Kokoomus toppuuttelee kiirettä

Vapaaehtoisten eläkevakuutuksen veroedun kiristyksestä yritetään saada esitys nopeasti



Uuden hallituksen ohjelmaan kirjattu päätös kiristää vapaaehtoisten eläkevakuutusten veroetua aiotaan valmistella niin, että muutokset saataisiin voimaan jo ensi vuoden alussa.


Valtiovarainministeriössä valmistelussa lähdetään siitä, että muutos koskisi niin olemassa olevia sopimuksia kuin uusia vakuutuksia.

Hallitusohjelman mukaan vapaaehtoisten eläkevakuutusten veroetua on tarkoitus muuttaa niin, että edun saa, jos eläke ei ylitä 60:tä prosenttia palkasta ja eläkkeelle jäädään aikaisintaan 60-vuotiaana. Nyt rajat ovat 66 prosenttia ja 58 vuotta.

Lisäksi sovittiin, että puolison eläkevakuutusmaksujen vähennysoikeutta rajoitetaan.

Nyt veroedun voi halutessa käyttää täysimääräisesti puolison eläkemaksuista. Enimmillään omia tai puolison eläkemaksuja voi vähentää verotuksesta korkeintaan yhteensä 50 000 markalla.

VM:n suunnitelmissa on lohkaista puolison osuus alle puoleen eli vain puolison eläkkeitä verohyvityksessä käyttävä voisi vähentää maksuja alle 25 000 markalla.

50 000 markan kattoon ei olla puuttumassa, mutta ministeriö haluaisi leikata ilman eläketurvakeskuksen eläkeselvitystä tulevaa verovähennysoikeutta. Nyt maksut voi vähentää 15 000 markkaan ilman selvitystä.

Kokoomus karsastaa tulipalokiirettä

Kokoomuksessa ministeriön kiireitä toppuutellaan. Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ben Zyskowicz muistutti, ettei hallitusohjelmassa sovittu muutoksen voimaantulosta.

Hänen mukaansa sama koskee puolison maksujen vähennysoikeuden rajoittamisen suuruutta.
- Erilaisia malleja on ollut esillä, mutta yksimielisyyttä asiasta ei ole, hän sanoi.

Hän korosti, ettei myöskään ilman eläkeselvitystä annettavan vähennysoikeuden muuttamisesta ole sovittu.

Hallitusohjelman mukaan muutos on yksi keino, jolla suomalaisten eläkkeelle jäänti-ikää pyritään nostamaan. Nyt suomalaiset jäävät eläkkeelle keskimäärin 60-vuotiaina, vaikka virallinen eläkeikä on yleensä 65 vuotta.

Voimallisemmin edun kiristämistä on vaatinut ammattiliittojen keskusjärjestö SAK, joka katsoo ostoeläkkeiden rapauttavan lakisääteistä eläkejärjestelmää.

Käytännössä on pitkälti kyse verotuksen siirrosta tai verotuksen pienentämisestä, sillä eläkkeestä maksetaan aikanaan vero.

Veronmaksajien keskusliitosta kerrottiin, että vuonna 1997 verovähennysoikeutta käytti noin 105 000 suomalaista. Kaikkiaan vapaaehtoista eläkettä maksavia oli noin 200 000, mutta osan vakuutuksen maksaa työnantaja.

Tyly tuomio veronmaksajilta

Veronmaksajain keskusliiton toimitusjohtaja Teemu Lehtinen sanoo, että eläkesäästämiseen kaavaillut veronkiristykset ovat kaikkinensa pöyristyttäviä.

Kaiken huippuna hän piti kiristysten kohdentamista eläkesäästämisen jo aloittaneisiin kansalaisiin.

- Tällainen eläkesäästämisen verokohtelun taannehtiva muuttaminen olisi pöyristyttävää ja petos satoja tuhansia säästämisen hyvässä uskossa aloittaneita kohtaan. Jokin suoja eläkesäästäjillä on sentään oltava valtiovallan mielivaltaa vastaan, hän jyrisi liiton tiedotteessa.

Lehtisen mielestä hallitusohjelman kirjaus on todella hämmästyttävä, sillä edellisen hallituksen aikana niin asiantuntijat kuin poliittiset päättäjät tyrmäsivät hankkeen.

- Vapaaehtoisten eläkkeiden nykyisessä verotuksessa on kyse siirretystä verotuksesta aivan kuten tel-järjestelmässä tapahtuu, hän muistutti.

Kiirettä perustellaan säästäjien oikeusturvalla

Hallitusneuvos Kirsi Seppälä VM:stä pitää tärkeänä, että muutoksesta päätetään nopeasti, sillä ihmisten on tiedettävä ajoissa, mihin ollaan menossa.

Hän selvitti, että vanhojen vakuutusten osalta muutos koskisi tulevia maksuja. Hänen mukaansa laillisia esteitä tähän ei ole, sillä veroetu ei perustuslaillinen oikeus.

VM:n kaavailtujen mukaan eläkemaksuja voisi vähentää verotuksesta siis vain silloin, kun tulossa oleva eläke jäisi korkeintaan 60 prosenttiin palkasta ja eläkkeelle siirryttäisiin aikaisintaan 60-vuotiaana.

Vakuutusyhtiöissä on koko ajan tähdennetty, että veroedun poistamista tai kiristämistä vaativat eivät ole sisäistäneet vakuutuksen erityisluonnetta ja rajoituksia.

Eläkevakuutuksesta pääsee hyötymään vain, jos elää tarpeeksi vanhaksi, ellei ole vakuuttanut maksuja erillisellä henkivakuutuksella. Sen maksuja ei voi vähentää verotuksesta. Lisäksi turva on maksettava aikanaan vähintään neljänä erässä.

Järjestelmää puoltaneet ovat muistuttaneet, että myös lakisääteiset eläkemaksut voi vähentää verotuksesta. Koska veroetua ei olla poistamassa, muutosta arvostellaan kuitenkin varovaisesti.

Nouseeko eläkeikä?

Järjestelmän puolustajat eivät kuitenkaan usko, että muutoksella eläköitymisikä nousee, sillä tarve eläkkeelle jääntiin ei muutu.

Heidän mielestään vaarana voi jopa olla, että maksu ennenaikaisista eläkkeistä kohdistuu vain entistä voimallisemmin lakisääteiseen eläketurvaan.

Oman eläkkeensä turvin eläkkeelle siirtyvä saa eläkkeensä vapaaehtoisesta järjestelmästä normaaliin eläkeikään. Tuolta ajalta ei myöskään kerry lakisääteistä eläketurvaa. Täyden lakisääteisen eläkkeen hän saa vain, jos ennen eläköitymistä on tullut täyteen lain edellyttämä määrä työvuosia.

STT-IA
20.4.1999


POLITIIKKA -SIVULLE