Työttömiä lähes kaksi prosenttia vähemmän kuin vuosi sitten



Työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli maassamme kesäkuussa 280 000, mikä on 43 000 vähemmän kuin vuotta aiemmin. Työttömyysaste oli 10,3 prosenttia, mikä on 1,7 prosenttiyksikköä alempi kuin viime vuoden kesäkuussa.


Miesten työttömyysaste oli 9,1 ja naisten 11,7 prosenttia. Työvoimatutkimuksen mukaan 15-24 -vuotiaitten työttömyysaste oli 20 prosenttia, eli 2,6 prosenttiyksikköä alempi kuin vuotta aiemmin.

Työttöminä työnhakijoina työvoimatoimistoissa oli 53 000 alle 25-vuotiasta työtöntä. Heidän määränsä laski edellisvuodesta 6 000:lla.

Työvoimatoimistoissa oli kesäkuun lopussa kaikkiaan 353 000 työttömäksi työnhakijaksi tilastoitua. Työttömien työnhakijoiden määrä väheni viime vuoden kesäkuusta noin 29 000 hengellä. Työttömyys laski kaikkien työvoima- ja elinkeinokeskusten alueilla.

Työvoimapoliittisilla toimenpiteillä sijoitettujen määrä väheni viime vuoden kesäkuusta 11 000:lla. Toimenpiteiden piirissä oli 3,8 prosenttia työvoimasta. Työvoimatoimistoihin ilmoitettiin kesäkuussa 24 000 uutta avointa työpaikkaa, eli tuhat enemmän kuin viime vuoden kesäkuussa.

Työllisten määrä nousi 73 000:lla

Työllisiä oli kesäkuussa Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan 73 000 henkeä enemmän kuin vuotta aiemmin. Palkansaajien määrä nousi myös 73 000:lla viime vuoden kesäkuusta, kun taas yrittäjien määrä pysyi ennallaan.

Jatkuvaa kokoaikatyötä tehneiden palkansaajien määrä lisääntyi 43 000:lla ja osa- ja määräaikaisten lähes 30 000:lla.

Työvoimatutkimukseen perustuvat luvut sisältävät otannasta aiheutuvaa satunnaisvaihtelua. Esimerkiksi työttömyysasteen 95 prosentin luottamusväli on noin plus miinus 0,6 prosenttiyksikköä. Työttömien määrän luottamusväli on noin plus miinus 16 700 henkeä.

Työvoimatutkimuksen työttömyyden tilastointiperusteet poikkeavat työnvälitystilaston perusteista työnhaun aktiivisuuden ja työmarkkinoiden käytettävissä olon osalta. Tämän vuoksi työttömien työnhakijoiden määrä ja ILOn suosituksen mukaan laskettu työttömien määrä eroavat toisistaan.

Ero Tilastokeskuksen ja työministeriön kesäkuun työttömyyslukujen välillä oli samaa suuruusluokkaa kuin vuotta aiemmin.

IKK-STT
16.7.1999


TALOUS -SIVULLE