Muut lehdet keskiviikkona 22.12.1999

Aamulehden mukaan Suomi vei EU-viestin Kiinalle

Moskovassa on kummasteltu Suomen roolia EU:n puheenjohtajamaana; on kuulemma vanha ystävä muuttunut kovin jyrkäksi kannanotoissaan.

Ehkä kaikki itänaapurissa eivät ymmärrä, mihin EU-johtajuus velvoittaa. On pakko vetää unionin asiaa, vaikka ei joka vivahteesta olisikaan samaa mieltä.

Tiistaina pääministeri Paavo Lipponen pääsi (joutui?) osoittamaan myös Kiinalle, että sellaiset monesti sisäisiksi julistetut asiat kuin ihmisoikeudet ovat tärkeitä unionille.

EU:n ja Kiinan toisessa huippukokouksessa puhuttiin "avoimesti ja ystävällisesti" mm. Pekingin vallanpitäjien kovakouraisesta tavasta kohdella toisinajattelevia, uskonlahkolaisia ja Tiibetiä. Kiinaa kehotettiin myös luopumaan kuolemanrangaistuksesta.

Kiinan johto lienee jo tottunut kärsivällisesti kuuntelemaan näitä litanioita eikä menetä niiden takia yöuniaan. Eiväthän ne sanallista "huolestumista" pitemmälle juuri mene.

Jos Kiina kuitenkin lupauksensa mukaisesti ratifioi kaksi allekirjoittamaansa ihmisoikeussopimusta, syntyy mielenkiintoinen tilanne. Joku saattaa muistella vaikka Euroopan kommunistimaiden tilannetta vuonna 1975. Kuka tajusi, miten tärkeäksi Etykin ns. kolmas kori muuttuisi.

Kiinan johto käy häviöön tuomittua taistelua yrittäessään pakkokeinoin säilyttää valtansa. Aikataulu vain on epäselvä; täydellinen vapautuminen saattaa lykkääntyä pitkällekin.

Osittainen vapautuminen on jo tapahtunut kasvavan markkinatalouden myötä. Kiinan tuleva jäsenyys Maailman kauppajärjestössä WTO:ssa edistää paitsi kauppaa myös sisäistä kehitystä.

Yhdysvallat on jo Kiinan WTO-jäsenyyden tukija ja EU seurannee pian perässä, sillä 80 prosenttia avoimista kysymyksistä on sovittu. Mutta milloin koittaa se päivä, jolloin ihmisoikeusasioita ei enää tarvitse sotkea kauppaneuvotteluihin?

Karjalainen on jo jakamassa budjettiylijäämää

Mandatum-pankki ennustaa, että valtio kerää lähivuosina sievoisen budjettiylijäämän. Pankki on laskenut, että niin ensi kuin seuraavanakin vuonna valtiolle kertyy tuloja noin 20 miljardia markkaa enemmän kuin, mitä sen menot tulevat olemaan. Summa vaikuttaa suurelta, jopa niin suurelta, että joissakin päissä varmasti mietitään jo, mihin ylijäämää voitaisiin käyttää. Toisaalta kuitenkin valtion velka on tällä hetkellä reilut 400 miljardia markkaa, joten budjettiylijäämälle ei liene kovin vaikea keksiä kohdetta.

Mandatum-pankin ennuste on tietysti puhtaasti laskennallinen. Mutta jos talouskasvu pysyy ennustetussa 4,5 prosentissa, jos Nokia-optiot realisoituvat sellaisina kuin nyt näyttää ja jos valtio jatkaa esimerkiksi Soneran yksityistämistä saamiensa valtuuksien mukaisesti, niin Mandatumin laskelma on varsin lähellä oikeaa.

Aiheellisesti voidaan kysyä, olisiko budjettiylijäämästä käytettävissä edes siivu muuhunkin kuin valtionvelan lyhentämiseen. Tarvetta esimerkiksi hyvinvointiyhteiskunnan palvelujen turvaamiseksi on varmasti olemassa. Eikä haluistakaan tämän suuntaiseen budjettiylijäämän käyttöön tunnu olevan puutetta: eduskunta antoi siitä jo viitteitä hioessaan ensi vuoden budjettiin 680 miljoonan markan menolisäykset.

Toisaalta tietysti pitää muistaa, että hallitus on jo luvannut toteuttaa hallituskaudellaan 10-11 miljardin markan tuloverohelpotukset. Tulevien vuosien valtion menoja suuremmat muut tulokertymät antavat verohelpotusten toteuttamiseen entistä paremmat edellytykset.

Mutta jos 20 miljardin markan budjettiylijäämä käytetään kokonaisuudessaan valtionvelan lyhentämiseen, antaa sekin valtiolle lisää pelivaraa. Jos valtion velkaa lyhennetään 20 miljardilla markalla vuodessa, niin valtion korkomenot vähenevät noin miljardilla vuodessa. Yhdellä miljardilla markalla ei tietystikään kesää tehdä, mutta sen käyttäminen yhteiskunnallisen tai alueellisen eriarvoistumisen pysäyttämiseen on perusteltua.

Nyt ovat alueelliset verohelpotukset nousseet voimakkaasti esiin. Norjan mallin mukaista alueellista veropolitiikkaa esitti jo aiemmin syksyllä Elinkeinoelämän valtuuskunta. Viime viikolla samansisältöisiä ajatuksia esitteli laaja yhteiskunnallisten vaikuttajien joukko. Sunnuntaisuomalaisen mielipidekyselyn mukaan alueelliset veroedut hyväksyisi myös Suomen kansa.

Valtiontalouden hyviltä näyttävät kehitysnäkymät antaisivat nyt mahdollisuudet tämän suuntaisiin kokeiluihin. Kysymys on kuitenkin politiikan linjasta. Mutta jos tahtoa on, niin linjaakin kyllä voidaan muuttaa.

Turun Sanomat arvioi Suomi-yhtiön ratkaisua

Suomi-yhtiön hallitus teki merkittävän ja kauaskantoisen ratkaisun päättäessään myydä osan omistamistaan vakuutusyhtiö Pohjolan osakkeista eläkevakuutusyhtiö Ilmariselle ja Osuuspankkiryhmälle. Näin Suomeen syntyy uusi vahva pankki- ja vakuutuspalveluja tarjoava yhteistyöryhmä, jonka muodostavat Suomi-yhtiö, Ilmarinen sekä Osuuspankkiryhmä.

Kolmikon yhteistyökumppaneita tulevat olemaan vahinkovakuutusyhtiöt A-Vakuutus sekä Pohjantähti. Myös nämä saivat osansa Pohjola-osakkeista.

Suomen vakuutuskentän uuteen uskoon muotoileva päätös, pudotti kisasta Sampo-Leonian, joka myös tavoitteli Suomen Pohjola-osakkeita. Sampo-Leonia oli vahvoilla loppumetreille asti, jossa Ilmarisen ympärille koottu ryhmä kuitenkin kehitti ratkaisevan loppukirin.

Pohjolalle päätös oli kohtalokas ja merkinnee yhtiön loppua. Pääjohtaja Iiro Viinanen ja varapääjohtaja Pirkko Alitalo tunnustivat vastuunsa Pohjolan kohtalosta jättämällä eroanomuksensa.

Pohjolan tarina on kertomus siitä, miten vakuutusyhtiön johto pystyy uudistamaan vakavaraisen ja menestyvän yrityksen kuoliaaksi kolmessa vuodessa.

Pohjola-ryhmän johto julkisti uudistussuunnitelmansa tammikuussa 1997. Pääjohtaja Iiro Viinasen johtamasta Pohjolasta oli määrä tehdä vakuutusryhmän omistusyhtiö. Vakuutustoiminnan hoitaisivat uudet yhtiöt Vahinko-Pohjola ja Henki-Pohjola. Viimeksimainittu muodostettaisiin Pohjolaan siirrettävästä Suomi-Salamasta. Näin Pohjola olisi saanut kaapattua varakkaan Suomi-yhtiön omaisuuden sekä päätösvallan.

Pohjolan johto teki kuitenkin useita virheitä uudistuspyrkimyksissään.

Kohtalokasta Pohjolan kannalta oli se, että Merita myi vuoden alussa hallussaan olleet Pohjolan osakkeet ruotsalaiselle vakuutusyhtiö Skandialle. Pohjolassa kaupan merkitystä vähäteltiin. Viinanen arvioi sen vain lisäävän Pohjolan ja Skandian yhteistyötä. Kaupan merkitys paljastui vasta, kun Skandia myi Pohjola-osakkeensa Pohjolan pahimmalle kilpailijalle Sammolle. Kauppa tuli täytenä yllätyksenä Pohjolan pääjohtaja Viinaselle.

Ilmeisen virheen Pohjola teki myös myydessään tuottoisan vahinkovakuutuksensa ruotsalaiselle Skandialle. Pohjolan vastoinkäymiset kertovat paljon yhtiön hallinnosta sekä yritysjohdon kyvyistä.

Pohjola joutui hankalaan tilanteeseen, kun pahin kilpailija Sampo-Leonia omisti yli kolmanneksen sen äänivallasta ja yhtiön toinen suuri omistaja Suomi-yhtiö pohti kenelle myydä hallussaan olevat 40 prosenttia äänivallasta edustavat Pohjola-osakkeet.

Nyt tehty ratkaisu on luonnollisesti kivulias Pohjolalle ja sen työntekijöille. Suomi-yhtiön hallituksen tekemä päätös poistaa kuitenkin Pohjola-ryhmän ympärillä pitkään jatkuneen epätietoisuuden ja antaa mahdollisuuden uuden rakentamiselle. Pohjolan johdon toiminta käy myös esimerkistä, miten yritystä ei pidä hallita.

Satakunnan Kansa käsittelee Helmut Kohlin asemaa

Saksan edellistä liittokansleria Helmut Kohlia jo kuukauden päivät piinannut kohu kristillisdemokraateille ohi normaalin kirjanpidon tulleista lahjoituksista ei ota laantuakseen, vaan pikemminkin syytösten ja lisäselvitysvaatimusten tihentämä ilmapiiri asian ympärillä kovenee.

Kohlia uhataan jo pidättämisellä, ellei hän suostu ilmoittamaan nimiä mainiten, ketkä puolueelle ovat ns. 'pimeää' rahaa luovuttaneet.

Parlamentaarisen erityisvaliokunnan asettaminen juttua tutkimaan on merkinnyt sitä, että rahalahjoitusten koko kuva perusteellisesti selvitetään. Ja valiokunnan sosiaalidemokraattisen puheenjohtajan mielestä kaikki keinot pitää käyttää lahjoittajien nimien selville saamiseksi.

Taloudellisten seuraamusten lisäksi erityisvaliokunta voi ääritapauksessa turvautua jopa pidättämiseen, ellei asia muuten ala selvitä.

Toistaiseksi Kohl on myöntänyt rikkoneensa lakia hyväksymällä salaisia rahalahjoituksia noin kuuden miljoonan markan edestä viiden vuoden aikana tällä vuosikymmenellä. Hän ei kuitenkaan halua paljastaa lahjoittajien nimiä, koska on antanut niiden salassapidosta lupauksensa.

Lahjoittajien nimien paljastamista pidetään tärkeänä sen vuoksi, että voitaisiin päätellä, onko lahjoituksia tehty valtiovallan ratkaisuihin vaikuttamiseksi. Sitä paitsi lain mukaan puolueiden on ilmoitettava huomattavat lahjoitukset ja lahjoittajien nimet.

Kristillisdemokraattisen puolueen CDU:n rahoitusskandaali ei ole vain oikeudellinen kysymys, vaan siihen liittyy vahva poliittinen lataus. Sosiaalidemokraattiselle puolueelle SPD:lle Kohlin ja CDU:n ongelmat ovat tulleet kreivin aikaan. Demarithan ovat osavaltiovaaleissa kulkeneet tappiosta toiseen samaan aikaan, kun CDU:n ote Saksan politiikasta on uudelleen vahvistunut.

Nyt osat ovat mitä ilmeisimmin vaihtumassa. CDU:n tukirahoista syntyneen kohun varjoon jäänevät ne pienemmät rikkeet, joihin SPD:ssa jotkin poliitikot ovat syyllistyneet ottaessaan vastaan ulkopuolisia, ilmaisia palveluksia.

On ymmärrettävää, että myös CDU:ssa on alettu vaatia Kohlia tilille toiminnastaan. Pyykki olisi nyt syytä pestä kerralla kunnollisesti, muuten asia vahingoittaa puolueen ulkoista kuvaa entistä enemmän.

Helmut Kohlille, Saksan yhdistymisen keulahahmolle, hänen poliittisen uransa tällainen jälkinäytös on nolo ja valitettava. Mutta tässä vaiheessa puolueen tulevaisuuden ja politiikanteon uskottavuuden kannalta yleensäkin olisi paras kertoa tapahtumien kulku avoimesti. Vasta sen jälkeen on mahdollista päästä rakentamaan jälleen luottamusta politiikkaan puhtaalta pöydältä.

Koonnut: TK
22.12.1999

Muut lehdet -sivulle