Ministerien nettisivut



Uusi hallitus on muodostettu, ja onkin aika tutustua uusien ministerien kotisivuihin. Vaalien jälkeinen aika on ollut kiireinen koska sivuilta löytyy edelleen paljon vaalimateriaalia, mutta joidenkin ministerien kotisivuille on muistettu laittaa myös kiitokset äänestäjille luottamuksesta.


Pääministeri Paavo Lipposen kotisivuilta löytyy edelleen lämpimät tervetulotoivotukset maaliskuun vaalitilaisuuksiin. Sivujen toteutus ei ole kovin onnistunut, tyylikkyys puuttuu, ja kaikki linkit avautuvat uuteen selainikkunaan. Sivuilla on käytössä framet, mutta niiden käytölle ei ole mitään perustetta.

Valtiovarainministeri Sauli Niinistön sivujen toteutuksessa on jo tyyliä, yksinkertaisin keinoin sivuista on saatu ilmavat ja tasapainoiset. Vaikkakin sivujen materiaalissa on viittauksia vaaleihin, on materiaali pääasiassa ajatonta eli sivujen tarjonta kattaa myös vaalien jälkeisen ajan. Mukana on toki kiitokset äänestäjillekin.

Ulkoministerinä jatkaa Tarja Halonen, jonka kotisivut ovat tyypilliset perussivut. Tyyli puuttuu näistäkin sivuista, sivut eivät noudata yhtenäistä linjaa vaan taustaväri, joka voisi olla parempikin, vaihtelee. Ajankohtaista -sivulle on kuitenkin huomioitu ajan kulku, ja sivuilta löytyy kiitokset äänestäjille.

Liikenneministeri Olli-Pekka Heinosen kotisivut ovat myös tyylikkäät, mutta aika tuntuu sivuilla pysähtyneen. Sivuilla ei toki ole paljon vaaleihin liittyvää materiaalia, mutta sivujen materiaali on pääasiassa viime vuoden alkupuolelta. Vaalimenestystä ei myöskään sivuilla ole noteerattu, mutta Olli-Pekan jazz-levyn tilaaminen on mahdollista.

Puolustusministeri Jan-Erik Enestam tarjoaa sivuillaan puheita puheiden jälkeen. Sivu on yksiosainen, mutta sitäkin pidempi. Sivun ulkonäöstäkään ei hyvää sanottavaa löydy, sivu lienee muutamassa minuutissa kasaan kyhätty.

Toinen valtiovarainministeri Suvi-Anne Siimes tarjoaa sivuillaan omaa naamakuvaansa koko ruudun kokoisena. Siihen sivujen tarjonta lähes jääkin, lisänä on ainoastaan perustiedot Siimeksestä. Toteutus ei muutenkaan hyvää arvosanaa saa, sivujen taustavieterikin herättää ihmetystä.

Ulkomaankauppaministeri Kimmo Sasin sivut ovat jääneet vaalien lähestyessä unohduksiin, viimeisin päivitys on tapahtunut lokakuussa. Sivut tarjoavat perustiedot Sasista sekä puheita ja kirjoituksia. Ei aivan heikoimmat sivut tässä joukossa, mutta ei myöskään huippupisteitä keräävät.

Sosiaali- ja terveysministeri Maija Perho käyttää sivuinaan eduskuntaryhmän perussivuja. Sivut tarjoavat normaalit puheet ja perustiedot.

Sisäministeri Kari Häkämiehen sivut noudattavat samaa tuttua peruskaavaa. Sivuilta löytyy perustiedot sekä puheita ja kirjoituksia, tosin nekin vuodelta 1996.

Kunta- ja alueministeri Martti Korhosen sivuilla on nähty jonkin verran vaivaa, vaikkakin hieman harrastelijamainen kuva sivuista jääkin. Sivujen tarjonta on melko suppea, ja suuri osa sisällöstä on linkitetty eduskunnan sivujen hakupalvelusta.

Ympäristöministeri Satu Hassin sivuilla on tiettyä keveyttä, mutta teksti, joka on kokonaan boldilla, on raskasta. Samoin sivujen linkkien sijoittelu on sekavaa. Tiettyä tyyliä, mutta pieniä muutoksia sivut vaatisivat. Tarjonta on reilua, mukana on otteita Hassin kirjoista sekä linkkejä normaalimateriaalin lisäksi.

Kulttuuriministeri Suvi Lindénin sivut ovat raikkaat ja taidokkaasti toteutetut. Sivuilla on mukana tosin vaaleihin liittyvää aineistoa, mutta pääasiassa sivut ovat ajattomat ja tarjoavat paljon tietoa Lindénin toimista.

Kauppa- ja teollisuusministeri Erkki Tuomiojan sivut ovat esimerkillisesti päivitetty myös vaalien jälkeen. Vaalimateriaali on poissa ja tilalla on kiitokset äänestäjille. Sivut tarjoavat myös viikon kirjavinkin, sekä Tuomiojan viikon kalenterin. Kaikki materiaali on ajan tasalla.

Maa- ja metsätalousministeri Kalevi Hemilän sivut ovat ministeriön sivujen alaisuudessa. Sivut tarjoavat lyhyet perustiedot Hemilästä.

Oikeusministeri Johannes Koskisen sivut ovat myös ministeriön sivuilla, ja noudattavat samaa kaavaa. Sivuilta löytyy perustiedot ministeristä.

Peruspalveluministeri Eva Biaudet tarjoaa tyylikkäillä sivuillaan tietoa itsestään, puheitaan sekä hyvän elämän ohjeet. Materiaalia on kohtuullisesti, mutta vaalit kummittelevat vielä sivuilla.

Opetusministeri Maija Raskin sivuilta löytyy normaalitietouden lisäksi tanka-runoja, 101 kysymystä sekä potretteja.

Työministeri Sinikka Mönkäreen sivut kaipaisivat pikaisesti muutosta, nykyisellään sivut uudelleenohjaavat kävijän Sosiaali- ja terveysministeriön sivuille, johon on vaihdettu jo uuden ministerin tiedot.

MARKO HAKALA
16.4.1999
Päivitetty 17.4.1999


POLITIIKKA -SIVULLE