Verkkouutiset

Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys







Uganda menestynyt AIDS:n vastaisessa taistelussa

Köyhyys, aseelliset selkkaukset ja AIDS uhka lasten oikeuksille



Syvenevä köyhyys, aseelliset selkkaukset ja AIDS ovat uhka lasten oikeuksien toteutumiselle uudelle vuosituhannelle siirryttäessä, sanoo YK:n lastenjärjestö Unicef maanantaina julkistetussa raportissaan. Raportin mukaan lasten oikeuksia rikotaan yhä häikäilemättömästi.


Yli kaksi miljoonaa lasta on saanut surmansa ja yli kuusi miljoonaa loukkaantunut aseellisissa konflikteissa kuluneen vuosikymmenen aikana. 8 500 lasta ja nuorta saa päivittäin hi-virustartunnan. AIDS-orpoja arvioidaan olevan ensi vuoden lopussa 13 miljoonaa.

Köyhyydessä elää ainakin 1,2 miljardia ihmistä, joista yli 600 miljoonaa on pieniä lapsia. 130 miljoonaa lasta ei käy koulua, valtaosa heistä tyttöjä.

Lasten oikeuksien yleissopimuksen hyväksymisestä tuli tänä vuonna kuluneeksi kymmenen vuotta. Unicefin Maailman lasten tila -raportin mukaan lupaukset, joita hallitukset sopimuksen solmimisen yhteydessä antoivat, ovat valumassa tyhjiin.

Unicef peräänkuuluttaakin päättäjiltä suurempaa sitoutumista lasten asioihin. YK-järjestöt sekä hallitusten ja kansalaisjärjestöjen edustajat kokoontuvat syksyllä 2001 New Yorkiin YK:n yleiskokouksen yhteydessä pidettävään istuntoon, jossa pyritään saamaan uutta pontta vuosikymmen sitten sovittujen tavoitteiden toteuttamiselle.

Unicefin maailman lasten tilasta maalaama kuva ei ole kuitenkaan yksioikoisen musta. Miljoonat lapset ovat kasvaneet terveemmiksi, tulleet paremmin ravituiksi ja päässeet koulutukseen viime vuosikymmenten saavutusten ansiosta.

Polio on saatu lähes kitketyksi maapallolta, ja tuhkarokkotapaukset ovat vähentyneet 85 prosenttia kymmenen viime vuoden aikana. Miljoonat lapset on pelastettu jodin ja A-vitamiinin puutteen aiheuttamilta sairauksista.

Kouluun lapsista pääsee useampi kuin koskaan aikaisemmin.


AIDS:n leviäminen hidastunut Ugandassa

AIDS aiheutti Afrikassa kuluneella vuosikymmenellä suurempaa tuhoa kuin kaikki maanosan sodat yhteensä. Vuonna 1998 AIDS tappoi kaksi miljoonaa afrikkalaista, kun taas 200 000 ihmistä - suurin osa heistä naisia ja lapsia - kuoli aseellisten konfliktien seurauksena.

Unicefin Ugandan edustaja, malilaissyntyinen Michel Sidibe sanoo kaikesta huolimatta olevansa optimistinen mies. Sidiben mukaan Afrikassa on kymmenen viime vuoden aikana saatu aikaan paljon hyvää eri alueilla. Toiveikkuutta aiheuttaa myös se, että AIDS:n leviäminen ollaan ilmeisesti saamassa kuriin Ugandassa.

Ugandaa pidettiin kymmenen vuotta sitten AIDS:n polttopisteenä. Sairaus diagnosoitiin ensimmäistä kertaa Rakain alueella Ugandassa 1983.

Nyt kaikki tilastot viittaavat siihen, että aidsin leviäminen maassa on hidastunut. Mulagon sairaalassa vuonna 1989 tehdyssä tutkimuksessa 45 prosentilla niistä, joilla oli seksin välityksellä tarttuva sairaus, oli AIDS.

Vuonna 1998 prosenttiluku oli 29. Myös koko väestön keskuudessa tehdyt tutkimukset ovat samansuuntaisia.

Onnistumisen taustalla on Sidiben mukaan maan poliittisen johdon tiukka sitoutuminen AIDS:n vastaiseen taisteluun ja terveysministeriön ammattimainen ja nopea reagointi tilanteeseen, mm. veren testauksen aloittaminen. Myös erilaiset kansalaisryhmät ovat aktiivisesti ottaneet osaa taisteluun ja AIDS:ista tiedottamiseen.

Ugandalla on silti edessään suuria haasteita, mm. AIDS:n aiheuttamista 1,7 miljoonasta orvosta huolehtiminen. Huolestuttavaa on myös se, että ehdoton enemmistö AIDS:iin yhä sairastuvista teini-ikäisistä on tyttöjä, Sidibe sanoi.

Sidibe korosti AIDS:n ja sen kuriinsaamisen valtaisaa merkitystä Afrikalle.
- Kyseessä ei ole vain yksi tavallinen sairaus, vaan sairaus, joka liittyy kaikkeen kehitykseen, hän sanoi.

STT-IA
17.12.1999


Ulkomaat -sivulle