ICTY:n pääsyyttäjä ei päässyt Kosovoon

ETYJ: Racakin joukkomurha pahin takaisku pitkään aikaan



Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö ETYJ sanoi maanantaina, että sen tarkkailijat jatkavat työtään Kosovossa. ETYJ myös vaati, että entisen Jugoslavian alueen sotarikoksia tutkivan kansainvälisen tuomioistuimen pääsyyttäjä Louise Arbour pääsisi tutkimaan Racakin joukkomurhaa.


Jugoslavian viranomaiset käännyttivät Arbourin rajalla, kun tämä yritti ylittää rajan Makedonian puolelta.

ETYJ:n Wienissä antamassa lausunnossa Racakin joukkomurhaa luonnehdittiin pahimmaksi takaiskuksi poliittisen ratkaisun etsimisessä sitten lokakuun puolivälin, jolloin Kosovoon sovittiin tulitauko.

ETYJ tuomitsi Jugoslavian viranomaisten sortotoimet Kosovossa, mukaanlukien Racakin joukkomurhan. ETYJ sanoi uhrien olleen viattomia siviilejä ja että monet heistä oli raa'asti surmattu.

ETYJ:n nykyisen puheenjohtajamaan Norjan edustaja Kai Eide sanoi, että ETYJ jatkaa työtään tulitaukosopimuksen toteuttamisen valvojana. Nyt Kosovossa on 700 ETYJ: tarkkailijaa.

Kansainvälisen tarkkailijajoukon tarkkailija Artur Marquardt arveli maanantaina, että Jugoslavian turvallisuusjoukot ovat laajentamassa hyökkäystään Racakin kylän ympäristössä.

Hänestä näytti siltä, että turvallisuusjoukot hyökkäisivät kolmea tai neljää kylää vastaan samanaikaisesti.
- Se vaikuttaa suunnitelmalliselta etenemiseltä kylästä toiseen, hän sanoi.

Aikaisemin maanantaina serbipoliisit tulittivat Racakin kylää tykein, kranaatinheittimin ja konekiväärein ympäröiviltä kukkuloilta. Osa poliiseista veti naamiot kasvojensa suojaksi tai käänsi selkänsä, kun kansainvälisten uutistoimistojen kuvaajat ja toimittajat lähestyivät paikkaa.

Kyläläiset sanoivat serbipoliisien olevan syyllisiä joukkomurhaan, joka heidän mukaansa tapahtui perjantaina.

Tarkkailijat eivät osanneet sanoa, oliko Racakiin jäänyt asukkaita. Serbipoliisi ryhtyi tulittamaan kylää sunnuntaina, kun kansainväliset tarkkailijat eivät olleet onnistuneet taivuttamaan serbituomaria tutkimaan kylää ilman poliisin suojaa.

Poliisi asettui asemiin Racakin kylää ympäröiville kukkuloille panssaroituine ajoneuvoineen. Heillä oli myös ilmatorjunta-aseita, kertoivat uutistoimistot.

Kypärin ja luodinkestävin liivein varustautunut, noin 60 erikoispoliisin joukko lähti peltojen halki Racakin kylään.

Kosovon vapautusarmeijan UCK:n sisseihin kuuluva Shukri Buja kertoi uutistoimisto Reutersille maanantaina, että surmattujen 45 ihmisen ruumiit ovat yhä Racakissa.

Hänen mukaansa sotilaat ja poliisi hyökkäsivät kolmelta suunnalta.
- Mutta he pääsevät kylään vain kuolleiden ruumiimme yli, hän sanoi.

NATO:n ilmaisku-uhka yhä voimassa

NATO tuomitsi sunnuntaina Racakin kylän joukkomurha ja päätti lähettää kaksi edustajaansa Belgradiin. NATO:n uhkaus ilmaiskuista on yhä voimassa, mutta ainakaan pikaista iskua ei ole odotettavissa. Maanantaina järjestettiin NATO:n edustajien tapaamista Jugoslavian presidentin Slobodan Milosevicin kanssa.

Ranskan ulkoministeriöstä sanottiin maanantaina, että Belgradiin NATO:n edustajien on tiukasti vaadittava Jugoslaviaa noudattamaan sitoumuksiaan. Muutoin hän saa varautua voimankäyttöön, sanottiin Ranskan ulkoministeriöstä.

Jugoslavia vältti lokakuussa ilmaiskut, kun se sopi Yhdysvaltain kanssa turvallisuusjoukkojen vetämisestä Kosovosta ja ETYJin tarkkailijoiden tulosta.

Belgrad on luonnehtinut joukkomurhaa lännen verukkeeksi, jonka varjolla NATO voi puuttua tilanteeseen.

Jugoslavia-tuomioistuimen pääsyyttäjä ei päässyt Kosovoon

Entisen Jugoslavian alueen sotarikoksia tutkivan tuomioistuimen ICTY:n pääsyyttäjä Louise Arbour saapui maanantaina Kosovon naapuriin Makedoniaan, mutta ei päässyt Kosovon rajan yli. Hänellä on mukanaan puolenkymmenen tutkijan ryhmä.

Arbour yritti päästä Kosovoon viime maaliskuussa, mutta tuolloin Jugoslavia ei myöntänyt hänelle viisumia.

Pääsyyttäjä Arbour on useaan otteeseen tähdentänyt, että YK:n perustama ICTY:n toimeksianto sallii sen tutkia myös Kosovossa tehtyjä sotarikoksia.

Euroopan unioni vaati itävaltalaislähteiden mukaan Jugoslaviaa myöntämään viisumin Arbourille. Myös ETYJ ja YK:n ihmisoikeuskomissaari Mary Robinson vaativat Arbourin pääsyä Racakiin. Jugoslavian hallitus on katsonut, että ICTY ei voi tutkia Kosovon alueen tapahtumia.

STT-IA
18.1.1999


ULKOMAAT -SIVULLE