Sasi liikenneministeriksi



Kokoomuksen puoluehallitus ja eduskuntaryhmä esittävät yksimielisesti, että Matti Auralta vapautuvaan liikenneministerin tehtävään valittaisiin tamperelainen kansanedustaja, varatuomari ja diplomiekonomi Kimmo Sasi, 46.


Puolueen ja eduskuntaryhmän puheenjohtajisto toi puoluehallituksen käsittelyyn torstaina iltapäivällä yksimielisen esityksensä Sasin valinnasta. Puoluehallitus puolestaan päätyi samaan ehdotukseen eduskuntaryhmälle.

Esitystä perusteltiin Sasin ehdottomalla pätevyydellä tehtävään, pitkäaikaisella parlamentaarisella kokemuksella sekä kyvyllä kansainväliseen kanssakäymiseen, jota lähestyvä Suomen puheenjohtajuus EU:ssa edellyttää.

Sekä puoluehallituksessa että eduskuntaryhmässä käytiin ministerivalinnasta vilkasta keskustelua. Varsin laaja yksimielisyys vallitsi siitä, että uuden ministerin on oltava eduskuntaryhmän jäsen. Puheenvuoroissa painotettiin myös sitä, että valittavan henkilön on tunnettava tuleva tehtäväkenttänsä ja kyettävä suoriutumaan kansainvälisestä kanssakäymisestä. Sasin ansiot näiltä osin nähtiin kiistattomina.

Muitakin nimiä käsiteltiin

Keskustelun kuluessa tuotiin kuitenkin esille myös muita nimiä, ja painotettiin myös vaihtoehtoisten kandidaattien ansioita. Jo aiemmin julkisuudessa myös vahvasti olleen oululaisen kansanedustaja Suvi Lindénin avuja eduskunnan liikennevaliokunnan kokoomusvastaavana ja alan asiantuntijana kiiteltiin niin ikään. Hänessä nähtiin myös Kokoomuksen aluepoliittinen mahdollisuus.

Kokemuksensa ja asiantuntemuksena puolesta kyseeseen olisi voinut tulla myös espoolainen nestorikansanedustaja ja tekniikan tohtori Martti Tiuri, 73, jolla on vankka tiedemiestausta.

Keskustelussa mainittiin myös heinolalaisen Timo Ihamäen sekä vantaalaisen Kaarina Drombergin nimet. Yksimielisyys kuitenkin kohdistui Sasiin.

Lipposen hallituksen kolmas liikenneministeri

Sasista tuli perjantaina Paavo Lipposen (SDP) johtaman hallituksen kolmas liikenneministeri. Tasavallan presidentti nimitti hänet avoimella kirjeellä valtioneuvoston jäseneksi ja liikenneministeriksi.

Samassa yhteydessä Matti Aura sai pyytämänsä eron liikenneministerin tehtävästä. Vajaat kaksi vuotta sitten Aura peri liikenneministerin tehtävät maaherraksi siirtyneeltä Tuula Linnainmaalta (kok).

Nimitys sujui ilman sen kummempia juhlallisuuksia. Presidentti Martti Ahtisaari kiitti Auraa hyvästä yhteistyöstä.

Pitkän linjan parlamentaarikko

Kimmo Sasilla on pitkä parlamentaarinen kokemus. Hänet valittiin eduskuntaan ensimmäisen kerran vuonna 1983. Tällä hetkellä hän on muun muassa eduskunnan valtiovarainvaliokunnan jäsen sekä EU-asioita käsittelevän suuren valiokunnan varapuheenjohtaja.

Sasin nykyisiin luottamustoimiin kuuluu myös jäsenyys kansliatoimikunnassa, eduskunnan pankkivaltuustossa, valtion vakuusrahaston valtuustossa sekä varapuheenjohtajuus Pohjoismaiden Neuvoston Suomen valtuuskunnassa.

Sasi on koulutukseltaan sekä oikeustieteen kandidaatti (1974) että diplomiekonomi (1975). Hän on suorittanut myös Master of Laws-tutkinnon, Columbia Universityssa USA:ssa vuonna 1978.

Ennen kansanedustajuutta Sasi on työskennellyt kansainvälisen yksityisoikeuden assistenttina 1975-1979, lakimiehenä asianajotoimisto Lasse Niemisen toimistossa 1980-1982 sekä omassa lakiasiaintoimistossaan.

Kimmo Sasi on toiminut myös Pohjola-Norden ry:n puheenjohtajana vuodesta 1994 alkaen sekä suomalais-ruotsalaisen kulttuurirahaston puheenjohtajana v:sta 1996.

Sasi on naimisissa ja pienen lapsen isä.

ILPO KIURU
15.1.1999


POLITIIKKA -SIVULLE