Brasilia jätti realin kellumaan - Valuuttamyllerryksen vaikutukset puhuttavat



Brasilia päätti maanantaina odotetusti jatkaa rahayksikkönsä realin kellutusta. Näin ollen markkinat saavat jatkossa määrittää valuutan arvon. Tosin Brasilian keskuspankki ilmoitti tarvittaessa osallistuvansa valuuttakauppaan estääkseen realin liian kärjekkäät vaihtelut.


Kellutuspäätös merkitsee uuden alkua Brasilian talouspolitiikassa. Viime vuosina maan taloudenpidon johtotähtenä on ollut tiukka valuuttakurssipolitiikka. Tämä linja tuli tiensä päähän viime viikon lopussa, kun pääomapako Brasiliasta yltyi hallitsemattomaksi.

Viime keskiviikkona keskuspankki laajensi valuutan vaihteluväliä ja asetti tavoitteeksi devalvaation pitämisen 8 prosentissa. Laajennettu valuuttaputki, joka edellytti realin liikkuvan 1,20-1,32 dollarissa, kuitenkin rikkoutui perjantaina realin syöksyttyä alimmillaan 1,58 dollariin.

Estääkseen 40 miljardin dollarin valuuttavarantojensa hupenemisen keskuspankki luopui yliarvostetun realin puolustamisesta ja päästi valuutan kellumaan.

Lopullista päätöstä kellutuksen jatkamisesta siirrettiin yli viikonvaihteen, jonka aikana maan valtiovarainministeri Pedro Malan ja keskuspankin pääjohtaja Fransisco Lopes keskustelivat jatkosuunnitelmista Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n ja Yhdysvaltain hallituksen edustajien kanssa.

Viime viikon miljardien dollarin pääomapaon seurauksena real heikkeni kaikkiaan 15 prosenttia, kertoi uutistoimisto Reuters. Maanantaina keskuspankin ilmoitettua realin kellutuksen jatkamisesta, ensimmäiset kaupat tehtiin 1,48 dollariin.

Markkinat kiittelivät kellutuspäätöstä

Realiin kohdistui valtavia paineita jo viime syksynä maailman rahoitusmarkkinoiden vellonnan yhteydessä. Tuolloin spekulaatiot kuitenkin pystyttiin vielä pitämään kurissa. Asiaa auttoi IMF:n marraskuussa myöntämä yli 41 miljardin dollarin suuruinen avustuspaketti.

Perjantaina markkinat tulkitsivat realin irrottamisen valuuttaputkesta myönteiseksi merkiksi. Brasilian pörssissä osakkeiden hinnat ampaisivat rajuun, runsaan 30 prosentin nousuun. Myös Euroopassa ja Yhdysvalloissa kellutuspäätös piristi pörssejä.

Myös maanantainen kellutuksen jatkamispäätös keräsi markkinavoimilta kiitosta. Sijoittajat uskovat, että realin kellunta painaa Brasilian pilviä hipovia korkoja alaspäin ja auttaa maan vientiteollisuutta.

- Ajan mittaan realin arvo varmaankin vakiintuu. Tärkeää on, ettei realin heikkeneminen muodosta alueen muille talouksille kilpailukykyongelmia, Barclays -pankin analyytikko Jake Moore totesi uutistoimisto Reutersille.

Useissa kommenteissa Brasilian valuuttakriisin on pelätty säteilevän alueen muihin talouksiin. Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen ekonomistin Paavo Sunin mukaan välitön uhka kohdistuu Argentiinaan.

Maailmanlaajuisiksi vaikutukset leviävät, jos Brasilian ongelmat heijastuvat Yhdysvaltain jo nyt mittavaan kauppavajeeseen.
- Tämä saattaisi nostaa protektionistisia paineita, jotka hidastaisivat talouskehitystä koko maailmassa, Suni toteaa.

Pitäisikö real kytkeä dollariin?

Poliitikkojen kommentit realin kellutuksen jatkamisesta eivät olleet yhtä valoisia kuin analyytikkojen. Ranskan valtiovarainministeri Dominique Strauss-Kahn sai aiheen korostaa vanhaa suosikkiteemaansa, maailman rahoitusjärjestelmän muokkaamista kestävämmälle pohjalle.

- Brasilia osoittaa, vaikka tilanne siellä näyttääkin tasapainottuvan, että maailman rahoitusjärjestelmää tulee uudistaa pikaisesti, Strauss-Kahn totesi EU:n valtiovarainministerien kokouksen yhteydessä Brysselissä.

Argentiinan entinen valtiovarainministeri Domingo Cavallo puolestaan esitti realin kytkemistä Yhdysvaltain dollariin. Hän oli aikanaan pääarkkitehti Argentiinan talousuudistuksissa, joissa keskeiseksi nousi peson dollarikytkentä.

Cavallo varoitteli, että epävakailla valuuttamarkkinoilla realin kurssi ei pysty vakiintumaan.
- Brasilian ja muiden alueen maiden tulisi seurata rahapolitiikassaan Argentiinan esimerkkiä, Cavallo totesi radiohaastattelussa.

Yhdysvaltalaisyliopisto MIT:n arvovaltainen taloustieteilijä Rüdiger Dornbush asettui samoille linjoille. Hän kertoi argentiinalaisessa Clarin -sanomalehdessä, että Brasilialla on ahdingostaan kaksi ulospääsyä: radikaali budjettiremontti ja valtionyhtiöiden yksityistämiset sekä realin kytkeminen johonkin toiseen valuuttaan.

Jos nämä toimenpiteet jäävät tekemättä, realin pudotus syvenee ja valtion budjettivaje paisuu kestämättömiin mittoihin, Dornbush varoittelee.

STT-IA
18.1.1999


TALOUS -SIVULLE