Koulujen työrauha paremmaksi: Häiriköivä oppilas parkkiin rauhoittumaan



Kun oppilas häiritsee tunnilla muiden työrauhaa, niin eikö olisi kaikkien etu, että hänet voisi ohjata välittömästi sivummalle rauhoittumaan - vieläpä niin, että ongelmatekijä itse hyötyisi siitä.


Näin kulki järvenpääläisen nuorisotyökonsultin Jari Koposen ajatus, kun hän kehitti Parkki-toimintamallin vastaukseksi luokkahuoneiden työrauhaongelmiin. Mallia on jo kokeiltu käytännössä Keravalla ja lyhyen jakson ajan Vantaalla.

Parkin perusajatus on yksinkertainen: häiritsevään käyttäytymiseen puututaan nollatoleranssin periaatteen mukaisesti heti, mutta siten, ettei häiriköinnillä pahaa oloaan purkavaa nuorta jätetä yksin ongelmineen.

Käytännössä Parkki on erillinen, pelkistetysti sisustettu luokkahuone, jossa on odottamassa vastuullinen aikuinen valmiina kuuntelemaan nuorta. Sisustus on paljas, jottei huoneessa olisi mitään ylimääräistä, johon kätkeä paha olonsa.

Oppilas lähetetään tunnilta Parkkiin heti, kun ensimmäiset poikkeavan käyttäytymisen oireet havaitaan. Opettaja ja muu luokka saavat työrauhan, parkkeerattu oppilas puolestaan aikaa pysähtyä ja apua itsensä kohtaamiseen.

Parkkiin mennään vain lopputunniksi, se ei siis ole rangaistus.
- Ei tarvitse odottaa, että käytöshäiriöstä tulee kroonisempaa, vaan puututaan heti ensimmäiseen problematiikkaan, Koponen perustelee.

- Nuoren ihmisen elämässä tulee kuitenkin päiviä, jolloin kaikki ei mene niin kuin pitäisi.

Koponen palkittiin Parkki-ideastaan vakuutusyhtiö Sammon 100 000 markan turvallisuuspalkinnolla. Kilpailun aihe oli tänä vuonna kouluturvallisuus.

Myönteisiä kokemuksia

Koposen ajatus sai alkunsa hänen hoitaessaan erityisopettajan sijaisuutta Keravan Jaakkolan yläasteella kolme vuotta sitten.

- Luokassa oli lähes joka oppitunti sekä sellaisia oppilaita, jotka halusivat opiskella, että oppilaita, jotka sabotoivat tuntia käytöksellään. Muiden opettajien kanssa keskustellessa kävi ilmi, että tällaiset ongelmat ovat lisääntyneet vuosi vuodelta.

Koponen oli törmännyt opettajille tuttuun tilanteeseen, jossa joutuu valitsemaan kahden ristiriitaisen tarpeen välillä. Kärsimään joutuu joko opiskelurauha tai se kuulluksi tulemisen tarve, jota häiriköivä oppilas käyttäytymisellään ilmentää.

- Aikuisen tarvehan siellä on takana. Ja kun nuori ei osaa sitä muuten ilmaista, niin hän kapinoi. Nuorisotyöntekijänä olen tottunut kohtaaman nuorten pahan olon työssäni, joten pyöriteltyäni asiaa mielessäni tein ehdotuksen Parkki-kokeilusta.

Ehdotus meni läpi ja Parkkia kokeiltiin koulussa maaliskuun alusta kevätlukukauden loppuun. Tuona aikana noin joka neljäs koulun 230 oppilaasta kävi Parkissa ainakin kerran. Parkkiin olivat Koposen mukaan tyytyväisiä paitsi opetusrauhan saaneet opettajat, myös oppilaat itse.

Keravalla noin 70 prosenttia oppilaista piti Parkkia hyvänä asiana. Parkkikomennuksen tullessa sinne yleensä myös mentiin, eikä lähdetty luokasta kaupungille luuhaamaan.

- Lintsaritkin alkoivat käydä Parkissa. Pieni, mutta ilmeisen tärkeäksi koettu yksityiskohta oli, että Parkista ei tullut poissaolomerkintää. Toki oli myös tapauksia, joissa Parkkia ei koettu myönteisenä, mutta ne olivat aika yksittäisiä.

Ilmapiiri parani

Parkki paransi työrauhan lisäksi myös koulun yleistä ilmapiiriä. Ilkivalta väheni, samaten opettajien ja muun henkilökunnan uhkailu ja haukkuminen.

Koposen mukaan Parkin hyviä puolia on se, että se ei leimaa sinne lähetettyä sopeutumattomaksi, koska sinne lähetetään kuka tahansa oppilas heti ensimmäisten oireiden ilmaantuessa.

- Parkissa puututaan nimenomaan käyttäytymiseen, ei siihen mitä sinä olet. Parkkiin mentiinkin jopa vapaaehtoisesti. Keravalla myös hyvin menestyvät, kiltit oppilaat kävivät Parkissa esimerkiksi koestressin takia, "huokaisemassa" ennen koetta.

Koponen kokeili Parkkia myös viime syksynä Vantaan Länsimäen yläasteella, jossa hän työskentelee maahanmuuttajanuorten erityisopettajana. Tämä kokeilu jäi kuitenkin lyhytaikaiseksi, sillä Koponen ei yksinkertaisesti kyennyt hoitamaan kahta työtä yhtä aikaa.

Yksi ongelma Parkin saattamisessa laajempaan käyttöön onkin se, että tehtävä vaatii sopivan henkilön, jonka palkkaaminen puolestaan maksaa rahaa.

- Toinen ratkaisu voisi olla se, että mitoitetaan työn resursseja uudestaan, Koponen huomauttaa.

- Esimerkiksi nuoriso- tai sosiaalityöntekijän toimenkuvaa voisi hyvin muuttaa sillä tavalla, että hän voisi vetää Parkkia. Tai kaksi nuorisotyöntekijää voisi tehdä tätä yhdessä puolipäiväisesti. Jokin tällainen kuvio, jossa ei tarvitsisi lisää rahaa, vaan siirrettäisiin työnkuvaa tähän suuntaan.

STT-IA
16.4.1999


AJASSA -SIVULLE