 | |||||||||
 |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
| |||||||||
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Solovetsk - Valkean meren pyhä kaupunki
"Vienanmerellä, jossa yöt ovat valkeat puoli vuotta, Iso Solovetskin saari kohottaa vedestä valkeat kirkkonsa, joita ympäröivät kiveen iskostuneesta jäkälästä ruosteen punaiset, järkäleistä rakennetut kremlin muurit, ja tuon kremlin yläpuolella liitelevät ja kirkuvat kaiken aikaa Solovetskin harmaanvalkoiset lokit."Näin kuvailee Aleksandr Solzhenitsyn Valkean meren eli Vienanmeren Solovetskin luostarisaaria. Ja oikein, laivan lähestyessä pääsaarta kirkot todella näyttävät nousevan ilmaan suoraan merestä. Lokit kirkuvat nytkin. Matkaa on kulunut Vienan Kemin kaupungista vajaat kolme tuntia. Maa on meren lähellä paljasta, rannalla on vain hiekkaa ja suuria kiviä. Kauempana se kuitenkin nousee ja kumpuilee pehmeästi vihreän ruohon ja voikukkapeiton alla.
Pohjoisen Venäjän portinvartijaPerimätiedon mukaan luostarin perustivat munkit Savvati, Herman ja Sosima. Valamosta tullut Savvati asettui viettämään erakkoelämää Solovetskiin yhdessä Hermanin kanssa.Savvatin kuoleman jälkeen saarelle saapunut Sosima näki näyn. Ilmassa oli suuri ja ihana kirkko. Tästä hän ymmärsi, että saarelle oli kerran nouseva luostari. Luostarin perustamisvuodeksi katsotaan 1429. Nykyisen luostarirakennuksen vanhimmat säilyneet osat ovat 1500-luvulla rakennettu paikoin 6-8 metrin paksuinen muuri, jossa on kahdeksan tornia. Muurin sisäpuolella kohoavat Solzhnenitsynin kuvailemat valkeat kirkot. Kokonaisuuteen kuuluvat vielä entiset munkkien asunnot ja talousrakennukset. Kultaisia kupoleita ei täällä ole montakaan, mutta mustien kupolien päällä loistavat kultaiset ristit.
Vihollisia ja ihmeitäVuosisatojen halki luostari kukoisti, sen talous voimistui, sille annettiin huomattavia maa-aloja mantereella. Kanavajärjestelmä toi luostariin vettä saaren monista järvistä ja lammista. Merenrannassa oli kala-altaita ja läheisillä saarilla laidunsivat karjalaumat. Munkit viljelivät puutarhaansa.Luostarista tuli hengellisen ja taloudellisen elämän keskus. Venäjällä se tunnettiin pyhänä kaupunkina. Historian kuluessa luostari joutui usein puolustautumaan vihollisen hyökkäyksiä vastaan, siitä tuli Venäjän pohjoisten alueiden portinvartija. Paksut muurit suojelivat sitä ruotsalaisten ja englantilaisten tykeiltä, mutta taruissa vihollisen lyöminen tai perääntyminen muuttui ihmeteoksi, jota ylistettiin kertomuksissa sukupolvesta toiseen. Niinpä erään tarinan mukaan vihollisjoukko saapui pääsaarta lähellä olevalle pienemmälle saarelle. Siellä joukon päällikkö nousi korkeimmalle huipulle, katseli alapuolella kimaltelevia luostarin kultaristejä ja uhitteli, että "kauan et siellä enää kiillä". Mutta uhkauksen seurauksena kaikki viholliset jähmettyivätkin kiviksi ja nuo kivet ovat yhä kalliolla.
"On kuin tässä valoisuudessa ei syntiä olisikaan"Luostarilta vie autotie pohjoiseen, Sekirnajavuorelle. Sen laella seisoo Ylösnousemuksen kirkko, jonka katolla loistaa majakka. Vuorelta mereen johtavat jyrkät puuportaat - 365 askelmaa lähes kohtisuorassa.Saaren luonto näyttää keskikesällä parhaat puolensa. Rantaniittyjen takana levittäytyy ikimetsä - uskomattoman paksut männyt ja kuuset näyttävät yltävän taivaaseen saakka, välillä on reheviä lehtipuita ja melkein joka mutkan takaa tulee vastaan puro tai lampi. Saaret ovat täynnä näitä pieniä järviä ja puroja ja yhä niiden yli kulkee munkkien rakentamia puusiltoja. Sekirnajan lähellä on myös munkkien perustama puutarha, jota museovirasto viljelee. Puutarhan päässä kaunis hirsinen teetupa on arkkimandriitan entinen huvila.
Solzhenitsyn muistelee, kuinka häntä vanhempi kirjailijakollega koki Solovetskin: Etevänä luonnonkuvaajana tunnettu Prishvin (1873-1954) oli matkannut Venäjän Karjalassa, ihastunut pohjoisen kesän herkkään vaaleuteen ja kaiketi kuvitteli elämänkin siellä olevan yhtä lempeyttä, syntiä vailla. Matkan tuloksena syntyi kirja, jonka nimi vapaasti suomennettuna on Maa, jossa linnut eivät säiky.
Paratiisiin syntyi helvettiSolovetsk ei kuitenkaan aina ollut Prishvinin kuvittelema synnitön paratiisi. Jo kirjailijan nuoruudessa muurien sisäpuolella istui keisarillisen Venäjän sinne lähettämiä vankeja: rikollisia, kapinallisia, vääräuskoisia.Lokakuun vallankumous 1917 merkitsi kuoliniskua luostarille. Sen kammiot alkoivat nyt täyttyä uusista tulokkaista, neuvostoyhteiskunnan vihollisista. Solovetskiin siirrettiin tuhansia ja jälleen tuhansia poliittisia vankeja, tuhannet myös kuolivat siellä. Solzhenitsynin mukaan juuri Solovetskissa kehitettiin malli uuden neuvostovallan rankaisujärjestelmälle. Syntyi Gulagien eli vankileirien saaristo. Maalauksellinen Sekirnajavuori kirkkoineen sai sekin uuden roolin. Kirkkoon rakennettiin karsseri, joka toimi siten, että vangit pakotettiin istumaan koko päivän seinästä seinään pingotetuilla käsivarren paksuisilla orsilla. Yöllä sai nukkua lattialla - päällekkäin - koska tilaa oli vähän, kertoo Solzhenitsyn. Niskoittelevaa vankia saattoi odottaa vieläkin julmempi kohtalo: hänet sidottiin tukkiin, joka sitten päästettiin kierimään alas munkkien rakentamia portaita. Varmaa oli, että tukki kieri loppuun saakka, koska portaissa ei ollut yhtään välitasannetta. Tänä päivänä portaat ovat yhä paikallaan, niiden eteen on asetettu kyltti: "Pääsy kielletty, ei käytössä". Myöskään vankileirien saaristoa ei enää ole.
Kuusi suurta ja kymmeniä pienempiä saariaSolovetskin saaret sijaitsevat Vienanmerellä, Äänislahden suulla, 160 kilometriä etelään pohjoisesta napapiiristä.Saariryhmään kuuluu kuusi suhteellisen suurta saarta: Iso Solovetskin saari, Hanhisaari, Pieni ja Iso Mukselma, Pieni ja Iso Jänissaari, sekä kymmeniä pienempiä saaria. Saarten kokonaispinta-ala on 347 neliökilometriä. Saaret kuuluvat Arkangelin lääniin. Vakituisia asukkaita on 800, kesäisin jonkin verran enemmän. Solovetskin luostari perustettiin vuonna 1429 ja toimi vuoteen 1920 saakka. Luostari omisti aikanaan laajoja alueita Vienanmeren rannikolla. Siitä tuli alueen poliittinen, taloudellinen, hengellinen ja sotilaallinen keskus. Vuosina 1923-39 Solovetskiin perustettiin erikoiskeskitysleirejä. Vuonna 1930 Neuvostoliiton salainen poliisi oli perustanut ojennustyöleirien hallinnon, josta käytettiin lyhennettä Gulag. Aleksandr Solzhenitsyn julkaisi teoksensa Vankileirien saaristo (Arhipelag Gulag) vuosina 1973-76. Teos kartoittaa Neuvostoliiton koko pakkotyöjärjestelmää. Sen johdosta Solzhenitsyn karkotettiin Neuvostoliitosta ja hän palasi takaisin Venäjälle vasta vuonna 1994. Solzhenitsyn itse vietti 9 vuotta vankileirillä. Näitä kokemuksiaan hän kuvaa teoksessaan Ivan Denisovitshin päivä, joka on sijoitettu Solovetskiin. Solovetskin luostarin toiminta elvytettiin uudelleen vuonna 1990, nyt luostarissa on kolmekymmentä munkkia. Suurin osa luostarin rakennuksista on kuitenkin Venäjän museoviraston valvonnassa.
STT-IKK
Lisää aiheesta |
ULKOMAAT-SIVULLE