Rutiinien rikkominen on terveellistä töissä ja lomalla



Mistä apu, kun lomailija vaipuu sohvaperunaksi ja hänen vähemmän onnekas kumppaninsa raahautuu työpaikalle hammasta purren? Viestintäkouluttaja suosittelee rutiinien rikkomista niin töissä kuin kotonakin.


Tiimityö on päivän sana työpaikoilla. Käytännössä sen tulokset voivat jäädä laihoiksi, jos ihmiset eivät ymmärrä omaa käyttäytymistään eivätkä kykene muuttamaan sitä. Kun käskyttäjiä ei enää ole, jokaisen täytyy ottaa lisää vastuuta omasta kehittymisestään ja viestintätaidoistaan.

- Jotkut tiedostavat luonnostaan hyvin omaa toimintaansa. Vähemmän herkät voivat opetella näitä taitoja, rohkaisee viestintäjohtaja ja kouluttaja Terttu Grönfors. Hän on erikoistunut yhteistyötaitoihin ja itsensä johtamisen sovelluksiin.

Henkilökemia on tekosyy

Arkielämässä itsensä johtaminen voi olla sitä, että huomaa oman käyttäytymisensä vaikutuksen työkaverin tunnetilaan. Turhaan ei sanota, että niin metsä vastaa kuin sille huudetaan.

Grönforsin mukaan tässä lähestytään perusasioita, joista ei ole juuri puhuttu. On vain päivitelty henkilökemiaa, joka luonnonlain tavoin pakottaa ihmiset inhoamaan tai rakastamaan toisistaan. Tekosyy mikä tekosyy:

- Oma asenne vaikuttaa aina kanssakäymiseen. Jos suhtautuu kielteisesti asiaa tai toista ihmistä kohtaan, yhteistyöstä ei tule mitään. Jos toinen puolestaan asennoituu negatiivisesti, voimme ainakin varmistaa, että oma asenteemme on yhteistyöhaluinen.

Omia haitallisia tunteita ja asenteita voi muuttaa, eikä siihen aina tarvita ihmissuhdekursseja. Eräs keino on yksinkertaisesti tarkkailla, mitä asioita pyörittelee päässään. Häiritsevät voi tiputtaa pois ja keskittyä niihin, jotka saavat paremmalle tuulelle.

- Puhutaan omien sisäisten prosessien ohjaamisesta. Näitä ovat sisäinen keskustelu, mielikuvat ja asennoituminen. Kukaan ei ole tuomittu pessimistiseen elämänkatsomukseen loppuiäkseen.

Aivot kaipaavat vaihtelua

Tiimityötä ja vastuun jakamista on kritisoitu siitä, että monelle sopii oikein hyvin keskittyminen omaan kapeaan erityisalaansa. Näin voi olla, mutta toisaalta työn mielekkyys lähtee siitä, että ihminen ymmärtää kokonaisuuden ja oman tehtävänsä siinä.

- Opimme helposti uusia asioita, ja juuri se pitää meidät virkeinä. Aivot tarvitsevat uutta, muuten ne pyörittelevät kyllästymiseen asti vanhoja juttuja.

Myös lomalla kannattaa kokeilla uusia asioita eikä jäädä vain sohvalle makailemaan. Rutiineista poikkeaminen virkistää ja antaa uusia näkökulmia.

- Lomalla voi etsiä sellaista mieluisaa tekemistä, jota ei ole ennen kokeillut - uusia liikuntamuotoja tai kirjoja, kiinnostavia tapahtumia ja ihmisiin tutustumista.

Kesällä sosiaalinen elämä sujuu helpommin, kun olemme tavallista avoimempia. Sohvaperunan ensimmäinen ponnistus voisi olla kävelylenkille lähteminen. Takaisin tullessa ajatusmaailma on jo erilainen.

Liika harrastaminen ei kuitenkaan ole suositeltavaa, sillä epärealistiset odotukset ja päätön pyöritys aiheuttavat ahdistusta. Lyhyeen ajanjaksoon ei kannata ahtaa liian paljon tekemistä.

STT-IKK
16.7.1999


AJASSA -SIVULLE