedostettu ajoissa eikä pystytty ennustamaan kuinka nopeasti se leviää.
- Ongelma koskettaa koko maata ja valmiudet kohdata ja hoitaa se, ovat hyvin vaihtelevat maan eri osissa. Esimerkiksi alan ammattihenkilöstön koulutus kohdata ja puuttua näihin ongelmiin on hyvin keskeinen. Kysymys ei ole pelkästään resursseita, vaan puuttuvista tiedoista.
- Esimerkiksi sairaanhoitopiireissä osa paikoista voisi olla osoitettu huumeongelmaisten hoitoon. Samoin päihdehuoltolaitosten valmiuksia huumepotilaiden hoitoon olisi lisättävä.
Mahdollisuutta pakkohoitoon harkittava
Lainsäädännön puolella käydään Perhon mukaan jatkuvaa kiistaa huumeongelmaisten vapaaehtoisen ja pakkohoidon välillä.
- Minusta silloin, kun huumeiden käyttö on jatkunut jo pitkään nuoren kohdalla, eikä hänellä enää ole omaa tahtoa kierteen katkaisuun, pitäisi voida olla mahdollisuus myös pakkohoidon toteuttamiseen.
- Pakkohoito on mahdollista mielenterveyslain, päihdehuoltolain ja lastensuojelulain pohjalta, mutta kriteerit ja soveltamiskäytäntö ovat niin hirvittävän tiukkia, että se ei vastaa kaikkiin tarpeisiin, sanoo Perho.
- Pakkohoitoon ohjaamisen helpottamista ainakin alaikäisten kohdalla olisi mielestäni harkittava. STM:n virallinen kanta on pakkohoidolle kielteinen. Monet ovat vakuuttuneita siitä, että pakko ei johda myönteisin tuloksiin.
- Minusta taas liian monen nuoren kohdalla on näyttöä siitä, että kun tätä mahdollisuutta ei ole ollut, tie on ollut tuhon tie. Sellainen nuori, jolla ei ole realistista käsitystä mihin vakava huumeriippuvuus johtaa - eli mennään aina kovempiin ja kalliimpiin aineisiin sekä suurempiin annoksiin, jolloin mukaan tulevat myös rikollisuus ja diilerit - kuuluu hoitoon.
- Se on hyvin julma ja raaka maailma, jossa voi menettää henkensä yliannostukseen tai huumevelkojen takia surmattuna. Kun tämä on vallitseva todellisuus, niin eikö ole parempi sekin että on mahdollisuus pakkohoitoon vaikka se toisi avun vain yhdessä tapauksessa kymmenestä? Sekin on parempi kuin ei yhtäkään, toteaa Perho.
- Tämä toivomus on tullut esiin melko vahvasti lastensuojelutyöntekijöiltä eli niiltä, jotka tähän arkityössään törmäävät. He näkevät hoidon tarpeen, mutta heillä ei ole riittäviä keinoja eikä lainsäädännöllistä pohjaa puuttuakseen ongelmaan ajoissa, sanoo Perho.
ILKKA AHTOKIVI
15.10.1999
