Muut lehdet tiistaina14.12.1999

Turun Sanomat tuomitsee "viljelijäin EU-riehunnan"

Maanviljelijöitä on totuttu pitämään Suomessa maltillisuuden perikuvina. Sitä suurempi oli yllätys, kun viljelijöiden Helsingissä toimeenpanema EU-mielenosoitus äityi älyttömäksi riehunnaksi ja vandalismiksi.

Maataloustuottajien eujärjestön MTK:n puheenjohtaja Esa Härmälä arvioi viikonlopun demonstraatiota onnistuneeksi ja manööverin henkeä "todella sävähdyttäväksi". Tapahtumien valossa luonnehdinta kuulostaa lähinnä huonosti harkitulta sarkasmilta.

Syystä voi kysyä, mitä sävähdyttävää on lehmien kalloin, sianruhoin, lampaanpäin, haloin, kirvein ja moottorisahoin varustautuneessa joukossa, joka kuolleita eläimiä seipään nokassa roikotellen järjestää lippurovioita ja symbolisia ministerin hirttäjäisiä.

Syystä voi kysyä, millaista oman työnsä, elinkeinonsa ja jokapäiväisen ruuan arvostusta viljelijät tällaisella käyttäytymisellä viestivät. Näinkö suomalainen talonpoika on oppinut asiaansa ajamaan ja epäkohtiin vaikuttamaan.

MTK:n siunaama mellakointi kääntyi surkeasti itseään vastaan. Vaikka viinan voimalla öykkäröitsijöitä oli joukossa vähemmistö, yleiskuvasta tuli vastenmielinen ja kuvottava. Jos viljelijäväen vaikeuksia kohtaan on alettu osoittaa Suomessa viime aikoina lisääntyvää myötätuntoa, tällaisilla mauttomuuksilla asetelma saadaan nopeasti entiselleen.

Tuottajien kokoontumisella oli alunperin ymmärrettävä syynsä. Viljelijäitä ajoi päättäjien pakeille perusteltu huoli eteläisen Suomen maatalouden tulevaisuudesta. EU:n komission kanssa käydyt neuvottelut niin sanottujen vakavien vaikeuksien tuen jatkamisesta olivat jumiutuneet. Ratkaisuja haluttiin vauhdittaa parhaaseen mahdolliseen aikaan eli Helsingin huippukokouksen yhteydessä.

Vahinko vain, ettei mölyävä mielenosoitus tainnut koskaan kantaa Messukeskukseen asti EU-huippujen kuuleviin korviin. Sitä paitsi hankkeelta oli tylsynyt terävin kärki sen jälkeen, kun maatalousministeri Kalevi Hemilä ja EU:n maatalouskomissaari tiistaina pääsivät kohtuulliseen kompromissiin 141-tukikiistassa.

Ainoiksi tuloksiksi jäivät tuottajien menetetty maine, kaksi rikosilmoitusta ja poliisin valpastuminen vastaisen varalle. Rauhalliseksi oletetun mielenosoituksen riistäytyminen rähinäksi oli poliisille siksi kiusallinen yllätys, ettei samaa aiota päästää tapahtumaan uudestaan.

Suojelupoliisin erityissyyniin tuottajaväki ei vielä tunaroinnillaan yltänyt, mutta kynnys lienee siinäkin madaltunut.

Myös Demari arvostelee MTK:n mielenosoitusta

Maa- ja metsätaloustuottajien MTK:ssa taidetaan istua lähipäivinä mietintämyssy tiukasti päässä ja miettiä, miksi tuottajien mielenosoitus viime perjantaina pääsi karkaamaan osittain käsistä. Eräiden mielenosoittajien örvellys sai niin törkeitä piirteitä, että sellaisten välittyminen kaiken kansan nähtäville ei taatusti lisännyt myötämieltä viljelijöitä kohtaan.

Vapaassa kansalaisyhteiskunnassa täytyy olla oikeus osoittaa mieltä ja käyttää näyttäviäkin keinoja oman kannan saamiseksi esille. Hyvän maun ja lainkin ulkopuolelle menevät kuitenkin verisen lampaan pään iskeminen seipään nokkaan, kuolleen sian roikottaminen eduskuntatalon portaille, EU-lippujen alasrepiminen ja polttaminen, maatalousministeriä esittävän nuken hirttäminen ja poliisin väkivaltainen vastustaminen.

MTK:n puheenjohtaja Esa Härmälä tähdensi heti tuoreeltaan, että 99 prosenttia mielenosoittajista noudatti sovittuja pelisääntöjä ja että MTK ei hyväksy minkäänlaisia laittomuuksia ajaessaan viljelijöiden asiaa. Tämä on tärkeä kannanotto, mutta sen mukaan pitäisi myös rakentaa mielenosoitusten puitteet.

Miksi esimerkiksi mielenosoituksessa piti sallia asekoteloiden kantaminen? Tällainen tehoste on selkeä viesti väkivallan ja laittomuuksien suuntaan, vaikka ennen marsseja tarkastettiinkin, että asekotelot olivat tyhjiä. Sitä paitsi MTK:n omia nokkamiehiä oli ensimmäisten joukossa lietsomassa höyrypäisimpiä entistä kiilusilmäisempään uhoon.

Varmasti on viljelijöitä, joiden asema on epävarma, ja jotkut ovat aivan epätoivoisessa tilanteessa. Tulevaisuutta ei voi suunnitella vuosikausiksi eteenpäin, ja väärin arvioidut ratkaisut omalla tilalla uhkaavat kaatua päälle. Mutta jos tukalan tilanteen perusteella saisi syyllistyä laittomuuksiin, Suomi olisi mennyt täysin sekaisin tämän vuosikymmenen alun pahimpina lamavuosina, jolloin työttömiä oli yli 500 000.

Tämän ajan tunnusmerkkejä on muutos ja siitä ajoittain aiheutuva epävarmuuden tunne. Mutta se ei johdu Suomen liittymisestä Euroopan unioniin, vaan markkinavoimien yhä tiukemmasta ja maailmanlaajuisemmasta otteesta ihmisistä. Ilman EU-jäsenyyttä Suomen sekä suomalaisten tilanne olisi monin verroin epävarmempi, ja tämä koskee myös maataloutta.

Lipposen hallitus puolustaa suomalaisen maatalouden etua kansallisena kysymyksenä. Sen se voi tehdä kuitenkin vain niiden EU-liittymisehtojen puitteissa, jotka neuvoteltiin Esko Ahon (kesk.) ollessa pääministerinä ja Heikki Haaviston (kesk.) ulkoministerinä.

Kansan Uutiset arvioi EU:n Helsingin huippukokousta

Euroopan unionin Helsingin huippukokousta on muun ylistyksen ohessa ehditty jo sanoa tärkeimmäksi sitten Maastrichtin kokouksen. Sitä se ehkä olikin, vaikka vasta aika näyttääkin nyt tehtyjen päätösten todellisen merkityksen. EU päätti Helsingissä ennen muuta kahdesta tärkeästä asiasta: laajentumisen jatkamisesta ja yhteisestä kriisinhallinnasta.

Unionin jäsenyydestä pääsee neuvottelemaan kuusi uutta maata: Latvia, Liettua, Bulgaria, Romania, Slovakia ja Malta. Ennestäänhän neuvottelut ovat jo meneillään Viron, Puolan, Unkarin Tshekin, Slovenian ja Kyproksen kanssa. Hyvin merkittävä oli päätös hyväksyä vihdoin myös Turkki jäsenehdokkaaksi, vaikka sen kanssa ei vielä neuvotteluja aloitetakaan.

Jäsenehdokkuus saattaa nopeuttaa Turkin kehitystä kohti demokraattista oikeusvaltiota. Maan pääministeri Bülent Ecevit lupaili jo Helsingissä mm. kuolemantuomion poistamista. Toisaalta Turkki ei ilmeisesti täysin ymmärrä, kuinka paljon sillä on vielä tehtävää, ennen kuin se on jäsenkelpoinen. Tähän viittaa Ecevitin eilinen uskomaton lausunto, että Turkki olisi jo muutamassa kuukaudessa tehnyt kaiken tarvittavan.

Myös monella nyt jäsenyysneuvottelut aloittavalla maalla on pitkä tie kuljettavana, ennen kuin ne ovat valmiita unionin jäseniksi. Laajentumista ei kuitenkaan ohjaa pelkästään kustannus-hyöty -ajattelu, vaan myös poliittinen tarkoituksenmukaisuus. Taloudellisilta ja muilta edellytyksiltään vajavaisiakin maita saatetaan hyväksyä jäseniksi, koska se edistää maanosan vakautta.

Helsingissä tehtyjen laajentumispäätösten merkitystä voidaan myös liioitella. On sittenkin helppoa päättää, että neuvottelut aloitetaan niiden ja niiden maiden kanssa. Paljon vaikeampaa on uudistaa unionin päätöksentekoa siten, että EU kykenee toimimaan vielä silloinkin, kun sillä on 25-30 jäsentä. Tämä työ alkaa vasta ensi vuonna käynnistyvässä hallitusten välisessä konferenssissa.

EU:n kriisinhallintakykyä kehitetään Suomen piirustusten mukaan. Hyvin pohjustettuun asiakirjaluonnokseen lisättiin huippukokokusessa ainoastaan myös muun kuin sotilaallisen kriisinhallinnan kehittäminen, ja sekin Suomen ja Ruotsin tahdosta.

EU on saamassa 50 000-60 000 sotilaan valmiusjoukot. Niistä ei kuitenkaan tule EU:n yhteistä armeijaa, vaan jokainen jäsenmaa vain sitoutuu antamaan tarvittaessa yhteiseen käyttöön sovitun määrän joukkojaan. EU:n sitoutumattomat maat, kuten Suomi, haluavat tällaiset joukot mm. koska se vähentää EU:n riippuvuutta Natosta.

Jotkut näkevät näissä valmiusjoukoissa uuden euroarmeijan alun ja katsovat EU:n nyt kehittyvän kohti sotilasliittoa. Näkemyksessä on logiikkansa; ensimmäinen askel on nyt otettu, ja kun on sanottu A, sanotaan kohta myös B. Toisaalta yhteinen kriisinhallintakyky voi olla tehokkain tapa torjua - varsinkin Ranskassa esiintyvää - intoa kehittää euroarmeijaa. EU:sta ei voida tehdä sotilasliittoa peruskirjaa muuttamatta, ja sen voi estää yksikin jäsen. Ei olisi myöskään sotilaallista eikä taloudellista järkeä ryhtyä luomaan Naton kanssa kilpailevaa sotilasliittoa.

Lalli tuomitsee hallituksen ja EU:n salailukulttuurin

Euroopan unionin ja sen jäsenmaan Suomen maatalouspolitiikka on äärimmäisen monimutkainen vyyhti päätöksiä ja säädöksiä, joiden yksityiskohdat muuttuvat eläväksi elämäksi vasta yksityisen viljelijän omassa taloudessa - ja usein siinäkin vasta pitkällä viiveellä.

Selvää on, että kun Suomen maatalousministeri Kalevi Hemilä ja EU:n maatalouskomissaari Franz Fischler kertovat päässeensä sopuun Suomen oikeudesta tukea maan eteläisen osan maataloutta liittymissopimuksen artiklan 141 pohjalta, osa ratkaisun yksityiskohdista jää vielä tässä vaiheessa jatkoneuvottelujen varaan.

Silti, jos sopu kerran on syntynyt, sopimuksen merkitys suomalaiselle viljelijälle ei voi jäädä mistään teknisistä syistä hämärän peittoon. Kun maatalousministeri Hemilän asiasta antama tieto on niin epämääräistä kuin keskiviikkona ilmeni, kyse voi tuskin olla muusta kuin salailusta.

Viljelijät valmistautuvat suurmielenosoitukseen Helsingissä perjantaina. Mielenosoitusta ollaan järjestämässä samaan aikaan, kun Euroopan valtionpäämiehet kokoontuvat huippukokoukseensa Suomeen. Maan hallitus ilmeisesti kuvittelee, että viljelijöiden huolenilmaisusta selvittään kivuttomammin, jos EU:n kanssa valmisteltavasta maataloustukipäätöksestä ei asianosaisille kerrota.

Tästä voi päätellä, ettei neuvoteltu ratkaisu vastaa alkuunkaan maan hallituksen asettamia neuvottelutavoitetta. Juuri niillehän viljelijät alunperin aikoivat kokoontua tukeaan antamaan.

Tästä voi niin ikään päätellä, että Lipposen hallitus hyväksyy mukisematta EU:n hallintoon pesiytyneen salailukulttuurin ja on valmis samoja menettelytapoja myös suomalaisessa hallinnossa.

Suomen kokonaisetujen kannalta vahingollinen ja viljelijöitä syvästi halveksiva menettely on mahdollinen myös siksi, että maatalousministerin posti on jätetty sitoutumattomalle virkamiesministerille, jonka selän taakse hallituspuolueet kuvittelevat voivansa piiloutua.

Satakunnan kokoomuslaiset viljelijät vaativat hiljattain jatkoaikaa ministeri Hemilälle. Itsenäisyysjuhlapuheessaan kokoomuslainen entinen maatalousministeri, agronomi Toivo T. Pohjala sanoi kammoavansa EU:n piirissä pesivää, Suomelle vierasta salailumentaliteettia. Pohjalan näkemys ansaitsee tuen ja kunnioituksen, Hemilän ja Lipposen hallituksen salailukulttuurin pönkittäminen on tuomittavaa.

Savon Sanomien mukaan ay-liikkeestä löytyy vastuunkantajia

Suomalaisten ammattiliittojen enemmistö ja todennäköisesti myös niiden jäsenten enemmistö olisi halunnut, että kahden kaksivuotisen tulopoliittisen kokonaisratkaisun jatkoksi olisi solmittu myös kolmas. Syy on yksinkertainen: Kaksi perättäistä ratkaisua nostivat palkansaajien ostovoimaa muhkeasti.

Maltillisten palkankorotusten ja yhtä maltillisten veronkevennysten yhdistelmä on tehnyt hyvää koko suomalaiselle kansantaloudelle. Kansantalous on kasvanut reippaasti enemmän kuin EU-maissa keskimäärin, teollisuuden kilpailukyky on kohentunut ja inflaatio on pysynyt kurissa.

Kolmatta perättäistä kokonaisratkaisua ei kuitenkaan tule. SAK:lainen Paperiliitto ja sen vanaveteen lähteneet muut SAK:laiset ammattiliitot päättivät, että on tullut aika ratkoa ns. alakohtaisia ongelmia ja neuvotella uudet sopimukset liittotasolla.

Sellaiseen pyrkimisessä ei tietysti sinänsä ole mitään paheksuttavaa. Ammattiliittojen tehtävä on pitää huolta jäsentensä eduista. Paperiliitto kumppaneineen arvioi, että se onnistuu nyt parhaiten liittoneuvotteluissa. Työmarkkinahistoria kuitenkin valitettavasti osoittaa, että liittokierroksilla työvoimakustannukset ovat usein karanneet liian suuriksi. Sellainen vaara on nytkin olemassa.

Valmistautuminen toden teolla vasta vuodenvaihteen jälkeen alkavaan neuvottelukierrokseen kertoo siitä, että ammattiyhdistysliikkeestä löytyy vastuunkantajia. SAK:laiset Metalliliitto ja Rakennusliitto ovat muodostamassa teollisuusliitoista koostuvaa rypästä, joka pyrkii seuraavan kierroksen linjanmäärittäjäksi.

Metalliliiton ja Rakennusliiton kanssa keskusteluihin neuvottelukierroksen tavoitteista ovat osallistuneet SAK:laiset Puuliitto ja Viestintäalan ammattiliitto, STTK:laiset Teknisten liitto ja Suomen teollisuustoimihenkilöiden liitto sekä akavalainen Insinööriliitto.

Jos näin suuri ja palkansaajien keskusjärjestörajat ylittävät liittorypäs todella saadaan aikaan, se on neuvottelukierrosta rauhoittava tekijä. Parhaimmillaan rypäs saattaa edustaa yli puolta teollisuuden palkansaajista. Muiden liittojen on vaikea ylittää ryppään neuvottelemaa sopimustasoa. Jos neuvottelukierroksella ylipäänsä syntyy ns. yleinen linja, se on mitä suurimmalla todennäköisyydellä hyvin lähellä päänavaajaryppään sopimustasoa.

Metalliliitto ja Rakennusliitto ovat yhdessä päätyneet vaatimaan vuoden mittaista ja kustannusvaikutukseltaan neljän prosentin sopimusta. Se on liikaa. EU ja OECD ovat laskeneet, että työvoimakustannukset nousevat euroalueen maissa ensi vuonna keskimäärin 2,3-2,6 prosenttia. Suomella ei ole vara päästää työvoimakustannuksia karkaamaan, koska kilpailukyvyn rapautumista ei kyetä enää korjaamaan devalvoimalla.

Esitettyä neljän prosentin vaatimusta ei kuitenkaan pidä tuijottaa liikaa, sillä työmarkkinoillakin noudatetaan normaaleja kaupankäynnin kutyymejä. Se, mitä tavoitellaan ei ole se, mihin lopulta päädytään. Metalliliiton ja Rakennusliiton avaus antaa pohjan neuvotella ja sopimusten hinta selviää vain neuvottelemalla.

Koonnut: TK
14.12.1999

Muut lehdet -sivulle